Chrysalis – kuvataiteen opinnäytetyönäyttely Tampereella

SAMKista valmistuvien kuvataiteilijoiden perinteinen opinnäytetyönäyttely on Tampereella useammassa galleriassa.

3.4.2023 | Teksti: Kuvataiteen opiskelijat | Kuva: Ignacio Pérez Pérez

Chrysalis 1

Kuva näyttelyn avajaisista Taidekeskus Mältinrannassa. Kuvassa Pinja Salmen sekä Crista Hyriäisen teokset.

Chrysalis-näyttelyssä on esillä kahdenkymmenenkuuden valmistuvan kuvataiteilijan teoksia. Perhosen koteloa tarkoittava sana kuvastaa opiskelijoiden kasvuprosessia taiteilijoiksi.

Teoksia on toteutettu monin eri menetelmin. Maalaus- ja veistotaiteen lisäksi näyttelystä löytyy installaatioita, pienoisveistoksia ja piirustustaidetta. Tänä vuonna videoteoksia on runsaasti, niitä löytyy jokaisesta galleriasta vähintään yksi. Avajaisissa nähtiin myös liveperformanssi.

Teemoiltaan näyttely on yhtä moninainen kuin tekijänsäkin. Teoksissa käsitellään muun muassa kasvua ja transformaatiota, modernia henkisyyttä ja kommunikaatiota, seksuaalisuutta ja mytologiaa sekä esineen ja tilan merkitystä.

Teokset ovat jaettu kolmeen galleriatilaan; Mältinrantaan, Saskiaan ja Rajatilaan. Näyttelytilat toimivat kuin perhosen kotelot, joihin ammattikorkeakouluprosessi päättyy, ja joista kuoriutuu kaksikymmentäkuusi uutta taiteilijaa ideoineen ja kykyineen kuvataiteen kentälle.

Valmistuvia taiteilijoita ovat ohjanneet taiteilijat
• Ari Pelkonen
• Essi Korva
• Viljami Heinonen
• Essi Kausalainen

Galleria Rajatila
Hämeenpuisto 10
01.04 -18.04.2023
Taiteilijat: Alho Noora, Björkbom Tonya, Hietaharju Netta ja Kallio Anna.

Galleria Saskia
Pirkankatu 6
31.03 - 19.04.2023
Taiteilijat: Alkio Jenni, Asikainen Emma, Haapanen Janina, Julku Kirsi, Minkkinen Elli, Seppänen Tommi, Stefanescu Camelia, Strengell Elisabet ja Teriaho Senja.

Taidekeskus Mältinranta
Kuninkaankatu 2
01.04 - 18.04.2023
Taiteilijat: Amaral Alexandra, Hyriäinen Crista, Joenperä Johannes, Lyhty Kalle, Lyyra Noora, Netanvalo, Pihlajamäki Laura, Pirttisalo Susa, Salmi Pinja, Sietiö Pinja, Sipponen Miia, Topra Milo ja Virtanen Teemu.

Lisätietoja:

Anna Kallio
0400944828
anna.kallio@student.samk.fi

3.4.2023 | Teksti: Kuvataiteen opiskelijat | Kuva: Ignacio Pérez Pérez

Lisää aiheesta

Ryhmälukiolaisia, taustalla taideteoksia
| Kuvataide

Lukiolaiset ottivat Kankaanpään Yhteislyseon seinätilat haltuun – SAMKin kuvataiteen opiskelijat vetivät taidepajaa

Kankaanpään Yhteislyseon ja SAMKin Taidekoulun kampuksen yhteistyönä on syntynyt 14 lukiolaisen tekemänä kolme suurta taideteosta lukion tiloihin. Taiteellinen yhteistyö on jatkoa viime kevään Purkutalo-taideprojektille.
Yksityiskohta yli vaaran vuosien -julkaisun kannesta
| Kuvataide

Työn opinnollistaminen osaksi kuvataiteen opetusta

Yli vaaran vuosien -projektin julkaisu esittelee näkökulmia kuvataiteen koulutuksen kehittämiseksi. Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettu projekti kehitti erityisesti työn opinnollistamisen ja harjoitteluympäristöjen käytänteitä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

Porin Saskiat palkitsi kolme SAMKista viime keväänä kuvataiteilijaksi valmistunutta taiteilijaa, Senja Teriahon, Noora Lyyran ja Janina Haapasen. Heidän töitään on nyt esillä Galleria Porin Saskiassa.

#kuvataide #katsetulevaisuuteen

Mobiilirobottitestaus jatkuu DiakonTerveydessä. Robotti saattaa asiakkaat vaikka ryhmäliikuntaan tai kotihoidon toimistolle. Yhteistyössä @SatakunnanAMK @RoboAI2 @TampereUni @SuomenAkatemia ja Diakon.

SAMK has conducted a student well-being survey for several years. Despite national concerns about the students’ well-being, the overall well-being of SAMK students has improved from what it was a few years ago.

#thinkfuture #wellbeing

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 klo 16.
#katsetulevaisuuteen #rekry #avoimettyöpaikat

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence