Linda Liukas innosti nuoria: ”Sanokaa unelmanne ääneen ja uskaltakaa sanoa mahdollisuuksille kyllä”

Maailmanmaineeseen noussut lastenkirjailija ja koodausaktivisti Linda Liukas luennoi tulevaisuuden työstä ja sen tekijöistä Satakunnan ammattikorkeakoulun Agora-salissa. Tilaisuuden järjesti SAMKin hallinnoima HYPE - rajat ylittävä hyötypelikoulutus -hanke (ESR).

Linda Liukas.

Mitä tapahtuu maailmassa, jossa meillä ei ole sanoja kuvata sitä, mitä on ympärillämme? Kysyi Liukas ja korosti uuden teknologian sanoittamista lapsille.

Seminaari keräsi paikanpäälle yli 300 kuuntelijaa ja Satakunnan Kansan suoraa lähetystä seurasi vielä useampi. Valovoimaisena esiintyjänä Liukas hurmasi kuulijansa yksinkertaistamalla monimutkaiset ja jopa abstraktit käsitteet. Tavoitteena oli selkeästi edistää ennakkoluulotonta asennetta teknologistuvaa työelämää kohtaan. Liukas korosti elinikäistä oppimista ja sen merkityksen kasvamista tulevaisuudessa sekä yhteiskunnan teknologista muutosta.

Liukas käsitteli useita luentonsa asiakokonaisuuksia lasten näkökulmasta ja esitti esimerkkejä lasten kanssa toteuttamista projekteista. Tämä tuli esiin erityisesti tekoälyn, tietokoneiden ja koodaamisen esimerkeissä. Lapset oppivat käyttämään aivan erilaisia laitteita ja eritavoilla kuin aiemmat sukupolvet.

”Nykyiset ekaluokkalaiset ovat todennäköisesti viimeinen sukupolvi, joka tunnistaa tietokoneen näppäimistön ja ruudun perusteella”, Liukas totesi.

Kertoipa Liukas olevansa myös kateellinen aikaisemmille sukupolville siitä, että nämä ovat oikeasti päässeet näkemään miten transistori toimii ja miten tuota voisi hyödyntää. Nykyiset laitteet ovat suljettuna ja niiden toiminta on piilotettu käyttäjältä.

”Hype-hankkeen avulla kehitetään uusia toimintatapoja sekä -malleja hyötypelikoulutustarjonnan luomiseksi ja räätälöimiseksi elinkeinoelämän tarpeeseen, ylittäen koulutusasteet ja toimiala- sekä organisaatiorajat. Hyötypelien avulla voidaan kehittää uusia opetus- ja oppimismahdollisuuksia huomioiden eri-ikäiset ja erilaiset tarpeet omaavat ihmiset. Linda Liukkaan luento tuki erityisesti näitä hankkeen tavoitteita”, toteaa projektipäällikkö Peter Virtanen.

Jaa tämä sivu

Naishenkilö pipetoi näytettä laboratoriossa valkoinen takki päällään.

Tutkimuskeskus WANDER – Innovaatioita ja ratkaisuja paikallisiin sekä globaaleihin haasteisiin

Huhtikuussa julkaistu Tutkimuskeskus WANDERin kokoomajulkaisu tarjoaa katsauksen keskuksen laaja-alaiseen tutkimus- ja kehitystyöhön.

Kaksi opiskelijaa katsoo robotin ohjainta.

Robotiikka Akatemia on jatkossa RoboAI-akatemia

Robotiikka Akatemia, joka on viimeiset kuusi vuotta tarjonnut opiskelijoilleen korkeatasoista koulutusta robotiikan alalla, uudistuu ja vaihtaa nimensä RoboAI-akatemiaksi tulevana keväänä.

Kankaanpään Honkajoella sijaitsevan Kirkkokallion ekoteollisuuspuiston kehittäminen on osa SAMKin resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuteen kuuluvaa Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hanketta.

SAMKin käynyt kuvataiteilija kohtasi kiertotalouden

SAMKin Taidekoulun kampukselta Kankaanpäästä valmistunut kuvataiteen moniosaaja Mira Aro suunnitteli logon kiertotalouden edelläkävijälle, Kirkkokallion ekoteollisuuspuistolle. Logon vihreä väri ja pyöreä kiertoliike kuvaavat energiavirtojen jatkuvaa liikettä.