Polyfonia  ›  ARKISTO  ›  Polyfonia 2/09  ›  Ketamo koulii oppivia agentteja  ›  Ketamo koulii oppivia agentteja pitkä versio
Tulosta sivu

Harri Ketamo koulii oppivia agentteja

Oppivat agentit eivät kulje tummassa puvussa ja aurinkolaseissa. Ne ovat digitaalisissa ympäristöissä toimivia tietoteknisiä systeemejä, jotka pystyvät suorittamaan samankaltaisia tehtäviä kuin ihminen, esimerkiksi oppimaan kokemuksesta. Harri Ketamo työskentelee Liiketoiminta ja kulttuuri Porissa vuorovaikutteisen median yliopettajana. Lisäksi hän on tutkija, joka haluaa selvittää, miten ihminen oppii ja miten ihmisen kaltaista oppimista voidaan siirtää koneelle. 

Ketamon tutkimuksen puitteissa tehdään yhteistyötä Turun yliopiston ja miehen entisen työpaikan, Tampereen teknillisen yliopiston, tutkimusryhmien kanssa. Siellä astuvat kuvaan oppiviin agentteihin perustuvat pelitekoälyt sekä itseorganisoituvat sisällöt.

 Agentit ohjaavat oppimista

Tutkimusyhteistyö on synnyttänyt muun muassa oppimispelejä Kustannusosakeyhtiö Otavan ja sen yhteistyöverkoston kanssa.

Oppivat otukset -pelissä lapset valmentavat virtuaalista lemmikkiä vaikka geometrian osaajaksi ja oppivat samalla itse. Niin mediaopetuksen kehittäjä kuin on, Ketamo korostaa myös inhimillisten kontaktien tärkeyttä. Peli kannustaakin keskusteluun muiden oppilaiden sekä opettajan kanssa.

Valmiina on myös lukioon tarkoitetun Luotsi-sarjan matematiikkaosio. Luotsissa hyödynnetään itseorganisoituvaa mediaa. Opiskelijan suoritukset rekisteröityvät ohjelman muistiin ja se osaa tarjota jatkossa tehtäviä, joissa oppija pystyy sitomaan uuden asian jo ennestään hallitsemaansa tietoon.

Agentit valvovat

Oppivat agentit voidaan valjastaa myös mediaseurantaan poimimaan käyttäjää kiinnostavia kohteita laajoista tietovirroista. Agentti voi myös parantaa sosiaalisen median käyttöturvallisuutta. Esimerkiksi Internetin lastenpeleissä havaitut epätavanomaiset suoritukset voivat paljastaa väärissä aikeissa liikkuvan aikuisen.

Tutkimustyö ja sen tuomat yhteydet yrityksiin hyödyttävät Ketamon opetustyötä.

- Näen, millaisia taitoja firmoissa tänä päivänä tarvitaan ja voin ohjata opetusta suuntiin, jotka kasvattavat opiskelijoiden työelämäarvoa.

Harri Ketamon mukaan sosiaalisen median osuus tulee kasvamaa viestinnän opetuksessa. Porissa alkaa syksyllä ensimmäinen pelkästään sosiaaliseen mediaan keskittyvä moduuli.

 


Oppiviin otuksiin voit tutustua osoitteessa: http://amc.pori.tut.fi/geometriapeli/index.html.

Lisätietoja peleistä: www.otava.fi/oppivatotukset, www.otava.fi/luotsi

 

Teksti ja kuva: Tuuli Heervä, markkinoinnin ja viestinnän opiskelija
Päivitetty: 08.05.2009
Jaa