Energiatehokkuutta Satakunnan meriklusterille
Satakunnan meriklusterilla on tarve lisätä energiatehokkuutta ja Satakunnan ammattikorkeakoulun luotsaama SataMari-hanke vastaa tähän kehittämistarpeeseen. Kolmivuotisen (2018–2020) hankkeen tehtävänä on kehittää ja pilotoida energiatehokkaita ratkaisuja ja samalla lisätä Satakunnan meriklusterin toimintaedellytyksiä.

Energiatehokkuus vaikuttaa meriteollisuuden kannattavuuteen, mutta toistaiseksi se ei ole ollut toiminnan keskiössä Satakunnassa.
– Kansainväliseen ympäristösääntelyyn vastaaminen ja energiatehokkuuden lisääminen parantavat alueen osaamista ja synnyttävät uutta liiketoimintaa, kertoo SataMari-hankkeen projektipäällikkö Minna Keinänen-Toivola.
Pilottialustat Raumalla
Hankkeessa pilottialustoina toimivat Raumalla SeaSide Industry Park ja Rauman satama. Olemassa olevien toimintojen energiatehokkuuden parantamisen lisäksi SataMari pyrkii luomaan uutta liiketoimintaa tuotteiden ja palveluiden muodossa.
–SataMari yhdistää satakuntalaisen osaamisen yrityksissä ja Satakunnan ammattikorkeakoulussa energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden ja meriklusterin alueella.
Visiona on, että Satakunta on Euroopan johtava alue meriteknologia-alan resurssitehokkuusosaamisessa vuoteen 2022 mennessä.
SataMari kuuluu Satakunnan ammattikorkeakoulun Smart Urban Business -tutkimusryhmän hankkeisiin. SataMaria rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) sekä Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK). Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 230 000 euroa.
SataMari lyhyesti
Hankkeen nimi: Meriklusterin energiatehokkuus Satakunnassa: SataMari
Kesto: 2018–2020
Mitä projektissa tehdään?
Hankkeessa kehitetään meriklusterin energiatehokkuutta Satakunnassa ja pyritään luomaan uutta liiketoimintaa. Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) vetämässä SataMarissa pilottialustoina toimivat Raumalla SeaSide Industry Park ja Rauman satama.
Lisätietoja:
SataMari -projekti
tutkimuspäällikkö, FT Minna Keinänen-Toivola
Puh. 044 710 3063, minna.keinanen-toivola@samk.fi