Etusivu  ›  HAKIJAT  ›  AMK-tutkinnot, nuoret  ›  Merenkulku  ›  Opiskelijat kertovat
Tulosta sivu

Opiskelijat kertovat

 

AMMATTI MERELLÄ

Juha Palola lähti opiskelemaan merikapteeniksi, koska hänellä oli palava halu päästä omien sanojensa mukaan näkemään ja kokemaan jotain, mistä muut voivat vain haaveilla.

Merikapteenina Juha ei voi kuitenkaan toimia heti valmistuttuaan. Sen voi saavuttaa vasta, kun valmistunut on työskennellyt esimerkiksi kolme vuotta perämiehenä tai vuoden perämiehenä ja vuoden yliperämiehenä. Merenkulkualan koulutus on Juhan mielestä hyvin mielenkiintoinen ja monipuolinen.

– Haluan valmistua hyvin arvosanoin ja lähteä rakentamaan kansainvälistä uraa. Merikapteenin koulukseen voi yhdistää esimerkiksi kaupallisia ja juridisia opintoja tai jatkaa merenkulun ylempään AMK -tutkintoon, joka avaa jälleen uusia mahdollisuuksia tällä hienolla alalla.

Juha on ollut jo töissä usealla aluksella opiskeluaikana sekä harjoittelussa että työssä. Uudet meret, satamat ja alukset aikaansaavat uutta intoa ja kiehtovat niin nuorta kuin kokeneempaakin merenkulkijaa.

– Olin harjoittelussa Godby Shipping –varustamon kahdella eri aluksella, jotka liikennöivät pohjoisilla merillä, vierailimme merkittävimmissä kauppasatamissa ympäri Eurooppaa. Olen todella iloinen, että pystymme yhdistämään opinnot ja käytännön työn näin vaivattomasti.

  

AMMATIN MONIPUOLISUUS KIINNOSTI

Tuomas Salovaara oli ollut kymmenen vuotta taloushallintoalalla, kun hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa. Nyt hän opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa merenkulkualaa ja merikapteenin opinnot ovat loppusuoralla. Merikapteenin pätevyyttä hän ei kuitenkaan saa heti valmistuttuaan. Se saavutetaan vasta, kun valmistunut on työskennellyt esimerkiksi kolme vuotta perämiehenä tai vuoden perämiehenä ja vuoden yliperämiehenä.

Merenkulkualan koulutus on Tuomaksen mielestä hyvin mielenkiintoinen ja monipuolinen.
– Saamme koulutusta myös lääkintämiehenä ja palomiehenä toimimiseen. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyy radioaseman hoitajan tutkinto sekä navigointiin ja rahtaustoimintaan liittyvää koulutusta.

Tuomas on ollut töissä puolimatruusina matkustajalaivoilla. Lisäksi hän on toiminut kadettina kansainvälisellä matkustajaristeilijällä ja perämiehen tehtävissä.
– Harjoittelussa on tärkeintä se, että kun aikanaan ollaan päällystötehtävissä, pitää olla kokemusta ja varmuutta, sillä työ on vastuullista ja itsenäistä.

Valmistumisen jälkeen Tuomas kerää käytännön kokemusta mereltä, jotta saisi merikapteenin pätevyyden.
– Tulevaisuudessa haluaisin yhdistää taloushallinnon ja merikapteenikoulutuksen jollain tavalla.

Päivitetty: 27.02.2009
Jaa