Muutto Porin kampukselle edennyt onnistuneesti

Muutto Porin uudelle kampukselle on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Lähes koko Porin-henkilökunta on siirtynyt uusiin tiloihin. Kalustus- ja asennustyöt jatkuvat. Uusien opiskelijoiden valintakokeita pidetään kampuksella tulevina viikkoina.

19.5.2017 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Hanna Valtokivi

Kampus toukokuussa 2017

Muutto Porin uudelle kampukselle on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Lähes koko Porin-henkilökunta on muuttanut uusiin tiloihin. Muuttopäiviä on ollut noin joka toinen päivä kahden viime viikon aikana.

ICT-palvelujen mukaan palvelinsalin ja verkkojen muuttotyöt ovat sujuneet hyvin ja aikataulun mukaisesti. Useimmat palvelut toimivat. Muutoksia ja parannuksia verkkoihin ja palveluihin tehdään vielä touko-kesäkuussa.

Poriin opiskelemaan hakevien valintakokeet alkavat uudella kampuksella 22.5.

Kampuksen työpisteet ja luokat alkavat muotoutua vähitellen. Luokkien ja muiden tilojen kalustamista jatketaan koko kesän.  Töitä tehdään "kulisseissa" kaiken aikaa, jotta kampus palvelee syksyllä mahdollisimman hyvin uusia ja jatkavia opiskelijoita.

Kirjasto merkitsee kesän aikana RFID-tunnisteella kymmeniä tuhansia kirjoja, hyllyttää ne ja asettuu muutenkin kaikilta osin palveluvalmiuteen. Ovet yleisölle avataan 4.9.

Kampuksen vihkiäiset ovat syyskuun alussa. Avoimien ovien päivä kaikille kiinnostuneille pidetään 23.9.

SAMK-kampus Pori sijaitsee Asema-aukion ja Satakunnankadun kulmassa osoitteessa Satakunnankatu 23 A.

 

19.5.2017 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Hanna Valtokivi

Lisää aiheesta

| SAMK

Porin uusi kampus SAMKin hallintaan

SAMK-kampus Pori on valmistunut ja rakennuttaja on luovuttanut sen Satakunnan ammattikorkeakoulun hallintaan kahdenkymmenen vuoden vuokrasopimuksella. Luovutus tehtiin 2. toukokuuta. SAMK aloittaa saman tien muuton. Tiedepuiston ja Tiilimäen kampukset tyhjenevät toukokuun aikana.
| SAMK

Taidekilpailun palkinnot jaettu: SAMKin uuden kampuksen aulaan tulee joko leijuva kasvi-installaatio, ilmapallojen tempaama mies tai puinen emolintu

Satakunnan ammattikorkeakoulu julisti viime kesänä taidekilpailun, jolla haettiin taideteosta Porin uuden kampuksen aulaan. Kilpailu käytiin nimimerkeillä ja ehdotuksia tuli kaikkiaan 70.

Uusimmat uutiset

| SAMK

SAMK osallistui Studia-messuille

SAMKin osastolla 4a39 pääsee jutelemaan opiskelusta eri alojen opiskelijoiden kanssa. Osastolla voi myös tietää tai arvata, kuinka monta haalarimerkkiä on osastolla olevassa astiassa. Lähimmäs arvanneet voittavat leffalippuja.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

  • RT @RoboAI2 Mobiilirobo pelastaa pimeästä! Visio- ja teknologiajalostamo (VTR) -hankkeen demovideossa mobiilirobotti ohjaa väke… https://t.co/zPMuwQ1gpp
  • Kohtaamisissa kulmakivenä on syvä ymmärrys siitä, mitä tunteet todella ovat. Tarvitaan myös taitoja ja rohkeutta al… https://t.co/TXcGQZhoWr
  • RT @UASjournal UAS Journalin vuoden 2019 viimeinen numero käsittelee monipuolisesti luovia aloja ja innovaatioita. Voit aloittaa l… https://t.co/qIeuBs6PLr