AMK-rehtorit allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä Kiinaan

Kiina-sopimuksen tavoitteena on edistää innovaatioita kehittämällä koulutusta, koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä sekä opettajien koulutusta.

7.7.2017 | Teksti: Petra O'Rourke, Arene ry:n tiedote 6.7.2017 | Kuva: Arene ry

Pääministeri Juha Sipilän johtama Suomen Team Finland -delegaatio ja kiinalaiset kumppanit.
Pääministeri Juha Sipilän johtama Suomen Team Finland -delegaatio ja kiinalaiset kumppanit.

- Kyseessä on erinomainen mahdollisuus suomalaisille ammattikorkeakouluille. Kiinaan ollaan rakentamassa vastaavaa ammattikorkeakoulujärjestelmää. Tavoitteena on myös saada lisää kiinalaisia opiskelijoita Suomeen. Molemmilta tahoilta korostettiin pyrkimystä konkreettiseen etenemiseen, kertoo Arenen puolesta sopimuksen allekirjoittanut puheenjohtaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n kv-valiokunta kartoitti hiljan ammattikorkeakoulujen Kiina-yhteistyötä. Vastausten perusteella 18 ammattikorkeakoululla on ainakin yksi partnerikorkeakoulu ja kuudella ammattikorkeakoululla on strateginen yhteistyökumppani Kiinassa. SAMKin strateginen kumppani Kiinassa on Changzhoun yliopisto. Arenen kv-valiokunnan puheenjohtaja on tällä hetkellä SAMKin rehtori Juha Kämäri ja sihteeri SAMKin kv-päällikkö Ari-Pekka Kainu.

 

Arene ry allekirjoitti 29.6.2017 sopimuksen suomalaisten ammattikorkeakoulujen ja National Center for Schooling Development Programmen (NCSDP) kanssa. NCSDP on Kiinan opetusministeriön yhteydessä toimiva organisaatio.

Arenen tiedote: Arene kirjoitti yhteistyösopimuksen kiinalaisten kumppaneiden kanssa 6.7.2017

7.7.2017 | Teksti: Petra O'Rourke, Arene ry:n tiedote 6.7.2017 | Kuva: Arene ry

Lisää aiheesta

Delegaatio Changzhoun yliopistosta
| Hyvinvointi ja terveys

Yhteistyösopimus kiinalaisen Changzhoun yliopiston kanssa allekirjoitettiin

Yhteistyösopimus mahdollistaa Changzhoun yliopistossa kaksi vuotta opintoja suorittaneiden sairaanhoitaja -opiskelijoiden tulon SAMKin sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksen opiskelijoiksi.
20170516 Kiina Matkailuyrittajat ja SAMK
| Matkailu

Satakuntalaisten matkailutoimijoiden vierailu Kiinaan ylitti odotukset

Kaksi satakuntalaista matkailuyritystä osallistui yhdessä SAMKin kanssa Shanghaissa toukokuun alkupuolella järjestetyille kansainvälisille matkailumessuille. Hyvät kokemukset innostavat jatkamaan aloitettua työtä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

SAMK järjestää globaalin merenkulun konferenssin lokakuussa 2023. Konferenssin “Annual General Assembly of International Association of Maritime Universities in 2023” järjestelyt ovat jo käynnistyneet. https://samkarit.samk.fi/2022/09/30/globaali-merenkulun-konferenssi-jarjestetaan-lokakuussa-2023/

Verkkokauppa 2.0 -hankkeen koulutuksessa tänään Raumalla asiaa tuotteista ja verkkokaupan sisällöstä. Kouluttajana Made of Sundaysin verkkokauppias, designer ja webmaster Thomas Leppä. 👌🏼 #verkkokauppa #asiakaskokemus #yrittäjä #BIC #samk #katsetulevaisuuteen

SAMK on tehnyt Satakunnan Osuuskaupan kanssa pitkään yhteistyötä. Virallinen kumppanuussopimus tehtiin muutama vuosi sitten. Kumppanuudella on tavoiteltu yhteistyön syventämistä, laajentamista ja systematisointia sekä uusia yhteistyömuotoja. @SatakunnanOk https://www.samk.fi/uutiset/samk-ja-satakunnan-osuuskauppa-tiivistavat-yhteistyota/

Niin iloinen 🤩 kun otetaan yhteyttä ja sanotaan, että teemme tärkeää työtä @SatakunnanAMK ja siitä tehdään oikein julkaisukin 👌
@sataeduKrista kanssa kerrotaan miten hyvinvointiteknologia edistää osallisuutta ja miten aistikuormitusta voi ⬇️: http://yritma.fi/uutiset/sosiaali-ja-kuntatalous @RoboAI2

TEKOS hankkeella haluamme monialaisella tiimillä lisätä osallisuuden mahdollisuuksia #osallisuus #tekos https://yritma.fi/uutiset/sosiaali-ja-kuntatalous/teknologialla-osallisuutta-verkostolla-vaikuttavuutta