Polyfonia  ›  ARKISTO  ›  Polyfonia 3/10  ›  Tietohallintopäällikön ajankohtaiskatsaus  ›  Pitkä versio
Tulosta sivu

Tietohallintopäällikön ajankohtaiskatsaus

Tietohallintopäällikkö Osmo Santamäen alaisuudessa SAMKin Yhteisissä palveluissa työskentelee parisenkymmentä alan ammattilaista. Henkilövaihdoksia on ollut meneillään koko kevään ajan. Osmon mukaan sillä on ollut työllistävä vaikutus, mutta samalla, kun tehdään uusia rekrytointeja, on pystytty täsmentämään osaamista.

Tietohallintopäällikkö Osmo Santamäki työssään

Henkilökunnalle näkyviä tietohallinnon tehtäviä on meneillään liuta. Kesällä on hyvä ajankohta tehdä uudistamistöitä. Tänä kesänä on tarkoitus uudistaa työasemia, palvelimia ja verkkoja. Työasemiin tulee käyttöön Windows 7 -käyttöjärjestelmä, ensin luokkiin ja vaiheittain myös henkilökunnalle. Windows 7:n käyttöön ottamisen yhteydessä asennetaan koneille myös Office 2007 -paketti.

- Käyttöön otetaan myös paikkariippumaton työskentelymalli. Henkilöstön on mahdollista ottaa suojattu yhteys koululle ja näin saada käyttöönsä samat palvelut kuin työpaikalla ollessaankin. Suuria muutoksia tulevaisuudessa ovat myös SoleHops, jonka myötä mm. palautejärjestelmä uudistuu, sekä Moodlen version vaihto. Syksyllä alkaa opiskelijaintran valmisteluprojekti yhdessä viestinnän kanssa, Osmo kertoo.

Henkilökunnalle näkyvien asioiden lisäksi tietohallinto hoitaa taustalla langattoman verkon laajennuksia, runkoverkon laiteuudistuksia, runkoverkon yhteyksien kilpailutusta, virtuaaliympäristön laajennusta sekä toimipisteiden siirtämistä yhteiseen tietoverkkoon.

Tietohallinnon kehittämisryhmässä pohditaan nykyaikaisen työskentelyn asettamia tarpeita tietohallinnolle: tarvitaanko sosiaalisen median ratkaisuja ryhmätyöskentelyssä ja mikä on avointen palvelujen kuten Google docsin ja Facebookin rooli SAMKissa.

HelpDesk

HelpDesk on täydessä toiminnassaan syksyllä 2010. Jo nyt ”helpparin” maili toimii (SAMK Helpdesk, ) ja kännykkänumero on myös käytössä (044 710 3080 tai lyhytnumero 80 3080).

Testasin HelpDeskin toimintaa.
Case Langaton verkko neuvotteluhuone Arvoon Tiedepuisto 3:een


1) Laitoin pyynnön HelpDeskiin mailitse ti 20.4.2010 klo 12.58.
”Hei. Milloin Arvo-neukkariin saadaan langaton verkko?”

2) Ke 21.4.2010 klo 12 minulle ilmoitettiin henkilökohtaisesti, että langaton verkko Arvossa on nyt toiminnassa. (Toiseen eri asiaan liittyvään pyyntöön minulle tuli lisäksi mailikuitti heti siitä, että palvelupyyntö on vastaanotettu.)

3) Virallinen vastaus tuli ke 28.4.2010 klo 13.34.
“Palvelupyyntösi on kirjattu valmiiksi / The following ticket has been closed:
Aihe: Arvo-neukkari, langaton verkko
Kommentti:    Heippa!
Tiedoksesi, nyt on työ tehty lopullisesti valmiiksi.
Tarvittaessa soita toimipisteesi lähituelle.
When needed please call your local IT support.”

Wau, sanon minä!

Teksti: Johanna Kares-Koskinen
Kuva: Sari Kahri
Päivitetty: 07.05.2010
Jaa