Mirja opiskeli lähihoitajasta tradenomiksi – tähtäimessä johtaminen ja esimiestyö

Tamperelainen Mirja Röyttä valmistui tradenomiksi SAMKin liiketalouden verkko-opintojen kautta. Hoitotyön ja liiketalouden yhdistelmä antoi uusia ulottuvuuksia työuralle. Opinnäytetyössään hän tutki, mitkä asiat vaikuttavat terveydenhuollon henkilöstön sitoutumiseen. Opintoihin kuuluva työharjoittelupaikka löytyi kokeneiden hoitajien työnvälitystä tarjoavassa yrityksessä. 

2.6.2023 | Teksti: Hanna Valtokivi | Kuva: Mirja Röyttän kotialbumi

Tradenomi Mirja Röyttä
Mirja Röyttä valmistui tradenomiksi liiketalouden verkko-opintojen kautta.

– Olen työskennellyt hoitajana ja terveydenhuollon sihteerinä ja viimeiset vuodet osastosihteerinä tekonivelsairaalassa, Mirja kertoo työtaustastaan.  

Hän oli jo pitkään miettinyt, mitä voisi opiskella työn, perheen ja urheiluharrastuksen ohella.  

– Liiketalous ei heti tuntunut omalta jutulta, mutta sitten löysin verkkotutkinnon, jossa pystyi suuntautumaan johtamiseen ja esihenkilötyöhön. 

Mirja oivalsi, että tämä olisi hyvä jatkumo hänen aiemmalle työuralleen. 

– Koska olin ollut mukana erilaisissa kehittämisprojekteissa ja luomassa uusia tehtävänkuvia, niin mietin, että nyt pääsisin kehittämään osaamistani ja saisin uusia haasteita ja erilaista näkökulmaa asioihin tällaisena aikana, kun terveydenhuollossa on ollut paljon kuohuntaa ja monet hoitajat ovat vaihtaneet tai suunnitelleet vaihtavansa alaa. 

Verkko-opinnot sujuivat ongelmitta

Mirja oli aiemmin suorittanut opintoja verkossa, joten opiskelumuoto oli hänelle tuttu.  

– Taisin innostua vähän liikaakin, joten minulla oli puolet opinnoista suoritettuna vuoden jälkeen. Hyödynsin paljon myös Campus Onlinen kursseja. Oli hienoa, että sai valita itse opintoja ja rakentaa omanlaisen kokonaisuuden. Vähän hidastin vauhtia siinä vaiheessa, kun elämään tuli uutta sisältöä raskauden ja lapsen myötä.  

Opinnoissa pääsi hyödyntämään aiempaa työkokemusta

– Pääsin yllättäen hyödyntämään aiempaa työkokemustani. Etsin aktiivisesti harjoittelupaikkaa, kun Joiku of Life haki HR-harjoittelijaa. Pääsin tekemään hoitajarekrytointia yritykseen, joka on keskittynyt välittämään kokeneita ja eläkeikäisiä hoitajia keikkatyöhön. 

Mirja kertoo, että moni rekrytoitava oli juuri jäänyt tai jäämässä eläkkeellä ja osa oli ollut hetken eläkkeellä, mutta kaipasi työelämää ja työyhteisöä. Keikkatyön lisäksi heille järjestettiin yhteistä toimintaa kerran kuussa. 

– Tehtäviini kuului rekrytointihaastattelut, työsuhteeseen liittyvät sopimusasia ja järjestin näitä yhteisiä hyvinvointitapahtumia.  

Valmistumisen jälkeen Mirja palasi entiseen työpaikkaansa. Toiveissa on ehkä lisäopiskelu, joko ylempi AMK-tutkinto tai maisteriopinnot. Aika näyttää, mihin suuntaan ura vie, mutta päämäärä on selvä – henkilöstöpäällikön tehtävät. 

Kenelle tradenomin verkko-opinnot sopivat?

Mirjan mielestä opinnot sopivat hänen kaltaiselleen, joka haluaa rakentaa oman polun ja itseään palvelevat opintokokonaisuudet. 

– Ja sanoisin, että olisi hyvä olla työkokemuspohjaa, koska opintoihin saa paljon tarttumapintaa omasta työurasta. Koska opinnoissa pohditaan yhdessä moniakin asioita, niin oma kokemus ja tausta on todella hyödyllinen lähtökohta. Toisaalta motivaatio kannattaa olla kunnossa, jotta pystyy opiskelemaan omaan tahtiin ja sovittaa opinnot omaan elämäntilanteeseen. 

Mirja myöntää aluksi miettineensä, olisiko opiskelu kovinkin yksinäistä ja saisiko tarpeeksi tukea opinnoissa edistymiseen. 

– Itse ainakin tunsin saavani tukea. Teimme omat whatsapp-ryhmät, joissa tutustui toisiin opiskelijoihin ja sai vertaistukea. Myös opettajilta ja omalta ohjaajalta sai tukea aina, kun tarvitsi. 

Virtaa amerikkalaisesta jalkapallosta

Mirja kertoo, että hän on aina ollut kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta ja vuonna 2016 hän lopulta uskaltautui alkeiskurssille kokeilemaan lajia käytännössä. Ja se vei mennessään.  

Suomessa naiset pelaavat kolmella tasolla. 

– Olen pelannut SM-tasolla, mutta monien viikkotreenien takia piti opiskeluaikana vaihtaa ykkösdivariin. Lopulta tuli korona ja keskeytti kaikki treenit, niin ehti kyllä opiskella. Nyt on aloitettu uudelleen ja pelikausi on juuri käynnistynyt. 

Tradenomi Mirja Röyttä on pelannut amerikkalaista jalkapalloa SM-tasolla.

Tradenomi Mirja Röyttä on pelannut amerikkalaista jalkapalloa SM-tasolla. Kuva on harjoituksista.

 

TUTUSTU OPINNÄYTETYÖHÖN  

Mirja Röyttän opinnäytetyön aihe oli “Henkilöstöanalytiikka terveydenhuollon henkilöstön sitoutumisessa”. 

Tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat vaikuttavat terveydenhuollon henkilöstön sitoutumiseen ja mistä työnantaja voi ne tunnistaa. Tarkoituksena oli ymmärtää sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä ja niiden yhteyksiä toisiinsa. Tämä auttaa esihenkilöitä havaitsemaan ajoissa mahdollisen lähtöpäätöksen tehneet työntekijät ja muuttamaan lähtöpäätökseen vaikuttaneita asioita.  

2.6.2023 | Teksti: Hanna Valtokivi | Kuva: Mirja Röyttän kotialbumi

Lisää aiheesta

Sanna Rauhala istuu sohvalla
| SAMK

Sanna Rauhalasta tuli tradenomi – sittenkin

Elämän käänteissä opinnot saattavat jäädä taka-alalle, ja tutkinto lopulta suorittamatta. Saamatta jäänyt tutkintotodistus kirvelee monen ajatuksissa. Näin tapahtui Oras Oy:llä työskentelevälle Sanna Rauhalalle, joka aloitti tradenomiopinnot syksyllä 2004 monimuotoryhmässä. Vuosia myöhemmin Rauhala päätti suorittaa opinnot loppuun. Hän on päätökseensä todella tyytyväinen.
| Liiketoiminta

Alumnitarina: Verkko-opiskelun lähtökohtana on halu oppia itsenäisesti

Alumnitarina: Verkko-opiskelun lähtökohtana on halu oppia itsenäisesti ”Monimuotokoulutus on helppo tapa opiskella, mutta se vaatii opiskelijalta kurinalaisuutta ja itsensä johtamista,” painottaa tradenomi...

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen