Nuttuprojekti – SAMKilaiset auttavat yhdessä
SAMKin työntekijät innostuivat ottamaan osaa suomalais-etiopialaiseen nuttuprojektiin.
Osa SAMKin nuttujen tekijöistä esittelemässä aikaansaannoksiaan: Sari Lindroos, Sirpa Ranne, Mervi Suominen, Marjo Lehto, Marja-Leena Blomroos ja Kristiina Liukonen.
Henkilökuntaa eri toimialoilta ja eri kaupungeista otti kutomisvälineet käteensä ja alkoi neuloa nuttuja vastasyntyneille etiopialaisille. Tempaukseen osallistui henkilökunnan lisäksi myös opiskelijoita, terveydenhuoltohenkilökuntaa ja siistijöitä. Myös henkilökunnan sukulaisia ja SAMKin yhteistyökumppanin työntekijöitä on ollut talkoissa mukana. Nuttuja on tehty SAMKissa Marjo Lehdon innoittamana. Marjo on vienyt eteenpäin sanomaa nutuista ja antanut tarvittaessa kutomisohjeita.
SAMKilaiset innostuivat projektista maaliskuussa, kun Porin Sanomat haastoi satakuntalaiset ottamaan osaa kampanjaan. Nutut toimitetaan Porin Sanomien toimitukseen, josta ne postitetaan Mustan Leijonan sairaalaan Etiopiaan.
– Innostuin projektista luettuani jutun lehdestä. Tämä on helppo tapa osallistua ja tehdä konkreettista hyvän asian puolesta. Ilahduttavaa oli nähdä myös muiden lähtevän mukaan, Marjo Lehto kertoo.
Nuttuprojektin avulla pyritään saamaan etiopialaiset naiset sairaaloihin synnyttämään. Kun vauva saa ilmaisen nutun sairaalasta kotiutuessa, sen on todettu rohkaisevan äitejä lähtemään turvallisempaan synnytykseen. Suomesta on toimitettu Etiopiaan jo yli 10 000 nuttua.
Lisätietoja projektista ja kutomisohjeet löytyvät sivuilta http://www.tuppurainen.fi/blogit/category/nuttu/ ja Facebookista nimellä ”Nuttu”.
Teksti ja kuva: Elina Viitanen