Sosiaali- ja terveysala Pori
Etusivu  ›  OPISKELIJAT  ›  Kampukset  ›  Sosiaali- ja terveysala Pori  ›  Opiskeluun liittyvät linkit  ›  Lääkelaskut
Tulosta sivu

Lääkelaskujen suorittaminen hoitotyön koulutusohjelmassa

Lääkelaskut suoritetaan kerran lukuvuodessa. Suorituksia tulee hoitotyön opiskelijoilla 3 ja terveydenhoitotyön opiskelijoilla 4 kertaa opintojen aikana.

  1. ensimmäisen vuoden laskut suoritetaan moduulin4 yhteydessä siten, että ne on suoritettuna viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin moduuli4:n harjoittelu (harjoittelu 2) alkaa.
  2. toisen vuoden laskut suoritetaan toisen opiskeluvuoden aikana. Syksyllä alkavilla ryhmillä se tarkoittaa elokuusta toukokuun loppuun olevaa aikaa eli lääkelaskut tulee olla hyväksytysti suoritettuna toukokuun viimeiseen päivään mennessä. Tammikuussa alkavilla ryhmillä se tarkoittaa tammikuusta joulukuuhun olevaa aikaa eli lääkelaskut tulee olla suoritettuna joulukuun loppuun mennessä.  Laskujen suorittaminen on edellytyksenä kolmannen lukuvuoden harjoitteluihin.
  3. kolmannen vuoden laskut suoritetaan kolmannen opiskeluvuoden aikana. Se tarkoittaa samaa ajanjaksoa kuin edellisessä kohdassa. Laskujen suorittaminen on edellytyksenä neljännen lukuvuoden harjoitteluihin.
  4. neljännen vuoden laskut (terveydenhoitajat) suoritetaan neljännen opiskeluvuoden aikana. Se tarkoittaa samaa ajanjaksoa kuin edellisessä kohdassa.


Lääkelaskukoeajat ja lääkelaskujen tukiopetusaikataulu löytyy lääkelaskublogista.

Päivitetty: 18.04.2011
Jaa