Etsi

Yritystoiminnan simulointi haastaa ja kehittää

Raumalla on palattu harjoitusyrityksen avulla opiskeluun muutaman vuoden tauon jälkeen – uusi kuvio on eräänlainen yhteiskehittelyn tulos. Mukana on kahdeksan opettajaa ja 30 tradenomi- ja insinööriopiskelijaa. Opiskelijat kertovat, että todellisuuden simulointi teettää töitä mutta on opettavaa.

8.1.2018 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Tomi Glad

Opettaja Arto Keskinen. Satakunnan ammattikorkeakoulu liiketalouden opiskelijoita Raumalla. Kuva: Tomi Glad
Yrityksillä on viikkotason suunnitelmat ja tapaamiset, joissa katsotaan, miten on mennyt. Toimeksiantoja tulee kahdeksalta opettajalta ja käytännössä opiskelijoille jää noin viikko aikaa laatia toimeksiantoon ratkaisuja, joita he tiimeittäin esittävät. Kokonaisuutta vetävä opettaja Arto Keskinen keskellä.

Haasteita syntyy jo ajankäytöstä, sillä yritys ideoidaan, perustetaan, pidetään toimintakykyisenä ja lakkautetaan noin puolessa vuodessa. Parhaana asiana opiskelijat pitävät sitä, että harjoitusyritys tuo teoriaopetukseen konkretiaa: on pakko saada toiminta kannattamaan ja esimerkiksi laskea millä hinnalla tuotteet saadaan myytyä – pelkkä hyvän tuotteen kehittäminen ei riitä.

– Kun asioita tekee, ne jäävät paremmin mieleen verrattuna pelkkään kuunteluun ja kirjoittamiseen. Nyt ollaan tutkittu kaikki mahdollinen, kertoo Sixth Sense Security Systems (SSSS) -yrityksen toimitusjohtaja Joonas Ojanen.

– Ajankäyttö on haaste, mutta paljon oppii, sanovat Joonas Ojanen ja Ronja Räsänen, harjoitusyritys SSSS:n toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja. SAMK Rauma.

– Ajankäyttö on haaste, mutta paljon oppii, sanovat Joonas Ojanen ja Ronja Räsänen, harjoitusyritys SSSS:n toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja.

– On helppo vain ajatella jotain, mutta jos se ei toimikaan, mitä sitten tehdään, kuvailee Anna Kalske. Harjoitusyrityksessä ongelmat on ratkaistava ja toimintaa pitää muuttaa tilanteen mukaisesti, joten yritystä on pakko kehittää eteenpäin, vaihtaa toimintatapaa ja strategiaa, ehkä myös koko tuotetta.

Harjoitusyrityksessä ongelmat on ratkaistava ja toimintaa pitää muuttaa tilanteen mukaisesti, joten yritystä on pakko kehittää eteenpäin

– Välillä on osattava sanoa ei ja osattava tehdä kompromisseja, ja on kaikkea pientä säätämistä, mitä oikeastikin on. Uutta tuotetta mietittäessä opitaan tiimeistä ja tiimeissä toimimisesta ja siitä, mitä asioita pitää missäkin vaiheessa ottaa huomioon, jatkaa Eero Hirvikoski.
– Tämä sopii erityisesti, jos tykkää tehdä, ja on kiinnostunut tekemään töitä ryhmässä, Hirvikoski sanoo.

Anna Kalske opiskelee tradenomiksi, Eero Hirvikoski insinööriksi.

Hirvikoski kuuluu neljän insinööriopiskelijan tuotantotiimiin, joka palvelee molempia harjoitusyrityksiä. Se arvioi ideoiden toteuttamiskelpoisuutta ja havainnollistaa tuotannon vaatimuksia ja kustannuksia. Yritysten muut osastot ja tiimit vastaavat markkinoinnista, taloudesta ja hallinnosta.

Harjoitusyritystoiminta kattaa useita opintojaksoja tai osia niistä. Monenlaista oppia odotetaankin, mutta kaikki kokevat toiminnan olevan jollain tavalla myös itsensä kehittämistä.

Idea on toimia oikean yrityksen tavoin

Idea on periaatteessa yksinkertainen.
– Perustetaan yritys, jossa toimii neljä eri tiimiä: markkinointi-, tuotanto-, talous- ja henkilöstöhallintotiimi, ja pyritään tekemään bisnestä oikeasti. Ideoidaan tuote, markkinoidaan ja myydään sekä pidetään huolta myös henkilöstöhallinnosta ja taloudesta kirjanpidon ja sisäisen laskennan avulla, kertoo Arto Keskinen, joka vetää harjoitusyritysopintoja. Tuotteita ei valmisteta oikeasti ja oikea raha ei liiku, mutta muuten ollaan lähellä realismia.

– Meillä on hyvä porukka, sanoo SAMKin opettaja Arto Keskinen. Opiskelijat sanovat, että Artostakin näkee, että hän on innostunut.

– Meillä on hyvä porukka, sanoo Arto Keskinen. Opiskelijat sanovat, että Artostakin näkee, että hän on innostunut.

Yritysideat ovat tietysti opiskelijoiden keksimiä. SSSS toimittaa turva-alan tuotteita, kulkukortteja, ja ClickIt irtoseinistä koottavaa toimistojärjestelmää – sen tuote on tällä markkina-alueella osoittautunut kuitenkin liian kalliiksi ja yrityksen on menestyäkseen uudistettava ideansa.

Harjoitusyritystoiminta oli vuosia vapaasti valittavissa opinnoissa. Mukana oli vuosittain myös oikeita yrityksiä ns. kummiyrityksinä ja osallistujia oli myös sosiaali- ja terveysalalta. Toiminta oli muutaman vuoden telakalla, kunnes siitä innostuttiin taas – mutkan kautta: Tampereen ammattikorkeakoulu innostui raumalaisten ideasta ja kehitti kaikille ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijoilleen opintokokonaisuuden, johon luotiin Kykylaakso, simulaatioympäristö ja toiminnanohjausjärjestelmä, jossa on muun muassa pankki ja muuta yritysten ulkopuolista infraa.

Samkilaiset kävivät vuorostaan benchmarkkaamassa Tampereella, ja nyt SAMKissa pilotoidaan kahden harjoitusyrityksen voimin uudenlaista toimintaa yhteistyössä Tampereen, Lapin ja Savonia-ammattikorkeakouluissa toimivien harjoitusyritysten kanssa. Pilotissa myös harjoitellaan koko toimintakonseptia meille sopivaksi, ja selätettävänä on kokeilun lastentauteja.

– Me ja opettajat ollaan opittu paljon. Jos harjoitusyritystoiminta jatkuu, tiedetään mitä haasteita tulee ja miten niissä luovitaan, kertoo SSSS-yrityksen varatoimitusjohtaja Ronja Räsänen.

– Se, mikä meidät kaikki saa jaksamaan, on se mitä jää käteen, kun tämä on ohi – ja mitä ei olisi pelkillä teoriaopinnoilla saanut, sanoo Räsänen.

Tammikuussa on vuorossa myynnin ja henkilöstöhallinnon tehostaminen, budjetoinnin, hinnoittelun ja kustannuslaskelmien hiominen, helmikuussa keskitytään erilaisiin yritysongelmiin. Maaliskuussa on harjoitusyritysmessut Tampereella – ja huhtikuussa lopetus. Opiskelijoilla on jo jatkokehitysideakin SAMKin sisälle: Pori voisi tulla mukaan.

8.1.2018 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Tomi Glad

Lisää aiheesta

| Liiketoiminta

International Business 20 vuotta – omaleimaisuutta ja innovatiivista otetta

SAMKin Raumalla toteutettava englanninkielinen koulutusohjelma International Business on saavuttanut arvostettavan 20 vuoden rajapyykin. Alusta asti mukana olleet lehtorit Daniela Tanhua ja Marina Wikman ovat syystäkin ylpeitä.
| Liiketoiminta

Opiskelijamme työllistyvät: – Opintojen jälkeen on uskallettava kurottaa korkealle

Juho Hanka on aina halunnut tehdä kauppaa ja erityisesti kansainvälistä sellaista. Siksi liiketalouden opiskelu tuntui loogiselta valinnalta, kun taustalla oli jo työkokemusta kaupan alalta.

SAMK sosiaalisessa mediassa