Rakennus- ja energiatekniikka juhli tapakoulutuksen merkeissä
Tapakoulutus on yksi toistuvasti kysytyistä aiheista insinöörikoulutuksessa, sillä tekniikan alalla työtehtävät ovat moninaiset. Kun tekniikan asiantuntijalla ovat myös tapatietouden perusasiat halussaan, neuvotteluille, tapaamisille ja kulttuurisille kohtaamisille on luotu hyvät onnistumisen edellytykset.
Rakennus- ja energiatekniikan opiskelijat ja henkilökunta päättivät syyslukukauden arvokkaasti Suomalaisella Klubilla. Tummiin pukuihin pukeutuneet miehet ja iltapukuihin pukeutuneet naiset olivat vaikuttava näky.
Pöytäkartan perusteella juhlijat löysivät tiensä klubin toisen kerroksen juhlasaliin kauniisti katettuihin pöytiin. Flyygelimusiikki siivitti juhlatunnelmiin. Juhlasalin ovella koulutusohjelmajohtaja Jukka Kallio toivotti vieraat tervetulleiksi ensimmäiseen, perinteeksi muuttuvaan rakennus- ja energiatekniikan juhlaan.
Jatkossakin rakentajat viettävät harjannostajaisia
Tervetuliaispuheessaan Jukka Kallio korosti opiskelun tärkeyttä. Alkanut taloudellinen taantuma näkyy rakennussektorilla uudisrakentamisen hiipumisena. Rakentaminen ei tule loppumaan ja rakentajilta edellytetään entistä monipuolisempaa osaamista ja sopeutumista uusiin tilanteisiin ja kansainvälisiin kuvioihin. Jatkossakin rakentajat viettävät harjannostajaisia.
Opiskelijoiden puolesta tervetulosanat lausui rakennusmessujen messupäällikkö Heikki Jakomaa.
Koska kyseessä oli liike-elämän tapoihin perehdyttäminen, sisälsi tilaisuus myös asiantuntijan opastuksen miesten pukukoodiin. Tero Niskanen Pukumyymälä Niskaselta havainnollisti värikkäällä ja mukaansa tempaavalla tyylillään smokin, frakin, tumman puvun ja arkipuvun käyttöä. Tämän jälkeen jokainen mukana ollut rakennus- ja energiatekniikan opiskelija tietää varmasti, mitä tarkoittaa kutsussa oleva tumma puku ja mikä takin napeista laitetaan kiinni.
Kiitokset onnistuneesta illasta kuuluvat iltaa sponsoroineelle Skanskalle ja juhlien järjestelyryhmälle, jossa olivat mukana toisen vuoden rakennustekniikan opiskelijat Mikko Ranta, Jarno Kujansuu ja Janne Lankinen. Rakennus- ja energiatekniikan tapakoulutus- ja joulujuhlaperinne saa jatkoa loppuvuodesta 2009. – Illan mittaan näkyi paljon hyvällä juhlatuulella olevia, fiinisti pukeutuneita rakennus- ja energiatekniikan opiskelijoita, joten ilta oli ilmeisen onnistunut, totesi Mikko Ranta.
Juhlan illallismenu
Alkupala
Jokirapucoctail chilikastikkeen ja patongin kera
Pääruoka
Lampaanfilettä konjakki-mokkakastikkeella, yrttiperunat ja uunijuurekset
Jälkiruoka
Piparkakkujäädyke ja marjakastike
Vanhaa rakentajien perinnettä pidettiin yllä snapsilla.
Kuvateksti: Juhlatyyliä edustavat Michaela Kontu ja Katariina Hakala.
Teksti: Sirpa Sandelin & Eeva-Leena Forma
Kuvat: Jenna Alakoski ja Jussi Koskinen