SAMK ja Veikko Lehti Oy tutkimusyhteistyöhön
SAMK ja Veikko Lehti Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jossa osapuolet sitoutuvat pitkäaikaiseen tutkimusyhteistyöhön ympäristö- ja jätehuollon optimoinnin kehittämiseksi. Yhteistyö vahvistaa SAMKin tutkimusohjelman ”Älykkyyttä teollisuuteen ja palveluihin” -teeman toteuttamista sekä SAMKin roolia laskennallisen älykkyyden tutkimuskeskittymänä.
Veikko Lehti Oy on 1920-luvulla toimintansa aloittanut jätteenkuljetukseen keskittynyt perheyritys. Asiakkaan ympäristöhuoltoon liittyvien tarpeiden täyttämisen lisäksi Veikko Lehti Oy haluaa tuottaa sekä itselleen että asiakkailleen taloudellisesti kannattavia ja samalla joustavia ympäristöpalveluja. Yrityksen tavoitteena on kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrän vähentäminen siten, että konsernin keräämästä ja käsittelemästä jätteestä hyödynnettävän aineksen osuus on vähintään 70 %.