Digiopettajuus ei ole rakettitiedettä – ”me ollaan tehty tästä ihan liian vaikeaa”

Digitaalisuus ei tarkoita, että kaikki opettajat muuttuisivat samanlaisiksi ”digiopettajiksi”.

– Jos ottaa mallin suoraan toiselta ja koettaa muuttua toisentyyppiseksi ihmiseksi kuin on, voi mennä ihan pieleen, toteaa Aksovaara.

”Tämä ei ole mitään rakettitiedettä”

Selkein vaatimus on, että opettaja tuntee oman itsensä. Itsetuntemuksen pohjalle on helppo rakentaa myös digitaalista opettajuutta.

– Mitkä ovat mun vahvuudet ja mun tapa opettaa? Tästä on helpompi lähteä ottamaan omaa askelta kohti digiopettajuutta.

Opetettavat asiatkin ovat erilaisia. Hoitotilanteissa asioita tehdään yhdessä, kun taas ohjelmoinnin peruslogiikan harjoittelu voi olla pitkälle automatisoitua. Joissain tilanteissa esimerkiksi vanhanaikaisina pidetyt monivalintatehtävät toimivat edelleen loistavasti, toisissa eivät.

– Pitää uskoa omaan tekemiseensä. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Voi tehdä monella tavalla kunhan opiskelijan oppiminen on keskiössä.

Aksovaara antaa esimerikin: Etäopiskelijat kaipaavat usein kipeästi palautetta oppimisestaan. Toinen meistä kokee kirjoittamisen omaksi jutukseen ja kirjoittaa pari sivua palautetta. Toinen taas typistää palautteen seitsemään ranskalaiseen viivaan ahdistuessaan kirjoittamisen hitaudesta. Tässä voisi pysähtyä miettimään videopalautetta vaihtoehtona. Olisiko puhuminen oma tapa antaa runsaampaa palautetta – löytyisikö tapa jossa sekä opiskelija että opettaja voittaisivat?

– Haluan pitää sen viestin selvänä, että opettaja on se, joka määrittelee miten opitaan. Tietysti tietoisesti ja digitaalisuutta hyödyntäen, mutta se ei saa olla vain yksi malli, sanoo Aksovaara.

Neljän minuutin videoon menee neljä minuuttia

Aksovaara tekee itse paljon video-ohjeita ja palautteita.
– Me ollaan tehty tästä liian vaikeaa. Kollega kysyi kerran, kauanko minulta menee aikaa neljän minuutin palautteen tekemisen. Vastasin, että se neljä minuuttia. ”Mutta kai sä käsikirjoitat sen?” Miksi ihmeessä? Eihän me käsikirjoiteta sitäkään palautetta, mitä annetaan kasvokkain.

Eihän me käsikirjoiteta sitäkään palautetta, mitä annetaan kasvokkain.

Usein opintokokonaisuus tuntuu valtavalta ponnistukselta.

– Entä jos lähtisimme tekemään, kehittämään pala kerrallaan monimuotototeutuksen kautta verkko-opintojaksoksi, muotoilee Aksovaara.

– Kun me lähdetään siitä, että tee se kurssi heti kerralla verkkoon, se tuntuu mammutilta.

Opettajat oppivat tätä digitaalista opettajuutta omaa työtään tekemällä.

– Opettajienkin työssäoppimisessa pitää olla pienempiä oppimistavoitteita, jotta koetaan, että opitaan ja osataan. Tämä antaa aikaa ei vain opettajalle, vaan myös opiskelijoille, tottua oppimaan uudella tavalla.

Etäoppimisen lisääntyessä korostuu se, että erilaisille oppimisalustoille tuotetaan tekstinä se, minkä opettaja on tottunut puhumaan.

– Opettajilla ei välttämättä ole tiiviin kirjoittamisen taitoa.

On eri asia selittää tehtävänanto luokkahuoneessa ja sitten antaa tehtävä kolmella lauseella kuin selvittää koko asia kirjoittamalla.

– Usein aikaa tekstin hiomiseen ei ole ja omalle tekstille sokeutuu aika nopeasti. Ohjauksen selkeys on yksi kriittinen asia.

Vuorovaikutus ja luottamus – miten se tehdään verkossa?

Kun vuorovaikutusta verkossa miettii, Aksovaara antaa vinkin:

– Jos unohdetaan digitaalisuus, miten rakentaisit vuorovaikutuksen lähitilanteessa?

Yhdessä tekeminen vaatii luottamusta, ja se on rakennettava sosiaalisessa yhteisössä. Luokkatilanteessa ihmiset myös ryhmäytyvät jollain perusteella.

– Ryhmäytymiseen löytyy kyllä tapoja, mutta opettajina meidän täytyy suunnittella ja varata asynkroniseen ryhmäytymiseen aikaa eritavalla kuin lähitoteutuksessa. Opetussuunnitelmassa voi lukea että tavoitteena on ”Osaamisen jakaminen ja jokaisen osaamisen hyödyntäminen”. Miten se tehdään verkossa? Tämäkin täytyy suunnitella. Pelkkä power point -tiedoston jakaminen tai blogitekstin kirjoittaminen ei vielä saa aikaan osaamisen hyödyntämistä.

Ajasta ja paikasta riippumattomuus ei ole itsestäänselvyys

Usein puhutaan siitä, että verkko-opetus on ajasta ja paikasta riippumatonta. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

– Silloin kun puhutaan vuorovaikutuksesta ja yhteisöllisyydestä, tarvitaan myös yhteinen aika opiskelijoiden ja opettajien kohtaamiselle, toteaa Aksovaara.

Etäopiskelussa myös opiskelijoiden motivaatio on keskeistä.

– Mistä löydetään ne tutkinto-opiskelijat, jotka ovat yhtä lailla motivoituneita jokaisesta opintojaksosta? Vai onko meidän opettajana tietoisesti panostettava motivaation herättämiseen kerta toisensa jälkeen?

”Meillä on ehkä edelleen digihuuma”

– Mennään helposti siihen, että yritetään sovittaa digitaalisia välineitä joka paikkaan, vaikka yhtä lailla edelleen voidaan mennä kirjastoon, lukea kirjoja ja tehdä yhdessä kasvokkain, sanoo Aksovaara.

Digitaaliset välineet eivät ole itsetarkoitus.

– Meillä on ehkä edelleen digihuuma, että pitäisi aina käyttää niitä laitteita, eikä mietitä palveleeko se oppimista vai saattako se jopa hidastaa tai suunnata huomion pois oppimisen kohteesta.

Kukaan ei aina oikein edes tiedä, mitä se digitaalisuus on. Usein rummutetaan sellaista onnistumista, missä opettaja on tehnyt ihan hirveän määrän ekstraa, sanoo Aksovaara.