Etsi

Ei tullutkaan ”Ämmän kolttu ja kala”

Maria Kankaanranta ja Marjut Peltola avasivat kivijalkakaupan Huittisiin syksyllä 2016. Ideoita ja kehittämishaluja on, joten he ovat tuoreeltaan mukana myös Kivijalka Kuntoon! -hankkeessa.

30.3.2017 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Anne Sankari

Kivijalka Mielikuvitusmaa yrittajat

Maria Kankaanranta ja Marjut Peltola tutustuivat toisiinsa SAMKin opinnoissa 2000-luvulla.

Naisten Mielikuvitusmaa-kauppa myy lastentarvikkeita ja paikallisia käsitöitä. Verkkokauppa on juuri avattu. Markkinointia tehdään myös sanomalehdessä ja sähköisellä uutiskirjeellä. Sosiaalisen median valikoimissa ovat facebook ja instagram.

– On raaskittava markkinoida, vallankin alkuun siihen on pystyttävä ja uskallettava panostaa, sanoo Marjut Peltola. Hänen vastuullaan ovat erityisesti verkkokauppa ja hallinto, kaupassa palvelee yleensä ”Maikku” Kankaanranta.

Myös itse kivijalkakauppa on osa markkinointia. Esimerkiksi hyvät ikkunateippaukset antavat luotettavuutta. Kaiken kaikkiaan Kankaanranta ja Peltola haluavat panostaa persoonallisuuteen. Se näkyy esimerkiksi Kankaanrannan miehen kierrätysmateriaaleista nikkaroimissa myymäläkalusteissa.

Yrittäjänaiset sanovat, että se, miltä myymälä näyttää, on tärkeää. Sen pitää olla kutsuva, sellainen, että on helppo tulla. Tärkeää on tietysti se, miten valitsee myytävät tuotteet ja paljonko tavaraa on oltava varastossa.

– Avoimin silmin on katsottava myös valikoimaa. Vaikka ajattelisi, että tämä on hyvä minun mielestäni, asiakas voi ajatella ihan toisin ja haluta jotain muuta, puntaroi Kankaanranta.

Naiset ovat sitä mieltä, että yrittäjänä oppii koko ajan. Tärkeä oppi on, että yllätyksiä tulee aina.

SAMKissa tutustuttiin

Naiset tapasivat liiketalouden opinnoissa SAMKissa vuonna 2003. Kankaanranta on paljasjalkainen huittislainen, Peltola kotoisin alun perin Säkylästä.  Omat lapset ovat juuri kaupan tuotevalikoiman iässä: toisella 2-vuotias, toisella 4- ja 8-vuotias. Peltolalla on myös markkinointiviestinnän yritys, ja Kankaanranta on työskennellyt yrittäjä-äitinsä matkatoimistossa.

”Ämmän kolttu ja kala” oli mielessä siinä vaiheessa, kun Maria eli Maikku haaveili kaupasta, jossa myydään kenkiä ja fiftarimekkoja, ja Marjut muisti tehneensä opinnäytetyönään akvaarioliikkeen liiketoimintasuunnitelman. He katselivat myös myynnissä olevia yrityksiä, mutta niiden hinnat tuntuivat liian suolaisilta brändiarvoon nähden.

Yritystä oli mietitty pitkän aikaa, molemmat kaipasivat jotain uutta. Kankaanranta halusi kunnon kivijalkakaupan, ja verkkokauppa toimii senkin virtuaalisena näyteikkunana.

Yhteistyö on voimaa

Huittislaiset yrittäjät ovat varsin aktiivisia tekemään yhteistyötä. Kahdesti vuodessa toteutettavaan Hulluun Yöhön ollaan oltu tyytyväisiä: väkeä on kaduilla ja kaupoissa välillä tungokseen asti. Tapahtumaa myös kehitetään. Viimeksi lanseerattiin alkuaikojen leimapassista sovellettu kolmen tason muukalaissuunnistus, johon saattoi osallistua leimoja keräämällä tai selfieillä – supertasolle pääsi kierrettyään kaikki mukana olleet liikkeet. Suunnistus tekee liikkeitä tutuiksi.

Mielikuvitusmaan yrittäjät kuuluvat Huittisten noin 100 kivijalkakaupan kauppiasverkostoon ja toivovat yhteistyötä vieläkin enemmän.
–  Että tunnetaan toisensa, että tietäisi vielä pikkasen paremmin, mitä toinen myy ja olisi helppo vinkata asiakkaalle missä voisi olla jotain sellaista, mitä itsellä ei ole.

30.3.2017 | Teksti: Anne Sankari | Kuva: Anne Sankari

Lisää aiheesta

Kivijalka Mielikuvitusmaa yrittajat
| Liiketoiminta

Persoonaa peliin – kivijalka kuntoon

Aika on kivijalkakaupalle haastava. Isot kauppakeskukset ja verkkokauppa vievät asiakkaita. Vaikka moni edelleen haluaa tehdä ostoksensa kivijalkakaupoissa, ovi ei käy tarpeeksi. Mikä eteen: lappu luukulle vai uusia tuulia?
Mikko Lehtonen
| Liiketoiminta

Samkilainen kasvo: Mikko Lehtonen vaikuttaa alueella

SAMKin lehtori Mikko Lehtonen kuvaa itseään vahvasti yrittäjähenkiseksi. Nyt hän auttaa yrittäjiä Kivijalka Kuntoon! -hankkeessa.