Etsi

Opiskelijat valmistuneet eurooppalaisesta Master Care & Technology konsortiokoulutuksesta

SAMK on ollut aktiivinen toimija EU Master Care & Technology (M-CT) koulutuskonsortiossa vuodesta 2013 lähtien, jolloin yhteistä eurooppalaista hyvinvointiteknologian maisteriohjelmaa alettiin suunnitella yhdeksän EU-maan korkeakoulun yhteistyönä.

29.8.2017 | Teksti: Andrew Sirkka

Konsortiokoulutus

Koulutuksen toteutuksessa M-CT -konsortion muodostivat kuusi korkeakoulua: Alankomaista Zuyd (konsortion vastuulinen organisaatio), Saxion ja Fontys, Suomesta SAMK ja TAMK sekä Portugalista Universidade Beira Interior.

M-CT -koulutus käynnistyi syksyllä 2015 ensimmäisellä kampusviikolla Zuydin toimiessa isäntänä Heerlenissä, Alankomaissa. Koulutusohjelma rakentui yhteensä 7 opintokokonaisuudesta, joihin kuhunkin liittyi yksi kampusviikko kunkin partnerikorkeakoulun järjestämänä vuorotellen. Muilta osin opiskelu toteutettiin ohjattuina verkko-opintoina. Kampusviikkojen tarkoituksena oli seminaarityyppisen lähiopetuksen ja kullakin viikolla järjestettyjen ajankohtaisten pienoissymposiumien  lisäksi tarjota opiskelijoille ja opettajille mahdollisuus tutustua partnerimaiden koulutukseen, kulttuuriin ja työelämään. Yritysvierailuista muodostuikin koulutukselle suuri sisällöllinen merkitys.

M-CT -konsortion maisteritutkinnon suoritti yhteensä 8 opiskelijaa, jotka saivat tutkintotodistuksensa 14.heinäkuuta 2017 Zuydissa pidetyssä valmistujaistilaisuudessa. Kaksi opiskelijaa, Anu Elo ja Annika Vasalampi, saivat kaksoistutkintona SAMKin hyvinvointiteknologian ylemmän AMK tutkinnon. SAMKissa M-CT -koulutuksessa opettajina toimivat Andrew Sirkka, Sari Merilampi ja Mirka Leino.

SAMK sosiaalisessa mediassa