SAMKista eväät liike-elämän huipulle
Haku liiketalouden englanninkieliseen jatkotutkintoon alkaa tänään
Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Liiketoiminta Rauma tarjoaa mielenkiintoisen englanninkielisen ylemmän korkeakoulututkinnon (Master of Business Administration). Business Management and Entrepreneurship (BME) -koulutusohjelma kehittää opiskelijoiden osaamista liiketalouden muuttuvassa toimintaympäristössä.
Opiskelijoita koulutetaan strategiseen johtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, erityisesti niiden kansainvälisessä toiminnassa. Strategiselle ajattelulle, uusille liiketoimintakonsepteille, verkottumiselle sekä johtamistaidolle on suurta kysyntää globaalissa ympäristössä. Useat partnerikorkeakoulut ulkomailla lisäävät kansainvälistä painopistettä opintoihin.
Tutkinnon minimilaajuus on 90 opintopistettä, ja sen suorittaminen työn ohessa kestää noin 2,5 vuotta. Kontaktiopetusta on noin neljä kertaa vuodessa 2-3 päivän ajan. Työssäkäyvien on helppo suorittaa yli 90-prosenttisesti verkko-opintoina suoritettava koulutus joko kotimaassa tai ulkomailla. Opinnäytetyö on tärkeä osa opintoja, jolla voi kehittää oman työpaikan toimintoja.
Hakukelpoisia ovat kaikki vähintään 40 opintopistettä liiketalouden opintoja korkeakoulussa suorittaneet. Hakijoilla on lisäksi oltava suoritettuna ammattikorkeakoulututkinto tai muu korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen. Opetuskielenä on englanti, joten hakea voivat niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin. Nykyiset BME-opiskelijat tulevat muun muassa Suomesta, Tanskasta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Puolasta, Marokosta ja Intiasta.
Business Management and Entrepreneurship -koulutusohjelmaan voi hakea 1.8.–28.9.2012 välisenä aikana. Opinnot alkavat tammikuussa 2013.
Lisätietoja koulutuksesta: www.samk.fi/BME
