Hallinto
YLLÄPITÄJÄ
Satakunnan ammattikorkeakoulun ylläpitäjä on 1.1.2012 alkaen Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy.
(Opetus- ja kulttuuriministeriön toimilupapäätös 16.6.2010).
Osakeyhtiön ylintä päätösvaltaa edustavat yhtiökokous ja hallitus.
Yhtiön hallituksessa on kymmenen jäsentä, joista neljä on Porista, kaksi Raumalta, yksi Huittisista, yksi Kankaanpäästä, yksi Porin yliopistokeskuksesta sekä yksi elinkeinoelämän edustaja. Ylläpitäjän tehtävät on esitetty ammattikorkeakoululaissa. Yhtiön hallituksen toimikausi vastaa valtuustokautta. Yhtiön hallitus kokoontuu tarpeen mukaan. Yhtiön hallituksen jäsenet >
SISÄINEN HALLITUS
Ammattikorkeakoululain mukaisesti sisäistä hallintoa hoitavat hallitus ja rehtori. Hallitukseen kuuluu enintään 11 jäsentä, ja sen nimittää osakeyhtiön hallitus kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksessa on rehtorin lisäksi edustettuina (2–3) muun johdon, (1) päätoimisten opettajien, (1) muun päätoimisen henkilöstön, (2) päätoimisten opiskelijoiden sekä (1–3) elinkeino ja muun työelämän edustajaa. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen puheenjohtajan toimii lain perusteella rehtori.
Uuden hallituksen toimikausi on 2012–2013.
Hallituksen jäsenet >
REHTORI
Rehtori johtaa ammattikorkeakoulun toimintaa ja vastaa sen kehittämisestä.
Lainsäädäntöön perustuvia toimijoita ovat lisäksi:
- Opintotukilautakunta
- Opiskelijakunta
- Tutkintolautakunta