Katri Keihäs haluaa panostaa ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin

– En osannut odottaa, että mukana on osaajia niin laajasti vanhustyön osa-alueilta. Esimerkiksi kotihoidon alue on minulle vieras. Aina kun meni kouluun, oli kuin jonkin työnohjauksen olisi saanut, sanoo Keihäs.

Otsikot vanhustyöstä eivät ole olleet mairittelevia: kaltoinkohtelua, kiirettä ja sitä, että ei oteta vakavasti. Työpaikan aamupalaverissa on juuri ollut puhetta viime aikojen myönteisistä pilkahduksista mediassa: Yle oli juuri uutisoinut hoitajista, jotka olivat alkaneet ulkoilla ja juhlia asukkaiden kanssa. Joku oli todennut siihen, että "me ollaan tehty sitä jo pitkän aikaa”.

Katri Keihäs on vastaava sairaanhoitaja Pöytyän kunnan Kartanokodissa ja Yläneen ryhmäkodissa, joissa on asukaspaikkoja yhteensä 40.  Puolet työstä on hallintoa, käytännön henkilöstöasioita ja kehittämistä, puolet sairaanhoitajan töitä.

Tämä on ehkä sellainen maailma, että tänne pitää tulla, jotta saa kokemuksen ja innostuu.

Keihäs palasi kotikuntaan vuonna 2013. Päälle kolmikymppinen Keihäs on niitä nuoria hoitajia, jotka ovat saaneet vanhustyön pureman. Se ei ole hittiala.
–  Tämä on ehkä sellainen maailma, että tänne pitää tulla, jotta saa kokemuksen ja innostuu.

Hänen mielestään työpaikoilla on paljon tehtävissä sen suhteen, minkä vaikutelman ne alasta antavat: onko vain kiire ja hankalaa vai onko esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia, ja miten harjoittelua suorittavat opiskelijat vastaanotetaan. Pöytyällä on se periaate, että harjoittelijoista koulutetaan työkavereita.

Kun Keihäs valmistui sairaanhoitajaksi Turusta 2004, hänen ajatuksensa olivat akuutissa hoidossa. Päädyttyään vuonna 2008 töihin yksityiseen tehostetun palveluasumisen yksikköön hän ajatteli, että ”se oli tässä”, hänen juttunsa. Asiakkaisiin pystyi luomaan suhteen. Hän ei kaipaa hektisyyttä, vaan ihmisten kohtaamista.
–  Se ammattiosaaminen, jota vanhojen ihmisten kanssa tarvitaan, on ehkä väheksyttyä. Osaamisen on kuitenkin oltava laaja-alaista. On tehtävä itsenäisiä päätöksiä ja vastattava niistä.

Miten yhdistetään asiakastyön kehittäminen yksilölähtöiseksi ja hyvä henkilöstöhallinto?

Sairaanhoitajana Keihäs opiskeli gerontologisen hoidon ja saattohoidon erikoistumisopinnot. Heti kun oli mahdollisuus vanhustyön ylempään tutkintoon, hän haki. Hän halusi osaamista siihen, miten yhdistetään asiakastyön kehittäminen yksilölähtöiseksi ja hyvä henkilöstöhallinto, joka vahvistaa työntekijöiden jaksamista ja innostuneisuutta.
– Kaikkea ei tehdä rahalla eikä lisääntyvillä käsillä. Hoitajamitoitus on oltava, mutta paljon tehdään asenteella työhön, pienillä muutoksilla työssä, hän sanoo.

Se on tarkoittanut esimerkiksi lähihoitajien työaikojen porrastamista. Sekä aamu- että iltavuoro alkavat porrastetusti niin, henkilökuntaa on eniten iltapäivässä, jolloin asukkaat ovat virkeimmillään. Iltatoimiakaan tarvitse urakoida valmiiksi alkuillasta.

Keihään opinnäytetyön aiheena oli sosiokulttuurisen toiminnan kehittämien Pöytyän kunnan palvelukeskuksissa. Tavoitteena oli saada kaikissa käyntiin aktiivinen toiminta kaikissa kuntakeskuksissa: Yläneellä, Kyrössä ja Riihikoskella.

Keihäs sanoo sen näkyvän, että kehittämistyö lähtee henkilökunnan halusta. Yläneellä henkilökunnalla on siihen tuntumaa jo pitkältä ajalta, kun vuonna 2012 valmistunutta Kartanokotia vielä suunniteltiin.
– Se lähtee niin vahvasti hoitajista, heidän ideansa ovat ehtymättömät.

Nyt on alettu miettiä, miten kunnan omia palveluita voidaan hyödyntää. Yksinkertaisia asioita ei välttämättä vain ole tultu ajatelleeksi, kuten aktiivista yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Pieniä arjen ratkaisuja on myös kirjastojen siirtokokoelmien saaminen kaikkiin palvelukoteihin. Yläneellä on aktiivinen vapaaehtoisten joukko, sekä säännöllisiä kävijöitä että isompi rinki, jonka avulla päästään esimerkiksi kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Monet miesasukkaat ovat toivoneet mieskavereita, ja vapaaehtoistoiminnan kautta se on onnistunut.

Vastaava sairaanhoitaja ei innostu ikäihmisten 'viriketoiminnasta'.

Vastaava sairaanhoitaja ei innostu ikäihmisten ”viriketoiminnasta”. Hänen mielestään palvelukeskusten asukkaat voivat jatkaa sellaisia normaaleja harrastuksia, joissa he ovat ennenkin olleet mukana – esimerkiksi lauluharjoituksia. Ryhmään kuuluminen on monelle tärkeää, vaikkei enää jaksaisikaan olla aktiivisesti mukana.

Asiakkaita on alettu ottaa mukaan toiminnan kehittämiseen. Alkuun tuntui, että kenelläkään ”ei ole mitään väliä” miten tehdään. Tilanne on muuttunut: mitä enemmän toimintaa on järjestetty, sitä enemmän sitä myös halutaan ja osataan ehdottaa. Käytännön esimerkki on sekin, että ikäihminen uskaltaa vaatia sitä mitä heille kuuluu, vaikka valita vaatteitaan kiireettä aamulla.
– Koen, että hoitajien työhyvinvointi on lisääntynyt, kun he ovat saaneet työhönsä muutakin kuin välttämätöntä hoitamista. Kun asukkaille on saatu arkeen sisältöä, sitä on saatu myös hoitajille.

Se, että hän tekee hoitotyötä, helpottaa hallinnollista työtä. Tietää mitä työ on ja mitä tarvitaan – ja sitten on se kohtaaminen.
–  Paras kiitos on, kun 102-vuotias halaa aamulla.