Lähtökohtana työelämän tarpeet
Ammattikorkeakoulun tehtävänä on harjoittaa opetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimusta ja kehittämistoimintaa. Tämä tehtävä on annettu lainsäädännössä.
Tavoitteena on, että SAMKin tutkimus ja kehittämistoiminta ovat sekä kansallisesti että kansainvälisesti korkeatasoista ja arvostettua. Suomessa SAMK kuuluu viiden parhaan ammattikorkeakoulun joukkoon.
T&k-toimintaa toteutetaan alueen yritysten ja yhteisöjen tarpeista lähtevillä painopistealueilla. Palvelut tukevat alueen yritysten kilpailukykyä ja kehittymistä. Strategisia painopistealueita ovat
Johtaminen ja yrittäjyys
Automaatio, elektroniikka, tietoliikenne
Energia ja ympäristö
Hyvinvointiosaaminen
Liiketoimintaosaaminen
T&k-toiminta ohjaa opiskelijoita tutkivaan oppimiseen ja kehittävään työotteeseen, jota voi soveltaa tulevaisuuden työtehtävissä. SAMKin henkilökunnalle t&k antaa mahdollisuuden hyödyntää omaa osaamistaan laajasti ja monipuolisesti.
Aiheesta tarkemmin tutkimuksen ja kehittämisen sivustolta >
Lisätietoja:
Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan strategia >
Yhteystiedot>