Etusivu  ›  TUTKIMUS KEHITTÄMINEN INNOVAATIO  ›  Opinnäytetyöt
TUTKIMUS KEHITTÄMINEN INNOVAATIO
  • Tutkimusyhteistyö
  • Palvelut yrityksille
Tulosta sivu

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyöt

AMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ

Jokaisen ammattikorkeakoulututkintoa suorittavan opiskelijan opintoihin kuuluu opinnäytetyö. Opinnäytetyöt tehdään pääsääntöisesti yrityksille tai yhteisöille. Opinnäytetyö voi olla yksittäinen työ tai osa suurempaa projektia. Työ on laajuudeltaan 15 opintopistettä, joka vastaa noin kolmen kuukauden kokopäivätyötä.

Opinnäytetyöt voivat liittyä esimerkiksi tuote-, järjestelmä-, palvelu-, organisaatio- tai menetelmäkehitykseen. Opinnäytetyön aiheena voi olla myös esimerkiksi julkaisun sisällön tai ulkoasun suunnittelu – tai vaikkapa kuvataideteos.

Opinnäytetyön aihepiiri liittyy opiskelijan koulutusohjelman alaan. Sen tavoitteena on kehittää – ja osoittaa – opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Työn tekeminen ajoittuu yleensä opintojen loppupuolelle.

Opinnäytetyöt ovat yksi väylä siirtää osaamista ammattikorkeakoulusta työelämään – ja toisin päin. Opinnäytetyöllä on ohjaaja ammattikorkeakoulussa. Lisäksi opinnäytetyön tekemistä ohjataan työpaikalla.

YLEMMÄN AMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ

Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu opinnäytetyö, joka on kehittämishanke. Siinä ratkaistaan työelämän konkreettisia ongelmia tai kehitetään esimerkiksi toimintoja, palveluita, teknologiaa tai tuotetta.

Työn laajuus on 30 opintopistettä, mikä tarkoittaa noin kuuden kuukauden työmäärää. Tutkintoa opiskellaan useimmiten työn ohella, joten käytännössä opiskelija tekee opinnäytetyötä 1 – 2 vuoden aikana ja laajahkojen kehittämishankkeiden toteuttaminen on mahdollista.

Tutkintoon opiskellessaan opiskelija syventää osaamistaan: kehittää ja osoittaa valmiuttaan tutkimustiedon soveltamiseen, työelämän ongelmien erittelyyn ja ratkaisuun ja kaiken kaikkiaan itsenäiseen asiantuntijatyöhön. Koulutuksen pääsyvaatimuksena on vähintään kolmen vuoden työkokemus AMK- tai yliopistotutkinnon suorittamisen jälkeen.

Opinnäytetyö yhdistää toimeksiantajan tutkimus- ja kehittämistarpeet ja opiskelijan oman kehityksen. Opinnäytetyön toimeksiantaja on usein opiskelijan oma työnantaja, mutta tehtävän voi antaa myös muu organisaatio.

Työyhteisö osallistuu kehittämishankkeen toteuttamiseen muun muassa määrittelemällä hankkeen tavoitteita, ohjaamalla opiskelijaa ja osallistumalla esimerkiksi työn tausta-aineistojen hankintaan ja kyselyjen ja haastattelujen toteuttamiseen.

 

Tutustu SAMKin opinnäytetöihin Theseus-verkkokirjastossa >>

Päivitetty: 28.02.2013
Jaa