Pääkirjoitus
Kevät on tullut. Luonto uudistui ja Polyfonia sen mukana. Lehti tarjoaa lukijoilleen sähköisen lukuhetken vielä ennen kesää. Mukana on monipuolista asiaa niin oppivista agenteista, henkilöprofiloinneista kuin opiskelevasta avioparistakin.
Olemme saaneet paljon palautetta uudenmuotoisesta lehdestämme. Kiitos kaikille palautteen antajille. Kaikkein kannustavimmissa palautteissa lehden uutta muotoa on kehuttu moderniksi ja jakelutapaa joustavaksi. Toisaalta osa lukijoista on harmitellut sitä, ettei lehti enää kolahda sisään omasta postiluukusta. Oman henkilöstön kuulumisia on ollut mukava lueskella kotona ja vinkata jutuista myös vaikkapa puolisolle.
Toivomme, että aikaa myöten verkkolehden hyödyt kasvavat entisestään interaktiivisen muodon vuoksi. Teemme parhaamme, että kaikki löytäisivät lehdestä sen hyvät puolet ja oppisivat kurkistamaan SAMKin kuulumisia aika ajoin myös verkossa. Olemme saaneet useita kehittämisehdotuksia, joilla saamme lisättyä lehden luettavuutta. Varmasti toteutamme niistä useimmat. Otamme palautteita vastaan mielellämme myös jatkossa.
Nyt uudistunut Polyfonia lähtee kesätauolle ja palaa maisemiin jälleen lukukauden alkaessa. Syksyn ensimmäinen numero julkaistaan syyskuun alussa.
Aurinkoista kesää kaikille lukijoille. Rentoutukaa ja nauttikaa. Töihin on mukava palata akut ladattuina taas syksyllä.
Inna Saarinen
Vastaava toimittaja