Opinnäytetyökyselyn vastaukset
Opiskelijat: ”Jokin suunnitelma pitäisi olla”
Opiskelijat toivovat ammattikorkeakoululta ”huomattavasti aktiivisempaa asennetta” työelämän suuntaan: alueen yritysten pitäisi tietää opinnäytetyön teettämisen mahdollisuudesta enemmän. Opiskelijoiden tuntuma oli, että esimerkiksi monissa pk-yrityksissä olisi paljon aiheiksi sopivia ”hommia”, mutta niissä ei tule mieleen, että opinnäytetyöt ovat yksi mahdollisuus edistää keskeneräisiä projekteja yhteistyössä SAMKin kanssa.
Valmiita aiheita toivottiin ”useista eri kategorioista, esimerkiksi korjausrakentamisen, rakennetekniikan ja tuotantotekniikan yms. aihealueilta. Myös tutkimuspainotteisten opinnäytetyöaiheiden kartoittaminen koulun puolelta olisi suotavaa.” SAMK voisi olla yhteydessä myös valtiollisiin virastoihin. Yksi vastaajista asetti toiveensa muotoon: ”kokonaisvaltaisempi ja yleisempi jatkuva järjestelmä opinnäytetöiden tekijöille ja teettäjille, jotta he löytäisivät toisensa tehokkaammin.”
Opiskelijat: ”Jonkinlainen ohjausrunko pitäisi olla”
- Ohjaajan kanssa tapaaminen antaa puhtia tekemiseen ennen ja jälkeen tapaamisen, koska haluaa näyttää, että on saanut jotain aikaiseksi. Lisäksi ohjauksesta saa paljon uusia ideoita ja näkee asiat eri tavalla. Se lisää motivaatiota työtä kohtaan.
Systemaattisuus, aikataulutus ja säännöllisyys yhteydenpidossa – niitä opiskelijat toivoivat. Puolet opinnäytetyökyselyyn vastanneista koki saaneensa ohjaajalta palautetta, joka tuki opinnäytetyön etenemistä. Hieman yli puolet piti itse yhteyttä ohjaajaan, ja monet opiskelijat olivatkin kriittisiä oman toimintansa suhteen.
Tukea saatiin paitsi ohjaajalta, myös ryhmältä tai muuten opiskelijatoverilta. Osa tunsi saaneensa tukea myös (ja osa vain) toimeksiantajalta ja omasta lähipiiristään.
Osa opiskelijoista haluaa ohjausta kasvokkain ohjaajan kanssa, mutta osa haluaa ohjausta tai ainakin materiaaleja myös verkossa – ja heti alusta alkaen. Verkossa on monen mielestä käytännöllistä edistää ja seurata työn etenemistä ja antaa palautetta puolin ja toisin.
Lainaukset ovat opinnäytetyökyselystä, johon vastasi 185 opinnäytetyötään tekevää tai sen juuri valmiiksi saanutta opiskelijaa lokakuussa 2009. Runsas puolet vastaajista piti hyödyllisenä opinnäytetyön tekemistä työelämälle. Opettajien kyselyyn vastasi 35 ohjaajaa. Sisäinen raportti opinnäytetyökyselystä on luettavissa laatukäsikirjan laatutallenteissa (opiskelijakyselyt).
Teksti: Anne Sankari
Ohjaajat: Selkeä aikataulutus tuo suunnitelmallisuutta
Ohjaajille suunnatussa kyselyssä vastauksia kertyi 35. Ohjaajien kokemuksen mukaan opinnäytetyön ohjauksessa toimivimmat käytännöt olivat seminaarit ja henkilökohtaiset tapaamiset. Lisäksi opinnäytetyn prosessin toimivuutta edisti kokenut ja asiantunteva ohjaaja ja selkeät ohjeet. Ei-toimivina käytänteinä pidettiin sitä, että opinnäytetyö ei etene sovitussa aikataulussa. Lisäksi riittämätön resursointi opinnäytetyön ohjaukseen hankaloittaa ohjausta.
Opiskelijoiden valmistumista ohjaajien kokemuksen mukaan helpottaisi selkeä aikataulutus, joka toisi suunnitelmallisuutta opinnäytetyön tekoon. Edellisen lisäksi tiivis yhteydenpito pudokkaisiin ja riittävä resursointi opinnäytetyön ohjaukseen vaikuttaisi opinnäytetyön valmistumiseen. Opinnäytetyön valmistumista nopeuttaisi myös opiskelijoiden vastuun ottaminen ja menetelmäopinnot.
Ohjaajien kokemuksen mukaan opinnäytetyön laatua parantaisi opinnäytetyön tekijöiden parempi menetelmien hallinta ja yleisesti opinnäytetyön kirjoittamiseen liittyvät erilaiset valmiudet, johon sisältyy muun muassa sivunumerointi, tiedonhakutaidot, lähdekritiikki. Ohjaajien mukaan riittävällä resursoinnilla ohjaukseen ja ohjaajien valmiuksilla on myös vaikutuksensa opinnäytetöiden laatuun.
Teksti: Eila Hirvonen & Anne Vihakara