Opiskelijamme työllistyvät: Fiia valmistui merikapteeniksi ja nauttii työskentelystä laivoilla

Alun perin Kaarinasta kotoisin oleva Fiia Erkkilä valmistui kesäkuun alussa merikapteeniksi (AMK). Meri on ollut hänelle lapsesta alkaen tuttu elementti.

5.6.2023 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Fiia Erkkilän arkisto

Fiia Erkkilä laivan kannella.

Fiia Erkkilä viihtyy laivalla. Työpaikalla riittää tekemistä ja toisaalta työasiat eivät seuraa kotiin.

Yhdeksättä luokkaa käyvä Fiia oli kuullut kaverinsa kaverin opiskelevan Raumalla laivakokiksi. Myös omassa mielessä alkoi pyöriä, voisiko työpaikkana olla laiva. Päätös syntyi lopulta helposti.

– Äiti ja isäkin olivat vain, että lähde vaan, kuulostaa hyvältä. Peruskoulun päätyttyä, vuonna 2016 muutin sitten Raumalle ja menin WinNovaan vahtiperämieskoulutukseen. Sieltä siirryin suoraan polkuopintojen avulla SAMKiin merikapteeniopiskelijaksi.

Meri oli elementtinä tuttu, koska Fiia oli purjehtinut perheensä kanssa lapsesta asti.

– Onhan se aivan erilaista olla laivalla töissä. Mutta se auttoi, kun meri sinänsä oli tuttu ja turvallinenkin, kunhan sitä osaa kunnioittaa.

Harjoittelut opiskelun parasta antia

Merenkulun alalla opiskellaan muun muassa laivan teknisiä järjestelmiä, merilakia, navigointia, sääoppia, turvallisuuteen liittyviä asioita ja johtamista. Merkittävässä roolissa ovat harjoittelut, joita on yhteensä opinnoista noin vuosi ja ne kestävät kerralla kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. HarjoitteluMylly toimii laivaharjoittelupaikkojen koordinoijana.

– Kun lähdin ensimmäiseen harjoitteluun, en tiennyt mitä odottaa. Menin vain, ja ajattelin sitten, että okei, tämä on tällaista. Itselläni seitsemän viikkoa oli lopulta pisin harjoittelu, hän muistelee.

Fiian mielestä opintojen parasta antia olivat juuri harjoittelut. Merenkulun alalla ennen laivalla tapahtuvia harjoitteluja tehdään simulaattoriharjoitteita. Vastaako simulaattori merenkulun olosuhteita?

– Joo ja ei. Siinä on hyvä käydä läpi perusrutiineja. Se helpottaa aluksi, kun lähtee laivalle, vaikkakaan se ei vastaa todellisuutta, hän pohtii.

Opinnäytetyön Fiia teki merenkulkualan harjoittelukokemuksen kehittämisestä. Siinä perehdyttiin suomalaiseen merenkulkualan laivaharjoittelujärjestelmään ja opiskelijoiden näkemyksiin järjestelmän toimivuudesta. Kehittämiskohteeksi nousi esimerkiksi laivan tietopaketti, jota voisi jakaa harjoitteluun menevälle opiskelijalle. Hänestä tämä oli hyvä kehittämisidea.

– Muistan vieläkin, kuinka jännittävää oli mennä ensimmäistä kertaa laivalle, kun ei tiennyt mitään. Olisi helpottanut, kun olisi vähän tiennyt laivasta, esimerkiksi sen reitistä ja miehistöstä jotain perusasioita, hän sanoo.

Alalla työntekijän markkinat

Alalla on nyt paljon työpaikkoja tarjolla. Fiia on tällä hetkellä töissä matkustajalaivalla, Helsingin ja Tallinnan väliä kulkevalla M/s Finlandialla. Myös Fiian mies on merillä töissä. Hän tekee laivatöitä keikkaluontoisesti.

– Me molemmat olemme yleensä kaksi viikkoa töissä ja kaksi kotona. Tämä sopii hyvin meille, hän sanoo.

Merenkulun ala on miesvoittoinen. Fiialla oli yksi naispuolinen opiskelukaveri, rahtilaivoilla hän on yleensä ollut ainut nainen. M/s Finlandialla naisia on ollut enemmän. Hänestä on alusta asti ollut selvää, että alalla on enemmän miehiä.

– Tärkeintä on se, että työkavereina on hyviä tyyppejä. Olemme niin paljon yhdessä.

Vaikka laivalla viettäisi jonkun ihmisen kanssa paljon aikaa, häntä ei välttämättä tunne kunnolla. Fiia sanoo, että hän ei aina tiedä, missä työkaveri esimerkiksi asuu tai onko hänellä perhettä.

– Toiset helpottavat koti-ikävää sillä, että eivät puhu kotiasioista. Toiset taas puhuvat paljon perheestä ja soittelevat videopuheluita päivähuoneesta niin että koko miehistö vilkuttaa taustalla, hän naurahtaa.

Fiia sanoo, että ei itse koe koti-ikävää.

– En tiedä, onko tilanne eri, jos minulla on joskus lapsia, hän pohtii.

Fiian mielestä ammatinvalinta on ollut oikea. Työskentely laivan tapahtumarikkaassa arjessa sopii hänelle hyvin.

– Ja on niin helppoa, kun työasiat jäävät laivalle. Niitä ei saa tuotua kotiin, hän sanoo.

Viiden vuoden päästä Fiia näkee itsensä perämiehenä tai yliperämiehenä. Tai perhetilanteesta riippuen ehkä maissa jossain merenkulkualaan liittyvässä työssä.

Vapaa-ajalla Fiia harrastaa kavereiden kanssa oleilua, koiran kanssa lenkkeilyä ja Virolahdella sijaitsevan omakotitalon remontointia omaksi kodiksi.

5.6.2023 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Fiia Erkkilän arkisto

Lisää aiheesta

Kanerva Myllynen vaakakuva
| Merenkulku

Ystävän ehdotus sai Kanervan hakemaan merikapteeniopintoihin

Ystävän heittämä ehdotus muutti Kanerva Myllysen koulutusvalinnan. Aikaisemmin hänellä ei ollut käynyt mielessäkään, että merellä liikkumisesta voisi tehdä työn, vaikka hän oli purjehtinut koko ikänsä. Nyt Kanerva opiskelee ensimmäistä vuotta merikapteeniksi, ja opiskelu on ollut mielenkiintoista ja innostavaa.
Etualalla laivan komentosillalla olevia mittaristoja. Taustalla kaunis auringonlasku merellä.
| Uratarina

Merikapteenin opinnot veivät yliperämiehen tehtäviin

Joonas Strang valmistui SAMKista merikapteeniksi joulukuussa 2019 ja työskentelee tällä hetkellä yliperämiehenä merellä Saksan pohjoisrannikolla.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

Porin Saskiat palkitsi kolme SAMKista viime keväänä kuvataiteilijaksi valmistunutta taiteilijaa, Senja Teriahon, Noora Lyyran ja Janina Haapasen. Heidän töitään on nyt esillä Galleria Porin Saskiassa.

#kuvataide #katsetulevaisuuteen

Mobiilirobottitestaus jatkuu DiakonTerveydessä. Robotti saattaa asiakkaat vaikka ryhmäliikuntaan tai kotihoidon toimistolle. Yhteistyössä @SatakunnanAMK @RoboAI2 @TampereUni @SuomenAkatemia ja Diakon.

SAMK has conducted a student well-being survey for several years. Despite national concerns about the students’ well-being, the overall well-being of SAMK students has improved from what it was a few years ago.

#thinkfuture #wellbeing

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 klo 16.
#katsetulevaisuuteen #rekry #avoimettyöpaikat

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence