Avoimen AMKin opiskelijatarinoita
OPISKELUSTA VARMUUTTA TYÖNTEKOON
Vuonna 2003 yrityksen perustanut Satu Vilponen aloitti opiskelun avoimessa ammattikorkeakoulussa lisätäkseen omaa osaamistaan edelleen. Studio Satu Kukka tuottaa asiakkailleen graafiseen suunnitteluun liittyviä palveluita, kuten nettisivuja, logoja, käyntikortteja ja mainontaa.
Artenomi/muotoilijaksi valmistunut Satu huomasi nopeasti valmistuttuaan, miten kova kilpailu mainosalalla on. Työpaikkojen käsittämättömät vaatimukset työkokemuksen ja referenssien suhteen saivat uskomaan, ettei vastavalmistuneena kovin helposti töitä saa. Ajatus oman yrityksen perustamisesta syntyikin pian valmistumisen jälkeen.
Aloittelevien yritysten parissa työskennellessään Satu on huomannut, miten tahmeaa alku voi olla, alasta riippumatta. Sitkeys, itseluottamus sekä sopiva määrä uskoa ja toivoa ovat hänen mielestään edellytyksiä menestymiselle. Oman paikan lunastaminen yritysmaailmassa ottaa aikansa.
Itsensä kehittämisestä kiinnostunut Satu on ikuinen opiskelija. Graafisen suunnittelun opintojakson myötä mm. painoalan tekniset säännöt ja uudet ohjelmat tulivat tutuiksi. Omaa yritystoimintaa tukivat hyvin myös Internet-markkinoinnin ja mainonnan suunnittelun opintojaksot. Vapaaehtoisesti opintojaksoille mennessään haluaa niistä saada kaikki mahdolliset tiedot ja taidot irti. Satu varoo kuitenkin ahnehtimasta liikaa, jotta aikaa jää myös perheelle ja yritykselle.
Satu tekee työtä kotoa käsin, joten liikkuminen on joustavaa työn ja kodin välillä. Myös opiskelu sopii hyvin arjen rytmiin. 2-vuotiaan lapsen äiti suorittaa opintojaksoja pääasiallisesti verkossa, mutta käy myös lähiopetustunneilla. Satakunnan ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa opiskelu on Sadun mielestä joustavaa. Opintojaksoista voi valita mieleisensä pituisia jaksoja. Monipuolisesta tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotain.
AVOIN AMK TOI KOKEMUSTA PÄÄTOIMISEEN OPISKELUUN
Turusta kotoisin oleva Anniina Nurminen jäi kahdesti valintakokeiden jälkeen ilman opiskelupaikkaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Muutaman pisteen päähän jääminen ei kuitenkaan lannistanut 20-vuotiasta Anniinaa, joka päätti hyödyntää välivuotensa opiskellen avoimessa ammattikorkeakoulussa, koska halusi edistää opintojaan päätoimisen opiskelupaikan puuttumisesta huolimatta.
Avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnasta Anniina löysi tietoa internetsivuilta. Kiinnostus heräsi, koska avoin AMK antoi mahdollisuuden suorittaa etukäteen haluamansa AMK-tutkinnon opintoja. Kun opiskelupaikka aukeni vihdoin yhteishaussa, aloitti Anniina fysioterapian opinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa, vaikka oli lukenut aiemmin sosionomiopintoja. Saatuaan hyvän kuvan sosiaalialasta avoimen ammattikorkeakoulun kautta, oli tulevaisuuden valintojen tekeminen helpompaa.
Opintojen jatkaminen tutkinto-opiskelijana sujui hyvin, koska koulu oli jo etukäteen tuttu. Anniina koki, että opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa kannatti ehdottomasti. Anniina sai hyvää kokemusta opiskelusta ammattikorkeakoulussa ja osa opinnoista oli myös hyväksiluettavissa, joten hän pystyi ottamaan vähän rennommin ensimmäisen opiskeluvuoden.