Skip to content

OpenSAMK houkutti paikalle yli viisisataa kävijää

OpenSAMKissa kävi tällä viikolla reilut viisisataa vierailijaa. Porissa ja Raumalla järjestetyn tapahtuman työpajoissa tutustuttiin aloihin tekemällä itse. Kuvagalleriasta pääsee näkemään tunnelmia tapahtumasta.

11.11.2016 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Jatta Lehtonen: Rauman kuvat, Inna Saarinen: Porin kuvat

opensamk_rauma_soteekki

Vuosittainen OpenSAMK-tapahtuma järjestettiin pääosin opiskelijavoimin. Kuvassa Soteekki esittelee toimintaansa Raumalla.

Tarjolla oli tietoa korkeakouluopiskelusta kokemisen kautta. Tapahtumassa pääsi esimerkiksi tutustumaan robotteihin, harjoittelemaan logistiikka kauko-ohjattavalla rekalla ja pelaamaan liiketalouspeliä. Halukkaat saivat myös opastusta elvytykseen.

Koulutustarjonnan ja infojen lisäksi korkeakoulun kansainvälinen puoli näyttäytyi mm. International Caféssa, jossa vaihto-opiskelijat tarjosivat oman maansa herkkuja.

Tämän vuoden uutuutena oli juuri auennut Escape Room. Opiskelijoiden rakentama tosielämän pakopeli keräsi paljon kävijöitä Tiedepuistossa Porissa. OpenSAMKissa 6–8 hengen ryhmät yrittivät päästä ulos suljetusta huoneesta 15 minuutissa. Peliin voi kuka tahansa varata ajan. Normaalisti peli on laajempi ja aikaa paeta on tunti.

Tapahtuman juontajana oli Talent Suomi -ohjelmasta tuttu SAMKin liiketalouden opiskelija Marko Poskiparta.

Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Porin osalta uudella kampuksella, johon SAMKin Porissa olevat toiminnot siirtyvät alkukesästä.

Katso kuvagalleria alta, lisää myös sosiaalisessa mediassa.

https://www.facebook.com/opensamk

https://www.instagram.com/opensamk2016/

http://www.opensamk.fi

OpenSAMK Rauma 2016

OpenSAMK Pori 2016

Lisää aiheesta

| Opinnot ja opetus

Pääsetkö pakoon? – Escape Room on opiskelijajoukon taidonnäyte

– Siellä saa ratkaista erilaisia pulmia ja touhuta rekvisiitan kanssa, projektipäällikkö Anton Murashev kuvailee opiskelijoiden rakentamaa, juuri valmistunutta Escape Room -peliä.
| SAMK

SAMK avaa ovensa vierailijoille – uutuutena Escape Room

Ensi viikolla järjestettävässä vuosittaisessa OpenSAMK-tapahtumassa saa tietoa korkeakouluopiskelusta kokemisen kautta. Tämän vuoden uutuutena on juuri auennut Escape Room.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
Emmi Lehtimäki yhdisti onnistuneesti pikkulapsiarjen, työn pankissa ja opiskelun SAMKissa Business Management and Entrepreneurship master-ohjelmassa. Ylempi AMK-tutkinto on antanut itsevarmuutta tekemiseen ja suunnan urahaaveille.
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMKiin on haussa vielä muutamia opiskelupaikkoja syksyksi. Haussa on sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia viidessä eri koulutusohjelmassa, jotka tähtäävät tradenomin, restonomin, merikapteenin ja insinöörin AMK-tutkintoihin. Kaikki tarjottavat opinnot alkavat syksyllä 2020.
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
Oletko esiintymiskykyinen, idearikas sometaitaja ja innostunut kirjoittaja? Tarjoamme mielenkiintoisen työtehtävän koulutusmarkkinoinnin parissa ajalle 24.8.2020 – 23.1.2021. Haku 31.7.2020 mennessä.

Lisätietoja ja hakulomake: #tyopaikat" target="_blank" rel="noreferrer">https://www.samk.fi/tietoa-meista/samk-tyonantajana/#tyopaikat

Ensisijainen toimipiste SAMK-kampus Pori. Työ edellyttää liikkumista, joten valittavalla henkilöllä tulee olla ajokortti.

https://t.co/HuLp9idYrt Emmi Lehtimäki yhdisti onnistuneesti pikkulapsiarjen, työn pankissa ja opiskelun SAMKissa Business Management and Entrepreneurship Master-ohjelmassa. Ylempi AMK-tutkinto on antanut itsevarmuutta tekemiseen ja suunnan urahaaveille. #samk #yamk #yhteishaku

SAMKissa on tarjolla vielä muutamia opiskelupaikkoja syksyksi! Haussa on sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia viidessä eri koulutusohjelmassa. Kaikki tarjottavat opinnot alkavat syksyllä 2020. https://t.co/G3F3CmtzJ6

Hanna Vallin teki opinnäytetyön tradenomitutkinnon vaikuttavuudesta Kuninkaisten kampukselta valmistuneiden keskuudessa. Tutkinnon suorittaminen on vaikuttanut työelämässä sijoittumiseen ja laajentanut uramahdollisuuksia. #samk #ylpeästiamk #tradenomi https://t.co/494Gow4h2F

Finanssialalla asiantuntijana työskentelevä Jaana Mustonen haki Business Management and Entrepreneurship Master-ohjelmaan kehittääkseen osaamistaan. Parempi ymmärrys yrittäjän näkökulmasta on ollut arvokasta työtehtävissä. #samk #ylempiAMK
https://t.co/xQGTz27glc