Kuva mukana ihmisen kohtaamisessa
– Haluan tehdä työtä kuvan keinoin ja kohdata ihmisiä kuvan kautta siten, että sanallisen kohtaamisen lisäksi siinä on taide, joka koskettaa ja tavoittaa usein sanojakin syvemmälle, sanoo syksyllä sosionomiksi (AMK) valmistuva Regina Ketomäki. Katso kuvavideo, jossa Regina kertoo ajatuksistaan.

Kauhavan Kortesjärveltä on useamman tunnin ajomatka Poriin, mutta se ei ole haitannut Regina Ketomäkeä, joka on motivoitunut opiskelemaan sosionomiksi siellä, missä kuvataideterapian voi valita ammattiopintoihin.
– Olen opiskellut kuvataideterapiaa ja taidekasvatusta jo ennen näitä opintojani ja taide on ollut työvälineeni ennaltaehkäisevässä ja kuntouttavassa työssä. Olen opiskellut myös voimauttavaa valokuvausta, Regina kertoo.
Hän on paljon tekemisissä erityisryhmien, muun muassa kehitysvammaisten, muistisairaiden, neurologisten kuntoutujien ja mielenterveyskuntoutujien kanssa.
– Olen hiljalleen ohjautunut alaan liittyviin työtehtäviin ja asiakassuhteet ovat jatkuneet vuodesta toiseen, joissakin olen ohjannut jo kymmenen vuotta. Ohjaan ryhmiä nyt freelancerina. Hakeuduin korkeakouluopintoihin saadakseni virallisen pätevyyden alan tehtäviin, joita on haussa.
Regina haluaa työskennellä ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn parissa kuvan keinoin ja tuoda näkymättömän ihmisen ääntä kuuluviin tällä tavalla.
– Olen pitänyt omia valokuvanäyttelyitä, joissa olen pohtinut mm. aikakäsitettä, pysyvyyden ja vaihtuvuuden olemusta. Asiakastyössäni olen pitänyt erityisryhmien teoksista useita näyttelyitä. Ne eivät ole olleet ensisijaisesti taitonäyttelyjä, vaan pikemminkin arvonäyttelyjä. Olen halunnut antaa äänen äänettömälle ja korostaa koko elinkaaren ja myös erilaisuuden arvoa.
Sosionomiopintoihin liittyvän opinnäytetyönsä Regina tekee kuitenkin koulumaailmasta.
– Aiheena on, miten kuvataideterapia voisi tukitoimena jalkautua koulumaailmaan koulukuraattorin, opettajan tai psykologin työn tueksi.
Taideterapia on lapsille luovaa lepoa, johon voi tulla vapaana kaikista vaatimuksista ja tavoitteista ja olla rauhassa keskeneräinen.
– Opintoihin liittyvä harjoittelu oppilastyössä on avannut uuden maailman. Minua on hämmästyttänyt, miten suuri henkilökohtaisen tuen tarve lapsilla ja nuorilla koulussa on.
Resurssit määrittävät, mitä apua voidaan tarjota.
Opintoihinsa liittyvän kuvataideterapeuttinen ammatillisuus -kurssiin liittyen Regina toteutti videon ajatuksistaan ja oivalluksistaan.
– Oli luontevaa ottaa tämän tehtävän suorittamiseen mukaan kuvallinen ja taiteellinen efekti varsinaisen tehtävän ohella, hän kertoo.
Reginan opinnot ovat loppusuoralla ja valmistuminen koittaa alkusyksystä. Jatkosuunnitelmat ovat vielä auki.
– Olen avoin kaikelle, kunhan saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja käyttää taidetta, Regina hymyilee.

Maalaismaisema on osa Reginan sielunmaisemaa. (Kuva Laura Ketomäki)
Lisää aiheesta
Uusimmat uutiset
SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA
samkarit.samk.fi
Hyvinvointia Hybridisti -hankkeessa järjestettiin kaksi menestyksekästä teknologian pop up -tapahtumaa, ensimmäinen 5.5.2023 Metropolian kampuksella ja toinen 17.5.2023 Tampereen ammattikorkeakoul...