Etusivu  ›  TUTKIMUS & KEHITTÄMINEN  ›  Tutkimus tekniikan ja merenkulun alalla
Tulosta sivu

Uusin osaaminen elinkeinoelämän lisäarvoksi

Satakunnan ammattikorkeakoulu Tekniikan ja merenkulun toimiala tunnetaan laadukkaasta toiminnastaan korkeakoulutasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämistoiminnan sekä osaamisintensiivisen yrittäjyyden edistämisessä Satakunnassa. Tärkeällä sijalla toiminnassamme ovat hyvät yhteistyösuhteet, jotka mahdollistavat oikea-aikaisen ja ennakoivan, tulevaisuuden tarpeet tunnistavan työmme. 

Tutkimustoiminnan strategiset ja kansainvälisesti tunnistetut vahvuutemme Tekniikan ja merenkulun alalla ovat automaatio, hyvinvointiteknologia, uuden sukupolven verkot sekä energia ja ympäristö. Olemme myös merenkulun kouluttaja ja meriteknologia-alan kehittäjä. T&K-hankkeet on pääsääntöisesti rahoitettu elinkeinoelämän, Tekesin ja EU:n tuella. Tekniikan ja merenkulun toimiala on ollut mukana jo yli kymmenessä Tekesin ohjelmassa. Alueemme yritykset ovat olleet vahvasti mukana tutkimustoiminnassa ja muun muassa Tekes ja Kauppakamari ovat vauhdittaneet elinkeinoelämän ja ammattikorkeakoulun yhteistyötä.

Satakunnan ammattikorkeakoululle on myönnetty kolme kertaa opetusministeriön valtakunnallinen laatuyksikkö -palkinto, viimeisin yrityskiihdyttämötoimintaan liittyen. Toimimme omilla vahvuusalueillamme pitkäjänteisesti, osaamistamme jatkuvasti syventäen ja laajentaen. Samalla pidämme toiminnassamme tärkeänä herkkyyttä uusien tarpeiden tunnistamiseen. Tämän ”nuuskun” avulla pystymme toimimaan tehokkaasti ja palvelemaan niin yritysten nopeita tutkimus- ja kehittämistarpeita kuin vahvistamaan omaa toimintaamme edelleen. Uusimman tiedon tunnistaminen ja sen räätälöinti yritysten tarpeeseen saa aikaan osaamisintensiivisen yrittäjyyden kasvua alueella.

YRITYSYHTEISTYÖN MONINAISET MUODOT

Yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää laaja-alaista asiantuntemustamme oman toimintansa kehittämiseen. Kehittämme uusia keinoja tutkimustulosten hyödyntämiseen myös yhdessä yritysten ja muiden korkeakoulujen kanssa.

Yritysyhteistyötä tehdään monin tavoin:

1. Yritykset osallistuvat kansallisesti rahoitettuihin tutkimushankkeisiin rahoitusosuudella. Pienellä tutkimusrahoituksella yritys voi päästä mukaan laajoihinkin hankkeisiin.
2. Yritykset ja korkeakoulut Suomesta ja Euroopasta osallistuvat EU-rahotteisiin tutkimushankkeisiin yhteistyössä.
3. Yritys tilaa tutkimuksen Satakunnan ammattikorkeakoululta. Tutkimus voidaan tarpeen mukaan tehdä laajempana tutkimushankkeena, pienenä palvelututkimuksena tai opinnäytetyönä.
4. Yritys tilaa opiskelijatyönä opinnäytetyön, opiskelijaprojektin tai harjoitustyön. Opinnäytetyö tehdään asiantuntevan opettajan johdolla.

Tuomme yritysten käyttöön uusimman tiedon ja tutkimustulokset sekä avaa portteja yrityksille kansalliseen ja kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ja teknologiaosaamisen siirtoon. Yritysten tutkimus- ja kehitysprojektit ovat aina luottamuksellisia ja yksilöllisiä, asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityjä. Ota yhteyttä meihin, niin keskustellaan.

Päivitetty: 11.01.2012
Jaa

TEKNIIKKA JA MERENKULKU

Toimialajohtaja Matti Lähdeniemi,

Tutkimusjohtaja Kari Laine,

YHTEISTYÖKUMPPANIMME

* Cimcorp Oy
* Oras Oy
* Pori Energia Oy
* Satmatic Oy
* STX Europe AS

Tekniikan ja merenkulun T&K&I-esite

 

 

Tekniikan ja merenkulun julkaisuluettelo 

Innovation book