Etsi

Ensimmäinen NIBS-tuomarointikokemus yllätti positiivisesti

Opiskelijatiimien hämmästyttävä kyky löytää keisseistä olennaisimmat haasteet ja taito esittää ammattimaisia ratkaisuja yllätti ensikertalaiset.
– Kilpailupäivät vaativat täyttä keskittymistä ja kotiin palatessa oli takki tyhjä. Jälkeenpäin kuitenkin on todettava, että viikko oli antoisin pitkään aikaan, kertovat hankesuunnittelijat Pia Halttunen ja Jaana Sävel.

13.3.2017 | Teksti: Katri Väkiparta | Kuva: Pia Halttunen

Ensikertalaiset NIBS-tuomarit: Jaana Sävel ja Pia Halttunen
Ensikertalaiset NIBS-tuomarit: Jaana Sävel ja Pia Halttunen

SAMKin hankesuunnittelijat Pia Halttunen ja Jaana Sävel osallistuivat NIBS-viikkoon tuomareina ensimmäistä kertaa.

Viikon edetessä ensimmäisten tuomarointien epävarmuus ja suoranainen jännitys vaihtui vähitellen innostukseen ja ihastumiseenkin kilpailu kilpailulta.

Viikko oli molempien mielestä vaativa sekä henkisesti että fyysisesti – runsaaseen materiaaliin piti tutustua huolella jo ennalta, ja pitkien tekstien sisäistäminen vaati sekä aikaa että motivaatiota.

Erityisen haasteelliseksi heidän mukaansa työn teki ns. keissien liiketaloudellinen puoli.

– Sitä puolta kun ei omassa työssä joudu käsittelemään samalla intensiteetillä, pohtivat molemmat. Toisaalta työtä helpotti tieto siitä, että mukana oli joka kerta tuomareita, joilla business on juuri sitä ominta toimialuetta.

Kilpailupäivät vaativat täyttä keskittymistä ja kotiin palatessa oli takki tyhjä. Jälkeenpäin kuitenkin on todettava, että viikko oli antoisin pitkään aikaan.

Opiskelijatiimien hämmästyttävä kyky löytää keisseistä olennaisimmat haasteet ja taito esittää ammattimaisia ratkaisuja yllätti tuomarit, erityisesti kun kyse oli vasta n. 20-vuotiaista nuorista.

– Välillä oli vaikeaa löytää kilpailutiimeistä sellaisia eroavuuksia, että olisi voinut päättää voittajan helposti. Tuomareita oli kuitenkin aina vähintään 3, joten yksinään ei päätöstä tarvinnut tehdä.

Ensikertalaisten mukaan viikko opetti astumaan pois mukavuusalueelta, antoi mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisten toimijoiden kanssa ja lisäsi itsevarmuutta selviämiseen poikkeuksellisistakin haasteista.

– Vastaavia tilaisuuksia voisi olla useamminkin. Meillä on nyt valmiudet lähteä tuomareiksi vaikka seuraaviin kisoihin Guatemalaan, vihjaavat naiset yhdestä suusta.

Lisää aiheesta

| Liiketoiminta

NIBS-kilpailun kaksoisvoitto Kanadaan

Network of International Business School -verkoston viikon kestävässä kilpailussa voittajaksi selviytyi Carleton University Ottawasta. Hopealle ylsi Concordia University Montrealista. Vuoden 2017 kilpailua helmi-maaliskuun vaihteessa Raumalla isännöi SAMK.
| Liiketoiminta

SAMKissa käynnissä kansainvälinen NIBS-kilpailu

SAMKissa on käynnissä Network of International Business Schools -verkoston (NIBS) vuosittainen kilpailu. Se on tuonut lähes 100 henkilöä eri puolilta maailmaa Raumalle.