SAMKin ystäväpassilla Pori Folkkiin
Pori Folk -kaupunkifestivaali järjestetään 13. kerran ympäri Poria 17-19.8.2012.
Tänä vuonna festivaalin teemana on suomalainen kansanperinne. Porin kaupungin kulttuuriasiankeskuksella on käynnissä Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa -neuvontahanke, jonka ansiosta festivaalilla on otettu esteettömyys -ja saavutettavuusasiat aikaisempaa paremmin huomioon.
Festivaalin kotisivuilla www.pori.fi/porifolk on saavutettavuus-sivusto.
Kotisivuja on mahdollista lukea apulaitteilla. Tapahtumapaikoista on laadittu saavutettavuusinfot. Sivuilta löytyvät myös kuvailutulkkaukset kahdesta tapahtumapaikasta eli Korsmanin pihalta ja Kulttuuritehdas Kehräämöltä. Myös festivaalin ohjelma on kuvailutulkattu selkokielellä. Ohjelma löytyy myös selkosuomella, englanniksi ja ruotsiksi. Kuvailutulkkaukset ovat myös daisy-tiedostona.
Lasten Folkissa on pikkuasiakkaat huomioitu. WC-tiloista löytyvät potat, korokkeet käsienpesua varten sekä hoitopöytä inva-wc:stä. Pikkulapsille voi myös lainata kuulosuojaimia. Yksi työpajoista soveltuu erinomaisesti myös näkövammaisille lapsille. Tämä on Satakunnan monikulttuuriyhdistyksen vetämä portugalin kielinen kielikylpytyöpaja, jossa esineitä tunnustellaan ja arvuutellaan näkemättä niitä (tavarat pikkupusseissa).
Pori Folkissa käy myös Ystäväpassi, www.samk.fi/ystavapassi. Meillä on myös runsaasti maksutonta ohjelmaa.
Lisätietoja:
Emma Susi
044 701 9299
