Matkailussa vasta herätty vesistöjen elämykselliseen
Vesistöjen hyödyntäminen on matkailun suurin trendi juuri nyt. Vesistöjen äärellä on oltu ennenkin, mutta niiden elämyksellisyyteen matkailussa on vasta herätty.

Metsien hyvinvointimahdollisuuksista on puhuttu jo pitkään, mutta vesistöjen hyvinvointivaikutuksista puhuminen on matkailualalla uusi asia. Veneily ja mökkeily ovat tuttuja, mutta vesistöjen kokemuksellisuuden mahdollisuuksia matkailussa ei ole aiemmin ymmärretty.
– Vesistöt ovat uinuva mahdollisuus, johon on herätty Suomessa ja Euroopassa, sanoo matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmän vetäjä Sanna-Mari Renfors SAMKista.
Euroopassa paneudutaan nyt erityisesti rannikkoalueiden matkailun kehittämiseen. Esimerkiksi Itämeren alueelle ollaan laatimassa sinisen kasvun strategiaa, jossa rannikkomatkailulla on suuri rooli.
Kun lasketaan henkilötyövuosia, rannikkomatkailu on suurin vesistöihin liittyvä elinkeino Suomessa
Vesistöihin on aiemmin liittynyt vahvoja elinkeinoja, kuten ammattikalastus, mutta näiden toimintaedellytykset muuttuvat. Siksi pitäisi löytää uudenlaista, vesistöihin liittyvää yrittäjyyttä.
– Kun lasketaan henkilötyövuosia, rannikkomatkailu on suurin vesistöihin liittyvä elinkeino Suomessa, toteaa Renfors.
Liiketoiminnan kehittämiseksi vesistöistä tulee löytää kokemuksellisia ulottuvuuksia. Kun puhutaan kokemuksellisuudesta, ei puhuta vain esimerkiksi kalastusmatkailusta, vaan kalamatkailusta, jossa tehdään ja syödään ruokaa tai opetellaan fileoimaan saalistettu kala ja lähdetään kotiin kalafileet kassissa.
Satakunta on vesistöineen erityinen maakunta Suomessa, sillä täällä on kaikkia vesistötyyppejä: jokia, järviä ja meriä. Selkämeren kansallispuisto Suomen suurimpana merellisenä kansallispuistona on hieno taustatuki yritystoiminnan kehittämiselle.
Satakunnan ammattikorkeakoulu on kehittämässä uusia hankekokonaisuuksia vesistö- ja rannikkomatkailun liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi Satakunnassa.