Etsi

SAMKista yrittäjäksi – Uusi koulutus tarjoaa pohjan

SAMKissa alkaa aivan uusi Yrittäjän koulutusohjelma. Se on suunnattu opiskelijoille, jotka ovat perustamassa yritystä tai toimivat jo yrittäjinä. Koulutus on haussa nyt ja se alkaa syksyllä 2017.

15.3.2017 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Veera Korhonen (artikkelikuva) Inna Saarinen (tapahtumakuva)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yrittäjän koulutusohjelmaan valitut opiskelijat aloittavat Porin uudella kampuksella ensi syksynä.

− Koulutus on uusi paitsi SAMKissa myös koko Suomessa, kertoo koulutuksen suunnitteluryhmän puheenjohtaja Tuula Miettinen. Miettinen toimii SAMKissa opettajana, mutta sanoo yrittäjyyden kietoutuneen elämäänsä tiiviisti.

− Olen yrittäjäperheestä lähtöisin, ura rakentui yli 15 vuoden ajan yrityskonsultoinnissa ja -kehitystyössä ja löytyy kotoa yrittäjäpuolisokin, hän kertoo.

Koulutuksen tavoitteena on oppia yrittäjyydestä, työnantajana toimimisesta, tiimissä toimimisesta, verkostoitumisesta sekä liiketoiminnan osa-alueista, kuten rahoituksesta, taloudesta, lainsäädännöstä ja markkinoinnista. Myös yrittäjien kasvuyrittäjyystaitoja tuetaan jo opiskeluvaiheessa.

Yrittäjän täytyy tietää ja osata, mutta myös sietää epävarmuutta, painetta ja olla joskus myös mukavuusalueen ulkopuolella.

Yrittäjän koulutusohjelmassa halutaan vahvistaa tietoja, taitoja ja Born Global -asennetta. Kansainvälisyys on tämän päivän yrittäjän arkea ja tarkoitus on törmäyttää opiskelijoita ja mahdollistaa opiskelijalle myös kansainvälisiä verkostoja jo opintojen aikana.

– Tavoitteena on, että opiskelijoilla on mahdollisuus verkostoitua laajasti opintojen aikana paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelijan käytössä ovat esimerkiksi SAMKin verkostot eri ammattikorkeakoulujen ja kansainvälisten yhteistyökorkeakoulujen kanssa sekä luonnollisesti muut yrittäjän toimintaa tukevien yhteisöjen tukipalvelut paikallisesti ja kansallisesti, Tuula Miettinen sanoo.

Joustavat yksilölliset opinnot ja oma polku löydettävänä

− Uuden koulutusohjelman kantavia teemoja ovat monimuotoisuus, 60 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja ja työn opinnollistaminen: optimaalinen tilanne saavutetaan niin, että jokaisen opiskelijan yritystoiminta ja opinnot etenevät opiskelijan omista lähtökohdista, kertoo Tuula Miettinen.

Vaikka yrittäjän koulutusohjelmasta valmistuu tradenomiksi (AMK), myös omaa substanssi-osaamistaan voi syventää valitsemalla vapaasti valittaviin opintoihin esimerkiksi tekniikan tai sosiaali- ja terveysalan opintoja.

Oman yrityksen rakentaminen ja johtaminen on itsenäistä toimintaa, josta opiskelija on itse vastuussa, kuten myös opinnoistaan. Mentori-opettajat toimivat opiskelijan keskustelukumppanina ja tukena.

SAMKissa vahvaa yrittäjyysosaamista

SAMKin strategissa yrittäjyys nähdään vahvuusaloja ja nousevia aloja tukevana toimintana. Nykyisinkin opiskelijan on mahdollista suorittaa jopa kolmannes opinnoistaan oman yrittäjyyden puitteissa yrityskiihdyttämötoiminnan kautta. Kaikille SAMKin opiskelijoille viiden opintopisteen yrittäjyysopinnot ovat pakollisia.

Keskimäärin noin 50 opiskelijaa on jatkanut vuosittain yrittäjyysopintoja kohti omaa yrittäjyyttä. Kaikkiaan SAMKista on ponnistanut 500 yrityskiihdyttämöyrittäjää. 20 vuotta SAMKissa toiminut Yrityskiihdyttämö on saanut useita valtakunnallisia ja kansainvälisiä palkintoja edelläkäyvästä pedagogiikasta.

– Yrittäjän täytyy tietää ja osata, mutta myös sietää epävarmuutta, painetta ja olla joskus myös mukavuusalueen ulkopuolella. Nämäkin taidot kehittyvät Yrittäjän koulutusohjelman opinnoissa, Tuula Miettinen sanoo.

 


Haku Yrittäjän koulutusohjelmaan

Hakuaikaa uuteen Yrittäjän koulutusohjelmaan on 5.4.2017 asti. Koulutukseen voi hakea osoitteessa opintopolku.fi. Opiskelijat valitaan koulutukseen valintakurssin suorituksen perusteella. Kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkon välityksellä. Samalla hakija saa suoritettua viisi opintopistettä.

www.samk.fi/yrittajan-koulutus

jenni_tuula

Info

Tuula Miettinen (vas.) esitteli yrittäjän koulutusohjelmaa opinto-ohjaajille ja muulle ohjaustoiminnan henkilöstölle aamubrunssitilaisuudessa. Se järjestettiin yhteistyössä YESin yrittäjyyskasvatuskeskuksen kanssa. Kuvassa oikealla projektipäällikkö Jenni Rajahalme.

15.3.2017 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Veera Korhonen (artikkelikuva) Inna Saarinen (tapahtumakuva)

Lisää aiheesta

| Opinnot ja opetus

Tubettaja Milla Grönman tutustui SAMKiin

Milla Grönman vieraili uudella Porin kampuksella ja tutustui Yrittäjän koulutusohjelmaan. Milla päätyi myös fysioterapiaopiskelijoiden kanssa uima-altaalle ja otti selvää 3D-tulostuksesta sekä lämpökameroista.
| Opinnot ja opetus

Uutta Satakunnassa – Yrittäjän koulutusohjelma AMK-opintoina

Rekrytoi itsesi. Oletko yrityksesi etsimä henkilö? – Yrittäjän koulutusohjelma tähtää yrityksen perustamiseen tai olemassa olevan yrityksen toiminnan kehittämiseen. Hae SAMKiin kevään yhteishaussa ja aloita polkusi yrittäjäksi syksyllä 2017.

Uusimmat