Etsi

Ensimmäinen yrityskiihdyttämöyrittäjä Kalle Vuorio: ”Kehityksessä pysyy aina, se vaatii vain töitä”

– Aloitin seitsemännen luokan kesällä sähköasentajan hommat isän firmassa. Hyppäsin isän auton kyytiin ja lähdettiin töihin, muistelee Kalle Vuorio.

Kalle Vuorion ura alkoi työkalujen kantamisella ja johtojen kiinnittämisellä seinään.  Nykyään hän toimii perustamansa yrityksen KMJ Engineeringin operatiivisena johtajana. Vuorio on ensimmäinen SAMKin yrityskiihdyttämön kautta startannut yrittäjä.

7.10.2016 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Inna Saarinen

Kalle Vuorio

Pyhämaalta kotoisin oleva Kalle Vuorio aloitti sähkövoimatekniikan opinnot Porissa vuonna 1993. Yrittäjäperheen ainoalle lapselle oli aina ollut itsestään selvää, että hän tulisi toimimaan yrittäjänä. Hänen oli tarkoitus jatkaa opintojen jälkeen isän yritystä, mutta opiskeluaika muutti hänen mielensä.

Opettaja Hannu Piiroinen sanoi heti alkumetreillä, että meistä voi tulla mitä vaan. Se jotenkin avarsi maailmankatsomustani ja kunnianhimo alkoi kasvaa.

 

– Opettaja Hannu Piiroinen sanoi heti alkumetreillä, että meistä voi tulla mitä vaan. Se jotenkin avarsi maailmankatsomustani ja kunnianhimo alkoi kasvaa.

Viimeisenä opiskeluvuonna palaset loksahtelivat kohdalleen. Yritysidea lähti verkostolaskentaa koskevasta opinnäytetyöstä. Vuorio oli kuullut perustettavasta yrityskiihdyttämöstä ja ajatteli, että voisi tarjota muillekin sähkönjakelupuolen suunnittelutyötä.

– Tein elämäntapavalinnan. Perustin Poriin oman firman, enkä jatkanut isän jalanjäljissä. Se oli elämäni vaikeimpia päätöksiä, hän kertoo.

Ensimmäinen asiakas

Yrityskiihdyttämön kautta sai verkostotunnetta. Opettajilla oli kiinnostusta ja innostusta auttaa. Mukaan tuli muitakin yrittäjiä, joiden kanssa vaihdettiin kuulumisia.

Yritys aloitti SAMKin tiloissa.

– Sähkölaboratorion nurkassa oli lasikoppi, jossa oli kaakeliseinät, pöytä ja tietokone, hän muistelee.

Ensimmäinen asiakas tuli melkein sattumalta. Opettaja Hannu Piiroinen näki kaupan kassajonossa kansainvälisen teknologiatoimittajan sähkösuunnittelupuolen vetäjän, joka kyseli avuksi osaavaa opiskelijaa. Kolme päivää myöhemmin Kalle Vuorio istui kahvipöydässä suunnittelupäällikön kanssa ja sai ensimmäisen asiakkaan.

– Se oli hyvä koulu. Näin, miten kansainvälisessä ympäristössä tehdään töitä.

Kun Kalle Vuorio sai palkattua ensimmäiset työntekijät, hän lähti itse myymään verkostolaskentaa ristiin rastiin Suomea. Sähkönjakelukokonaisuuden toimintavarmuutta ja turvallisuutta ei siihen aikaan oltu vielä niin paljon ajateltu.

Mukana kaikkien Suomen laivojen verkostolaskennassa

Verkostolaskenta on yhä KMJ Engineeringin erikoisosaamista. Sen avulla pieni yritys on saanut laajalti jalansijaa.

Yritys on ollut vuodesta 1998 alkaen mukana tekemässä jokaisen Suomessa rakennetun laivan verkostolaskentaa. – Kun hommat hoitaa hyvin, viidakkorumpu toimii, hän sanoo vaatimattomasti.

– Ensimmäisessä tekemässäni loppuraportissa oli huimat viisitoista sivua. Nykyään raportit ovat aina yli 200-sivuisia, vaatimustaso on noussut ja ohjelmistot ovat kehittyneet.

Kalle Vuorio kokee, että yrittäjälle tärkeintä on olla rehellinen. Asiakkaalle tulee myydä vain sitä, mitä hän tarvitsee.

– Koko ajan pitää opiskella. Joka projektissa on jotain uutta, isojakin ongelmia. Olisi kiva joskus tehdä jotain copy-paste-hommaakin. No, eipähän tule työ tylsäksi ja palkitseehan se, kun saa ongelman ratkaistua, hän naurahtaa.

Vaikeuksista uusiin mahdollisuuksiin

Yritys on kokenut vaikeatkin ajat. Vuonna 2009 oli neljä kuukautta todella hiljaista.

– Jouduin lomauttamaan kaikki työntekijät. Töitä ei vain ollut missään. Silloin oli aika lähellä, ettei koko firman toiminta päättynyt. Siinä vain piti sanoa itselleen, että kyllä tämä tästä. Usko oli kova. Ja sitten vain talous pikkuhiljaa piristyi ja tarjouskyselyjä alkoi tulla, hän muistelee.

Nykyään yritys työllistää kahdeksan työntekijää. Kaikki ovat SAMKista valmistuneita.

Vuosi 2014 oli myös merkityksellinen yrityksen historiassa. Insta Group Oy osti yrityksen osakkeista 90 prosenttia. Kalle Vuorio siirtyi yrityskaupan myötä toimitusjohtajasta operatiiviseksi johtajaksi.

– Kauan sitä kauppaa pähkäilin. Oli kuin olisi omaa lastaan ollut myymässä. Jonain aamuna ajattelin, että en ikinä myy. Sitten kauppa taas alkoi tuntua järkevältä.

Yrityskauppa on avannut uusia mahdollisuuksia ja jalansijaa suurempiin projekteihin.

Kalle Vuorio on edelleen henkeen ja vereen yrittäjähenkinen.

– Yrittäjyys edellyttää tietynlaista pilvilinnojen elättelyä ja uskoa, että osaa asiansa. Kyllä se vaatii tietyn luonteen, mutta toisaalta antaa vapautta.

7.10.2016 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Inna Saarinen

Lisää aiheesta

Vuoden 2016 yrityskiihdyttamoyrittaja Laura Ylakorpi
| Opinnot ja opetus

Vuoden 2016 yrityskiihdyttämöyrittäjä: Konetekniikan opiskelijan yllättävä intohimo

Bistro Bayn nuori yrittäjä vaihtoi koneet ruuanlaittoon ja ravintolan pyörittämiseen. – Puhuttiin, että pitäisikö oikeasti laittaa oma ravintola. Voisihan sitä jahkailla vaikka kuinka pitkään – ja vanhana sanoa, että ”oishan sitä voinut”, kuvailee parin vuoden takaisia mietteitään Laura Yläkorpi.
Pekka Telilä
| Opinnot ja opetus

Kiihdyttämöyrittäjä Pekka Telilä: Paljon hyviä firmoja valmiina

Telilän Sähkötyö Oy:n sukupolvenvaihdos vuonna 2006 oli yrityskiihdyttämön ensimmäinen yrittäjäpolvenvaihdos. – Koulun ohella alettiin miettiä toteutusta. Kun valmistuin, kaksi vuotta harjoittelin ja heti vuoden alusta 2008 tehtiin sukupolvenvaihdos, muistelee toimitusjohtaja Pekka Telilä.

Uusimmat

Kansi 2017 D 3 SAMK YAMKsymposium Digiavaimia
| Hyvinvointi ja terveys

Satakunnassa kehitetään digitaalisuutta hyvinvointipalveluihin

Robotiikka, tekoäly, analytiikka, pelillisyys, design, taiteen ja teknologian kohtaaminen. Mitä tarpeita on nyt ja tulevaisuudessa? Miten tavalliset käyttäjät ja SAMKin yhteistyökumppanit ovat olleet mukana digisovellusten kehittämisessä? Miten nämä ratkaisut on koettu ja mitä niistä on saatu? Tätä puidaan uudessa julkaisussa ja symposiumissa perjantaina 17.11.

SAMK sosiaalisessa mediassa