Lukon ja SAMKin yhteistyö on tiivistä
Vuodessa yli 80 opiskelijaa mukana toiminnassa
Liiketoiminta Rauma on sopinut yhdessä liiketalouden opiskelijoiden kanssa yhteistyöstä Rauman Lukon kanssa. – Yhteistyötä on tehty toki jo aiemminkin muun muassa säännöllisten asiakastyytyväisyyskyselyjen kautta ja Diiii-lipunmyyntikilpailulla, mutta vuosille 2008–2009 suunnitellut tavoitteet olivat vielä kunnianhimoisemmat, kertoo t&k-koordinaattori Teppo Lundell.

- Fanishopin pyörittämisessä on saanut hyviä kokemuksia oikeasta myyntityöstä. Tämä on totista totta ja tässä pyörivät isot rahat, kertoo liiketalouden opiskelija Jenny Kähäri. - Tämä on hyvää vaihtelua koulun penkillä istumiseen. On hienoa tehdä sellaista työtä, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, toteaa liiketalouden opiskelija Kaisa Juurinen.
- Yhteistyötä tehdään opintojaksoilla ja erillisinä projektiopintoina, jolloin opiskelijat pääsevät itse vaikuttamaan koko prosessiin ideointivaiheesta toteutukseen asti, kertoo Lundell. Lukuvuoden aikana menossa on ollut neljä suurempaa kokonaisuutta, jotka ovat olleet sekä haastavia, että palkitsevia niin opiskelijoille, projektin vetäjälle kuin Rauman Lukollekin.
Yhteistyötä tehdessä on huomioitu myös kansainväliset opiskelijat. Business planning and strategy -opintojakso koostuu sekä suomalaisista että kansainvälisistä opiskelijoista. – Opiskelijat saivat tehtäväkseen miettiä, mitä muuta Rauman jäähallissa voisi tehdä kuin pelata jääkiekkoa ja nostaa samalla hallin käyttöastetta, pohjustaa Lundell ja jatkaa: - Opiskelijat muodostivat seitsemän ryhmää, jotka tuottivat yhteensä 800 ideaa. Karsintaa jouduttiin tietysti tekemään ja jokainen ryhmä valitsi ideoistaan yhden kehityskelpoisen, joka esiteltiin Lukon myyntipäällikkö Rami Kurjelle.
Antoisimpana kokemuksena Lundell pitää liiketalouden opiskelijoiden pyörittämää Fanishoppia Rauman Lukon kotiotteluissa. – Syksyllä 2008 Rauman Lukko halusi, että meidän liiketalouden opiskelijat hoitaisivat kokonaisuudessaan jäähallin Fanishopin pyörittämisen, hehkuttaa Lundell. Fanishopin pyörittäminen kattaa kaksi myyntipistettä jäähallilla. Ne työllistävät neljä opiskelijaa peliä kohden. Opiskelijat itse hoitavat luonnollisesti työjärjestykset, kassat ja myynnin. Tehdystä työstä he saavat paitsi opintopisteitä, myös Lukon henkilökuntakortin ja Lukon järjestämän illanvieton kauden päätyttyä. Samalla koko SAMK saa näkyvyyttä ja projekteilla on helppo markkinoida SAMKia tuleville hakijoille houkuttelevana ja monipuolisena opiskelupaikkana. – Kyseessä on haasteellinen ja oikea myyntitapahtuma, joka vaatii opiskelijoilta nopeaa toimintaa ja paineensietokykyä, kertoo Lundell ja jatkaa: - Lukon Fanishop on toiminut erittäin hyvin ja opiskelijat ovat saavuttaneet myyntitavoitteitaan. Itse on kyllä helppo kehua muualla, että ne on ne meidän SAMKin opiskelijat, jotka osaavat homman!
Lue lisää: www.raumanlukko.fi
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Montonen