Tulosta sivu

SAMKin opiskelijat ovat kehittäneet jo kymmeniä Huittisten alueen yrityksiä

Toukokuussa 2009 alkaneessa SAMKin vetämässä Kumppanuushankkeessa on järjestetty Huittisten alueen yrityksille jo viisi valmennuskokonaisuutta, joiden yhteydessä yritysten edustajien on ollut mahdollista tilata aihetta koskeva kehittämisprojekti SAMKin opiskelijoilta.

Opiskelijat Sandra Cornu (vas.) ja Heli Alhamo olivat mukana Kumppanuushankkeen järjestämässä satakuntalaisten elintarvikeyritysten myynninedistämiskampanjassa.

Ensimmäinen valmennustilaisuus käsitteli markkinointitutkimusta. Huittisten liikuntakeskuksen Mika Stenfors osallistui valmennukseen ja tilasi sen jälkeen markkinointitutkimuksen yritykselleen.

- Tutkimus onnistui kiitettävästi. Sitä tehnyt opiskelija oli innostunut ja saimme todellisia vastauksia. Olemme parhaillaan tekemässä liikuntakeskuksen laajennusta tutkimuksen esiin tuomien kehitysehdotusten pohjalta, Mika Stenfors kertoo.

Uusi tilaaja kampanjan myötä

Lokakuussa 2009 satakuntalaista elintarviketeollisuutta tuotiin tutuksi Huittisten ruokakaupoissa järjestetyssä myynninedistämiskampanjassa. Kampanjaan osallistui 13 elintarvikeyritystä sekä 5 kauppaa. Ullan Pakari oli yksi kampanjaan osallistuneista elintarvikeyrityksistä. Lisäksi he teettivät kampanjan aikana yrityskuvatutkimuksen opiskelijatyönä.

- Kampanja onnistui hyvin. Saimme sen avulla hyvää näkyvyyttä pienellä panostuksella. Uusi vähittäiskauppa alkoi tilata tuotteitamme kampanjan myötä, Heikki Lankoski Ullan Pakarista kertoo.

- Saimme lisäksi yrityskuvatutkimuksen avulla paljon tietoa siitä, mikä on asemamme kilpailijoihimme verrattuna ja mitkä ovat heikkoutemme ja vahvuutemme. Tutkimusraportissa ilmeni myös muutamia konkreettisia kehitysehdotuksia esimerkiksi tuotteisiin ja markkinointiin liittyen, joita hyödynnämme jatkossa.

Marraskuussa hanke järjesti markkinointiviestinnän huippuseminaarin, jonka jälkeen 6 yritystä halusi SAMKin opiskelijoiden kehittävän heidän yritystensä markkinointiviestintää opiskelijaprojekteina.

Mukana jo yli 40 yritystä

Vuosi 2010 on alkanut ensin tilitoimistoille tarkoitetulla SEPAan ja verkkolaskutukseen keskittyvällä valmennuksella. Myöhemmin tämän vuoden aikana kehittämistyötä tarjotaan myös muiden alojen yrittäjille. Torstaina 4.2.2010 Kumppanuushanke järjesti valmennuksen toimitilaviestinnästä, jonka jälkeen 8 yritystä tilasi toimitilaviestintäänsä kehittävän opiskelijaprojektin.

Kaikkiaan Kumppanuushankkeeseen on tähän mennessä osallistunut 41 yritystä ja 72 opiskelijaa.

Hankkeen aikana on myös valmistumassa Ari Pitkärannan toimesta ”Tuotantoketjun uudistaminen – Metodologia, toteutus, prosessi ja omaksuminen” – ja ”Laadullisen tutkimuksen tekijälle” – työkirjat, jotka tullaan valmistuttuaan julkaisemaan SAMKin nettisivuilla, jossa ne ovat kaikkien saatavilla.

Kumppanuushankkeen tavoitteena on tukea ja kannustaa Kaakkois-Satakunnan alueella toimivia yrityksiä kehittämään toimintaansa yritysten säilymiseksi ja sitä kautta työpaikkojen turvaamiseksi. Hanke on kaksivuotinen ja päättyy 31.5.2011.

Kumppanuushankkeen päärahoittajana on Euroopan sosiaalirahasto. Rahoittajaviranomaisena toimii Satakunnan ELY-keskus.

Teksti: Sari Kahri
Kuva: Nelli Aalto
Päivitetty: 05.03.2010
Jaa