Kansainvälistä kokemusta opiskeluaikana
Satakunnan ammattikorkeakoululla on laajat kansainväliset yhteydet ja partnerikorkeakouluja Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä. Kaikilla SAMKin tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä opiskelijavaihtoon, harjoitteluun ulkomaille tai tutustua ammattikorkeakoulussa opiskeleviin, eri kulttuureista tuleviin opiskelijoihin.
Omia kansainvälistymishalujaan kannattaa alkaa pohtia heti opiskeluja aloittaessa:
- missä vaiheessa minä lähtisin ulkomaille?
- lähtisinkö opiskeluvaihtoon eli ulkomaiseen oppilaitokseen suorittamaan osan opinnoistani vai
- kohentaisinko kielitaitoani ja kansainvälisyystaitojani työharjoittelussa ulkomailla?
- vai molempia?
- vai hankinko kansainvälistä osaamista kotimaassa?
Ulkomailla suoritettavat opinnot tai harjoittelu vaativat riittävää kielitaitoa ja taloudellista suunnittelua, mutta ennen kaikkea uskallusta ja kykyä katsoa omaa elämäänsä vähän kauempaa tai kauemmaksi. Maininta ulkomailla vietetystä opiskelu- tai harjoittelujaksosta tutkintotodistuksessa on hyvä lisämeriitti työpaikkaa hakiessasi ja se voi olla tulevalle työnantajallesi hyvinkin tärkeä tekijä.
Kaikki SAMKin opiskelijat voivat suorittaa osan opinnoistaan ulkomailla. Useimmiten määräaikainen opiskelu ulkomaisessa oppilaitoksessa kestää lukukauden tai kaksi.
Opiskelijavaihtoon on helpoin lähteä johonkin SAMKin sadoista yhteistyökorkeakouluista. Lisätietoja paikoista saat vasemman palkin valikoista. Suurin osa SAMKista lähtevistä vaihto-opiskelijoista osalistuu Erasmus-vaihtoon. Muita vaihto-ohjelmia, joissa SAMK on mukana, ovat Nordplus (Pohjoismaat), FIRST (Venäjä) ja Magellan (Yhdysvallat ja Meksiko). Lisäksi SAMKilla on kahdenvälisiä sopimuksia mm. venäläisten ja aasialaisten korkeakoulujen kanssa. Opiskelijavaihtoon voi myös lähteä itsenäisesti.
Opiskelijavaihdossa ulkomailla suoritetut opinnot luetaan osaksi kotimaista tutkintoa. Hyvin suunniteltu opiskelijavaihto ei siis pidennä opiskeluaikaa!
Pääsääntöisesti opiskelijavaihtoon voivat hakea kaikkien koulutusalojen opiskelijat, jotka ovat lähtöhetkellä opiskelleet SAMKissa vähintään yhden vuoden ajan. Hakuaika opiskelijavaihtoon on tavallisesti alkuvuodesta. Haussa vapaiksi jääneitä paikkoja kannnataa kysellä oman toimipisteen kv-yhdyshenkilöltä / toimialan kv-koordinaattorilta.
Opiskelijavaihtoon osallistuvat ovat oikeutettuja hakemaan normaalia suomalaista opintotukea. Lisäksi SAMK maksaa opiskelijavaihtoon osallistuville apurahaa; apurahan myöntämisen kriteerit ja –summat vaihtelevat ohjelmittain ja lukuvuosittain.
Kansainvälinen työharjoittelu on keino yhdistää opintoihin liittyvä harjoittelu ja kansainvälisen kokemuksen kartuttaminen. Harjoittelussa työskennellään omalla alalla ja omaa koulutusta vastaavissa tehtävissä.
Harjoittelupaikkaa kannattaa kysellä oman toimialan ja –pisteen kv-vastaavilta ja harjoittelusta vastaavilta tai etsiä itsenäisesti. Myös Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO välittää kansainvälisen harjoittelun paikkoja.
SAMKin opiskelijoilla on mahdollisuus hakea apurahaa ulkomailla suoritettavaan harjoitteluun. Tuetun harjoittelun tulee sisältyä opintoihin ja tuottaa opintopisteitä. Harjoittelun kesto on vähintään kolme kuukautta, apuraha myönnetään enintään kuuden kuukauden ajalta. Apurahan saaminen edellyttää, että harjoittelusopimus on tehty ennen apurahan anomista, harjoittelu on ohjattua ja harjoittelun päätyttyä opiskelija toimittaa kirjallisen raportin ja todistuksen toimipisteensä kv-yhdyshenkilölle/harjoitteluvastaavalle.
Kansainvälisyyttä kampuksille tuovat ulkomaalaiset tutkinto- ja vaihto-opiskelijat sekä kansainväliset harjoittelijat, joita SAMKissa on vuosittain yhteensä noin 150.
Ryhtymällä kv-tutoriksi petraat kielitaitoasi ja tutustut samalla mukaviin uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Haku kv-tutoriksi on vuosittain maliskuussa; kysy kv-yhdyshenkilöltäsi lisätietoja!
Kansainvälinen toiminta sisältää myös opettaja- sekä asiantuntijaliikkuvuutta, opetussisältöjen kehittämistä yhteistyössä ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa, opetussuunnitelmien kansainvälistämistä sekä erilaisia kehitys- ja tutkimusprojekteja.