Etusivu  ›  OPISKELIJAT  ›  Ulkomaille  ›  Ohjeet ulkomaille lähtijälle
Tulosta sivu

OHJEITA VAIHTOON LÄHTIJÄLLE

Kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvät lomakkeet löydät lomakepankin kohdasta kansainvälisyys!

 

Ennen vaihtoa

VAIHTOJAKSON SUUNNITTELU

Ulkomaisen opiskelu- tai harjoittelujakson suunnittelu alkaa siitä, että opiskelija selvittää itselleen miksi hän haluaa vaihtoon lähteä. Onko motiivina kieli- ja kulttuuritaitojen parantaminen, oman alan opinnot ulkomaisessa korkeakoulussa, työkokemus vaiko kenties eläminen ja selviytyminen kansainvälisesssä ympäristössä. On myös mietittävä milloin ulkomaille haluaa lähteä sekä selvitettävä kuinka opintojen jatkaminen SAMKissa ulkomailta paluun jälkeen sujuu, varsinkin jos paluu ajoittuu keskelle lukukautta.

Tarjolla olevat vaihtoehdot on esitelty näillä sivuilla. Lisätietoja voit hankkia keskustelemalla oman toimipisteesi kv-yhdyshenkilön tai vaihtopaikan vastuuhenkilön kanssa kurssitarjonnasta ja yksityiskohdista sekä tutustumalla tarjolla olevaan materiaaliin ja www-sivuihin.

Into - Virtual Course on Internationalisation


Moodlessa on virtuaalinen vaihtoon valmentava ohjelma Into, jonka suorittavat kaikki SAMKista vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille lähtevät opiskelijat. Kurssi on apurahan saamisen edellytys ja se tulee suorittaa ensimmäistä kertaa ulkomaille vaihtoon lähtiessä.

  • Ilmoittaudu kurssille SoleOpsissa.
  • Klikkaa itsesi Moodleen, etsi vapaasti valittavien tarjonnasta Kurssi V000142  Into -Virtual Course on Internationalisation
  • On tärkeää että valitset oikean avaimen.(Huom, mikäli et ole varma omasta osaamisalueestasi, voit tarkistaa sen organisaatiokuvauksesta)
    • Jos olet lähdössä vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille lukuvuoden 2013-2014 aikana, valitse oikea vaihtoehto seuraavista avaimista: 
      * Energia ja rakentaminen, opiskelijavaihto: ENRA13V
      * Energia ja rakentaminen, harjoittelu: ENRA13H
      * Informaatioteknologia, opiskelijavaihto: ITEK13V
      * Informaatioteknologia, harjoittelu: ITEK13H
      * Palveluliiketoiminta & Logistiikka ja meriteknologia, opiskelijavaihto: PATALOME13V
      * Palveluliiketoiminta & Logistiikka ja meriteknologia, harjoittelu: PATALOME13H
      * Hyvinvointi & Terveys, opiskelijavaihto: HYVOTEVE13V
      * Hyvinvointi & Terveys, harjoittelu: HYVOTEVE13H
    • Jos olet lähtenyt vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille lukuvuoden 2012-2013 aikana, valitse oikea vaihtoehto seuraavista avaimista: 
      * LIKU opiskelijavaihto: LIKU12V
      * LIKU harjoittelu: LIKU12H
      * TEME opiskelijavaihto: TEME12V
      * TEME harjoittelu: TEME12H
      * SOTE (opiskelijavaihto & harjoittelu): SOTE12


Kurssi sisältää erilaisia tehtäviä, joista yksi tehdään jo ennen vaihdon tai harjoittelun alkua, toinen ulkomaanjakson aikana ja kolmas 30 päivän kuluessa kotiinpaluusta. Hyväksytysti suoritetusta opintojaksosta saat 2 opintopistettä.

Tehtävien lisäksi kurssi sisältää hyödyllistä tietoa mm. vaihtoon liittyvistä käytännön järjestelyistä, tarvittavista hakemuksista ja luvista, opintojen suunnittelusta ja hyväksiluvusta, kohdemaahan orientoitumisesta sekä vaihdon rahoituksesta.

Ohjelma ohjaa käyttäjää, mutta tarvittaessa voit ottaa yhteyttä oman toimipisteesi kv-yhdyshenkilöön. Tehtävät palautetaan Moodleen.

SITOUMUKSET

Kohdekorkeakoulun säännöt

Ottaessaan paikan vastaan opiskelija sitoutuu ulkomaanjakson aikana noudattamaan kohdekorkeakoulun/yhteistyöorganisaation määräyksiä ja sääntöjä. Yhteistyöorganisaatiolla on oikeus soveltaa vieraileviin opiskelijoihin tarvittaessa omia kurinpidollisia menettelyjään, jotka voivat olla erilaisia kuin suomalaisessa korkeakoulussa.

Matka-apuraha

Kaikki SAMKin sopimusten kautta vaihtoon lähtevät opiskelijat sekä hyväksyttyihin ulkomaisiin harjoittelupaikkoihin lähtijät saavat kotikorkeakoulultaan apurahan. Se pyritään maksamaan ennen vaihtoon/harjoitteluun lähtöä.

Koska vaihtoaika pääsääntöisesti vaikuttaa apurahan suuruuteen, opiskelija sitoutuu ilmoittamaan aikaistetusta kotiinpaluusta sekä maksamaan pyydettäessä osan myönnetystä matka-avustuksesta takaisin. Erasmus-ohjelman sääntöjen mukaan koko matka-apuraha tulee palauttaa, mikäli vaihdon pituus jää alle kolmen (3) kuukauden. Myös vaihdon/harjoittelun peruuntuessa kokonaan on apuraha palautettava riippumatta vaihtojärjestelystä.

Jos opiskelijan vaihtoaika pitenee ilmoitetusta alkuperäisestä ajasta, hänellä on oikeus anoa lisäavustusta. Opiskelijan tulee toimittaa toimipisteensä kv-yhdyshenkilölle kohdekorkeakoulun kirjallinen päätös/hyväksymiskirje vaihtoajan pidennyksestä. Harkitessaan vaihtoajan jatkamista on opiskelijan otettava ensin yhteyttä SAMKin kv-yhdyshenkilöön, joka selvittää asian.

Opintojen suunnittelu

Opiskelijan tulee ennen vaihtoon lähtöä laatia opintosopimus (lomake KA04) ja lomake KA03 Ulkomaisten opintosuoritusten korvaaminen ja hyväksilukeminen. Näiden avulla opiskelija voi suunitella ja varmistaa vaihdossa suoritettavien opintojen sopimisen SAMKissa suoritettavaan tutkintoon. Molemmat lomakket löytyvät lomakepankin kohdasta "kansainvälisyys".

VAIHTOJAKSON RAHOITTAMINEN

Ulkomailla opiskelusta ja elämisestä aiheutuu aina ylimääräisiä kuluja. Opintojen rahoitus on hankittava pääsääntöisesti kotimaasta jo ennen lähtöä, sillä kohdemaassa rahoituksen järjestäminen on usein hyvin vaikeaa. Lisäksi joissakin maissa halutaan jo etukäteen varmistaa opiskelijan toimeentulo, esimerkiksi viisumin myöntämisen yhteydessä.

Myös Euroopan Unionin mailla on oikeus vaatia selvitystä toimeentulosta opiskelujakson aikana opiskelijan rekisteröityessä ko. maassa.

Yksityisten säätiöiden ja järjestöjen myöntämiä stipendejä kannattaa hakea, vaikka niiden saantimahdollisuudet ovat rajalliset, koska ulkomailla opiskelu on nykyään hyvin yleistä. Lisärahoitusta voi mahdollisesti saada myös kotikunnalta tai maakuntarahastolta.

Huomaa myös, että vaikka EU-maissa ei tarvita työlupaa, on sen saaminen usein hyvinkin hankalaa Euroopan ulkopuolisissa maissa.

Matka-apurahat

Satakunnan ammattikorkeakoulu tukee ulkomailla opiskelua kahdella tavalla:

  • SAMK on solminut opiskelijavaihdon sisältäviä sopimuksia, jotka on listattu näille sivuille. Lähtiessään sopimusten tai vaihto-ohjelmien kautta ulkomaille opiskelemaan opiskelija on vapautettu usein kalliistakin lukukausimaksusta ulkomaisessa korkeakoulussa (poikkeuksena osa Aasian kohteista).
  • SAMK myöntää matka-apurahan vaihto-ohjelmiin osallistuville. Seuraavassa SAMKin maksamat stipendisummat lähteville opiskelijoille lukuvuonna 2011-2012. Apurahat seuraavalle lukuvuodelle vahvistetaan alkukesästä.

Erasmus opiskelijat: 1100-1800 euroa riippuen vaihtoajan pituudesta
Venäjä, Aasia, USA (Magellan): 1200 euroa

Huom! Osaan Aasian kohteista liittyy kuluja, jotka vähennetään apurahasta.
Nordplus-vaihtoon osallistuvat saavat apurahan Pohjoismaiden ministerineuvostolta.

Kansainvälisen harjoittelun apurahoista voit lukea lisää sivulta Kansainvälinen harjoittelu.

Jos SAMKin maksamat apurahat ovat kokonaisuudessa vähintään 1000 euroa yhden kalenterivuoden aikana, olet velvollinen ilmoittamaan ne verottajalle veroilmoituksen yhteydessä. Niistä ei kuitenkaan peritä veroa, jos ne on tarkoitettu ulkomaanjaksosta syntyneisiin ylimääräisiin kustannuksiin. Myös SAMK ilmoittaa maksamansa apurahat verottajalle.

Opiskelijavaihtoapurahaa haetaan sähköisellä lomakkeella; tarkemmat tiedot toimitetaan vaihtoon valituille vaihtopaikan varmistuttua. Muistathan siis seurata samk-sähköpostiasi.

Opintotuki

Suorittaessaan ulkomaisessa yhteistyökorkeakoulussa opintoja liittääkseen ne suomalaiseen korkeakoulututkintoon opiskelija on oikeutettu opintotukeen. Lisätietoja valtion myöntämästä opintotuesta saa opintotukiesitteistä ja -viranomaisilta sekä Satakunnan ammattikorkeakoulun Opintoasiaintoimistosta:  .

VAKUUTUKSET

Porin kaupungin ottama lakisääteinen tapaturmavakuutus kattaa opiskelijavaihdossa ja työharjoittelussa sattuneet tapaturmat ja kaupungin ottama lisävakuutus kattaa:

"myös teoriatunnit, liikuntatunnit, välitunnit sekä välittömät säännölliset koulu- ja työharjoittelumatkat ja erilaiset opetusohjelman mukaiset tutustumiskäynnit. Vakuutusturva on voimassa myös ulkomailla vastaavissa olosuhteissa kuin Suomessa eli opetussuunnitelman mukaisessa toiminnassa sekä tähän liittyvien välittömien matkojen aikana. Vakuutusturva ei kata vapaa-aikaa eikä muuta vapaamuotoista toimintaa eikä mahdollista matkasairautta."

Osoituksena siitä, että opiskelijavaihto on "opetussuunnitelman mukaista toimintaa" on esimerkiksi SAMKin opintotukilautakunnan myönteinen päätös opintotuen myöntämisestä ulkomaanopintoihin.

Huomaa, että Porin kaupungin ottama vakuutus ei kata vapaa-aikana sattuneita vahinkoja, matkasairautta, matkatavaroita eikä toiselle aiheutettua henkilö- tai tavaravahinkoa, jotka opiskelija on itse velvollinen korvaamaan.

SAMK velvoittaa niitä vaihto-opiskelijoita ottamaan yksityisen sairausvakuutuksen, jotka lähtevät opiskelemaan Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Pakollisen vakuutuksen maita ovat  mm. Kiina, Thaimaa, Venäjä ja USA. Vakuutuksen tulee kattaa äkillisen sairastumisen ja onnettomuuden aihettamat hoitokulut sekä mahdollisen kotiinkuljetuksen. Euroopan talousalueen sisällä opiskelijat ovat oikeutettuja valtioiden välisen sosiaaliturvasopimuksen mukaisiin etuihin, eikä SAMK vaadi heiltä vakuutuksen ottamista. Sairaanhoidon kattavuus kannattaa tarkistaa ennen lähtöä KELAn toimistosta. Matkustaja-, matkatavara- ja vastuuvakuutuksen ottamista kuitenkin vahvasti suositellaan kaikille opiskelijoille kohdemaasta riippumatta.

Allekirjoittamalla matka-apurahahakemuksen opiskelija sitoutuu huolehtimaan vakuutuksen ottamisesta Euroopan talousalueen ulkopuolisiin maihin. Se toimii myöhemmin todisteena, että opiskelija on antanut ammattikorkeakoululle tiedon vakuutuksen olemassaolosta.

 

Vaihdon aikana

KULTTUURISHOKKI

Kulttuurishokki iskee tavalla tai toisella useimpiin ihmisiin, jotka joutuvat irti totutuista tavoista ja tutuista ympyröistä vieraassa maassa. Sen oireet vaihtelevat ja saattavat lievimmillään aiheuttaa koti-ikävää ja uskonpuutetta esimerkiksi omaan kielitaitoon. Pahimmillaan se voi aiheuttaa masennusta, epätoivoa ja aikaistetun kotiinpaluun. Tärkeintä onkin tunnistaa ilmiö ja muistaa, että kulttuurishokkia ei kukaan voi välttää ja toisaalta oireet voivat olla yksilöllisiä.

Kulttuurishokki voi iskeä uudelleen opiskelijan palattua Suomeen. Kannattaa myös muistaa ammattiauttajien palvelut, he tuntevat ilmiön hyvin. Kulttuurishokista löytyy tietoa netistä, esim. hakusanalla "Culture Shock". SAMKin kirjastoissa on myös lainattavissa helppotajuinen kirja (Minna Aro: Opiskelijana vieraassa kulttuurissa), joka antaa vähän taustatietoa vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen prosessista. Itse voit hieman ennaltaehkäistä kulttuurishokin oireita tutustumalla kohdemaahasi ja sen kulttuuriin sekä yhteiskuntaan mahdollisimman hyvin ennen vaihtoon lähtöä.

VAIKUTUS OPISKELUAIKAAN SAMKISSA

Ammattikorkeakoulun opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa omassa korkeakoulussaan opintoja ilman lukukausimaksua ilmoitettu laskennallinen aika lisättynä yhdellä vuodella. Jos siis suoritat SAMKissa esimerkiksi 240 opintopisteen tutkintoa, sinulla on 4 + 1 vuotta aikaa valmistua ilman ylimääräisiä kustannuksia. Ulkomailla opiskelu ei pidennä tuota aikaa, joten opinnot kannattaa suunnitella huolellisesti ja anottavista vastaavuuksista tulee keskustella koulutusohjelmavastaavan kanssa jo ennen lähtöä. Jos palaat vaihdosta kesken lukuvuotta, mieti valmiiksi mitä opintoja voit tällöin suorittaa, ettei loppuaika lukuvuodesta "mene hukkaan".

Kaikkien Erasmus-ohjelmaan osallistuvien tulee tehdä ns. Learning Agreement (opintosopimus), jossa sovitaan mitä opintojaksoja vaihdon aikana suoritetaan. Sekä lähettävä että vastaanottava korkeakoulu allekirjoittavat learning agreementin. Opintojen hyväksilukemisesta sovitaan kirjallisesti koulutusohjelmavastaavan kanssa.

Huomaa, että sinun on ilmoittauduttava läsnäolevaksi opiskelijaksi SAMKissa koko ulkomaanjakson ajaksi. Tärkeää on lisäksi ilmoittaa toimipisteesi toimistoon ja kv-yhdyshenkilölle ulkomaille lähdöstä sekä paluusta.
 

Vaihdon jälkeen

OPISKELURAPORTTI

Opiskelija sitoutuu kirjoittamaan 2-3 -sivuisen raportin (osa Into -opintokokonaisuutta) palattuaan takaisin Suomeen. Raporttia käytetään uusien vaihtoon/harjoitteluun lähtevien opiskelijoiden ohjauksessa, joten se on tarkoitettu julkiseksi.

TODISTUKSET

Opiskelija on velvollinen heti vaihtoa seuranneen lukukauden aikana toimittamaan koulutusohhjelmalle todistuksen vaihdon aikana suoritetuista opinnoista (transcript of records) sekä käytyjen kurssien kuvaukset.

Lisäksi opiskelijan on toimitettava kv-koordinaattorille todistus vaihdon toteutuneesta kestosta (letter of confirmation). On tärkeää, että todistuksessa on vaihdon alkamis- ja loppumisaika sekä vaihtokorkeakoulun edustajan allekirjoitus.  

 

 

Päivitetty: 16.04.2013
Jaa