Matkailulle haetaan kasvua kiinalaisista leirikouluryhmistä

Läntisessä Suomessa vieraili kymmenen kiinalaisen leirikoulumatkanjärjestäjän ryhmä tutustumassa alueeseen ja sen palveluihin leirikoululaisille. Matka liittyy viiden länsisuomalaisen matkailuyrityksen leirikoulupalveluiden kehittämiseen ja markkinointiin erityisesti Kiinan markkinoille.

29.11.2018 | Teksti: Minna Uusiniitty-Kivimäki | Kuva: Minna Uusiniitty-Kivimäki

Ryhmä kävi yhden päivän aikana Kokemäellä Ali-Ketolan tilalla ja Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksessaa sekä Porissa SAMKissa, PSYL:n lukiossa, kaupunkikierroksella ja illala Yyterissä. Yyterissä kävi myös joulupukki. Seuraavana päivänä vuorossa olivat vierailu vanhassa Raumassa sekä yritysryhmähankkeen yritysten Uusi Sieravuori Oy ja Kanniston Kotieläintilan esittelyt Sieravuoren tiloissa Eurassa. Kuvassa osa ryhmästä Ali-Ketolassa.

Ryhmä kävi yhden päivän aikana Kokemäellä Ali-Ketolan tilalla ja Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksessa sekä Porissa SAMKissa, PSYL:n lukiossa, kaupunkikierroksella ja illalla Yyterissä. Yyterissä kävi myös joulupukki. Seuraavana päivänä vuorossa olivat vierailu vanhassa Raumassa sekä yritysryhmähankkeen yritysten Uusi Sieravuori Oy ja Kanniston Kotieläintilan esittelyt Sieravuoren tiloissa Eurassa. Kuvassa osa ryhmästä Ali-Ketolassa.

 

Ali-Ketolan tila ja Pitkäjärven vapaa-ajan keskus Kokemäeltä, Yyteri Beach Lomakeskus Porista, Sieravuoren lomakeskus Eurasta ja Kanniston kotieläintila Loimaalta ovat lähteneet yhdessä kehittämään ja markkinoimaan leirikoulupalveluitaan.

Yritykset tavoittelevat yhteisen projektin avulla asiakkaita erityisesti Kiinasta. Mukana yhteistyössä on Satakunnan ammattikorkeakoulu, joka koordinoi yritysryhmän yhteistyötä.

Kiinan matkailumarkkinat kasvavat nopeasti ja potentiaali on suuri. Suomi matkailukohteena houkuttelee kiinalaisia ja koulutuksemme on maailmalla hyvässä maineessa. Pelkästään Satakunnan ystävyyskaupungista Changzhousta lähtee vuosittain leirikouluun eri puolille maailmaa yli tuhat lasta ja nuorta.

Pelkästään Satakunnan ystävyyskaupungista Changzhousta lähtee vuosittain leirikouluun eri puolille maailmaa yli tuhat lasta ja nuorta.

Myös Suomen matkailunedistämäisorganisaatio Visit Finland panostaa Suomeen suuntautuvien koulutusmatkailun lisäämiseen. Tällä viikolla Visit Finland tuo useista eri maista koulutusmatkojen matkanjärjestäjiä eri puolille Suomea.

Golf Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksella: Pitkäjärvellä ryhmä tutustui vapaa-ajankeskuksen monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin. Kaikki pääsivät kokeilemaan golflyöntejä hallissa.

Golf Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksella: Pitkäjärvellä ryhmä tutustui vapaa-ajankeskuksen monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin. Kaikki pääsivät kokeilemaan golflyöntejä hallissa.

Kiinalaisryhmän matka suuntautuu Satakuntaan ja Turun seudulle. Ryhmä tutustuu muun muassa Porin, Rauman ja Turun nähtävyyksiin ja vierailee koulutusmatkailuun liittyvissä kohteissa. Yritykset esittelevät ryhmälle omia, erityisesti leirikoululaisille suunnattuja palvelujaan. Tutustumismatkalle osallistuu kymmenen kiinalaista leirikoulumatkanjärjestäjää eri puolilta Kiinaa: Pekingistä, Hongkongista, Shanghaista ja Tianjinista.

Yrityksille matkanjärjestäjien tutustumismatka on tärkeä kumppanuuksien rakentamisen väline.
–  Pienille matkailuyrityksille myynti on haaste kansainvälisillä markkinoilla. Jotta leirikouluasiakkaat löytävät palvelumme, tarvitaan kumppaneiksi matkanjärjestäjiä, joilla on yhteydet kiinalaisiin asiakkaisiin. Siksi palvelujemme esittely matkanjärjestäjille on erityisen tärkeää, kuvaa Yyteri Beach Lomakeskuksen yrittäjä Ekku Lehtonen.

Matkanjärjestäjien tutustumismatka Satakunnan alueella järjestetään osana yritysryhmähanketta ”Matkailuyrityksille kasvua Kiinasta”. Hanke saa rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten kautta ja sitä hallinnoi Satakunnan ammattikorkeakoulu.

Eu Lippu Maaseuturahasto Tunnuslause

 

 

Lisätietoja:

Satakunnan ammattikorkeakoulu, projektipäällikkö Minna Uusiniitty-Kivimäki puh. 044 701 3552, minna.uusiniitty-kivimaki@samk.fi

 

Lisää aiheesta

Henna Viikilä Viikilan hevostila
| Matkailu

SAMK vauhdittaa matkailun yritysryhmiä – ensimmäinen Merikarvialle

Merikarvialla on panostettu paljon matkailuun ja kunnassa on virkeää yritystoimintaa. Ei ollut yllätys, että kuluvan EU-ohjelmakauden ensimmäinen matkailun yritysryhmähanke Satakuntaan syntyi juuri Merikarvialle.
20170516 Kiina Matkailuyrittajat ja SAMK
| Matkailu

Satakuntalaisten matkailutoimijoiden vierailu Kiinaan ylitti odotukset

Kaksi satakuntalaista matkailuyritystä osallistui yhdessä SAMKin kanssa Shanghaissa toukokuun alkupuolella järjestetyille kansainvälisille matkailumessuille. Hyvät kokemukset innostavat jatkamaan aloitettua työtä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

SAMKin johtoryhmä tapasi eilen ministerit @HonkonenPetri ja @MikkoTSavola sekä kansanedustajat @Eeva_Kalli ja @MatiasMarttinen eduskunnassa.

Keskustelua käytiin koulutuspolitiikasta, tutkimuksesta sekä Satakunnan tulevaisuuden näkymistä.

#katsetulevaisuuteen #satakunta

2

SAMKin kuvataiteen opiskelijat Anna Kallio ja Annika Närhi vetivät lukiolaisille taidepajaa. Se sisälsi opetusta muun muassa väriopista ja paikkasidonnaisesta taiteesta. Tuotoksena syntyi kolme lukioaikaa symbolisesti kuvaavaa maalausta. 👍https://www.samk.fi/uutiset/lukiolaiset-ottivat-kankaanpaan-yhteislyseon-seinatilat-haltuun-samkin-kuvataiteen-opiskelijat-vetivat-taidepajaa/

Finally we had this wonderful project group (GAMMA project’s Learning, Teaching, Training Activities) as a guest in Pori. How can project participants from four countries grow into such a great collaboration? So happy and proud of this gang! @RoboAI2 @SatakunnanAMK https://twitter.com/i/web/status/1618184366320148480

Kankaanpään pääkirjaston sisääntuloaulan tiloja valjastetaan jatkossa galleriakäyttöön. Kipinä uuden gallerian perustamiseen syntyi, kun kuntakuvataiteilija Mira Piitulainen kohtasi kankaanpääläisiä ja keskusteli alueella asuvan väen kanssa. 🎨🖌️ https://www.epressi.com/tiedotteet/kulttuuri-ja-taide/taidekaupungin-galleriavalikoima-taydentyy-kirjaston-nayttelytilalla.html

Kaksi SAMKin alumnia on valittu Satakunnan Kansan vakituisiksi toimittajiksi. Mikko Elon ja Annika Kangasmaan tavoitteena on avartaa ihmisten maailmankuvaa ja tuoda värisävyjä mustavalkoiseen ajatteluun. 📰 @SatakunnanKansa #alumni #katsetulevaisuuteen
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000009344648.html