Opiskelijamme työllistyvät: – Opintojaksojen tärkeyden huomaa vasta jälkeenpäin

SAMKin tuotantotalouden ja -tekniikan koulutuksesta Raumalta vuonna 2011 valmistunut Elina Seikola on työllistynyt levylämmönsiirtimiä valmistavaan yritykseen projektipäälliköksi. - Ala on tuntunut alusta lähtien minulle oikealta ja olen opiskeluni jälkeen päässyt tekemään oman alani töitä, mihin olen tietenkin tyytyväinen.

10.12.2018 | Teksti: Rosanna Lehtonen, SAMKin opiskelija | Kuva: Vahterus Oy, markkinointikordinaattori Katri Isotahdon

Tuotantotalous- ja tekniikka-alan insinööriksi opiskeleva Elina Seikola seuraa Vahteruksella tilausten virran kulkua.

Elina seuraamassa tilausten virran kulkua.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Elina työskenteli markkinointihommissa. Hän tutustui moniin työkavereihin, jotka olivat tuotantotalouden ja -tekniikan insinöörejä. Ala oli siinä kohtaa vieras, mutta tutkittuaan asiaa lisää hän kiinnostui alan monipuolisuudesta ja päätti hakea SAMKiin.

Ala on tuntunut alusta lähtien minulle oikealta, ja olen opiskeluni jälkeen päässyt tekemään oman alani töitä, mihin olen tietenkin tyytyväinen.”

Opinnoista Elinalle on jäänyt mieleen tutkinnon käytännönläheisyys ja tiivis opiskeluporukka.

- Opintojaksoihin kannattaa panostaa kunnolla, vaikka ne siinä kohtaa voivat tuntuakin turhauttavilta. Olen tajunnut vasta opiskelujen jälkeen paremmin niiden tarkoituksen ja huomannut, että opit ovat auttaneet työelämässä. Kannattaa muistaa olla avoimin mielin.

Valmistumisen jälkeen uudelle uralle

SAMKista valmistumisen jälkeen Elina jatkoi opiskelua Tampereen teknillisessä yliopistossa Porin yksikössä ja valmistui diplomi-insinööriksi 2013.

Elina aloitti työt ensin teollisuusvoimala Olkiluodossa projektihallinnan tehtävissä ja sen jälkeen suuntautui Vahterus Oy:n suunnittelijaksi ja sitten siirtyi 2016 projektipäällikön virkaan.

Parasta työssä on monipuolisuus ja kansainvälisyys, yksikään päivä ei ole ikinä samanlainen.

Tällä hetkellä Elina työskentelee siis yrityksessä nimeltä Vahterus Oy. Se on vuonna 1990 perustettu levylämmönsiirtimiä valmistava yritys Uudenkaupungin Kalannissa. Elina työskentelee projektipäällikkönä.

- Työtehtäviini kuuluu tilausten seuraaminen aikataulun mukaan, raportointi asiakkaille ja tarkastuslaitoksille, sekä materiaalien virran seuraamista tuotannossa. Parasta työssä on monipuolisuus ja kansainvälisyys, yksikään päivä ei ole ikinä samanlainen.

Tuotantotalous- ja tekniikka-alan insinööriksi opiskeleva Elina Seikola seuraa Vahteruksella tilausten virran kulkua.

Faktat:

  • Elina Seikola
  • Insinööri (AMK) Tuotantotalous ja -tekniikka
  • Diplomi- insinööri (TTY) Johtaminen ja tietotekniikka
  • Project Manager, Vahterus Oy

Lisää aiheesta

Sari seisoo tabletti kädessä sivulle katsoen.
| Uratarina

Opiskelijamme työllistyvät: Rakennusinsinööri näkee omien käsiensä jäljet

Rakennustekniikan insinööriksi valmistunut Sari Paukku kertoo opintojen valitsemisen olleen hänelle helppoa, sillä hän oli kotoisin maalta, ja kotona oli aina rakennettu jotakin.
Mia Jauhiainen
| Uratarina

Opiskelijamme työllistyvät: Mia halusi laaja-alaisen ja kansainvälisen työn insinöörinä

Mia Jauhiainen on ottanut periaatteekseen katsoa kahden vuoden välein, lähteekö hän johonkin uuteen. Nyt hän vastaa skype-puheluun Teksasissa, Allenin kaupungissa. SAMKista valmistunut tuotantotalouden insinööri ja nyt myös viittä vaille DI on Teksasissa KONEen palveluksessa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Navigointiin suunniteltujen syvyysmallien hyödyntämistä kehitetään ISTLAB-hankkeessa. Vedenalaisten mallien avulla merenpohjasta saadaan aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa luotseille ja alusten navigointijärjestelmiin.
https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping

Development work is ongoing in the ISTLAB project on how to utilise bathymetric models designed for navigation. Read more: https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping #navigation #bathymetricmodel

Yhteistyössä @SatakunnanAMK ja @SermatechFi järjestämä suunnittelukilpailu kannustaa opiskelijoita innovoimaan, miten robotit voisi yhdistää 3D-tulostamiseen. Kilpailu päättyy ensi viikolla! Missä nyt mennään?https://www.roboai.fi/automaatio-ja-robotiikka/3d-tulostus/robotit-mukaan-3d-tulostukseen-opiskelijat-haasteen-edessa/ #roboai #samk #mysamk #sermatech #robottihaaste

Altogether 31 students graduated from SAMK in February. Nine of them graduated with a Master´s degree. SAMK congratulates all the graduates.
https://www.samk.fi/en/uutiset/31-students-graduated-from-samk-in-february/

SAMKista valmistui helmikuussa yhteensä 31 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita. #samk #alumni #ylpeästiamk
https://www.samk.fi/uutiset/samkista-valmistui-helmikuussa-yhteensa-31-opiskelijaa/