Nimityksiä Satakunnan ammattikorkeakoulussa
Tekniikan ja merenkulun toimialajohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori ANNE POHJUS. Hän on tätä ennen toiminut SAMKissa liiketoiminnan ja kulttuurin toimialan koulutusjohtajana ja toimialajohtajana sekä tekniikan ja merenkulun koulutusjohtajana ja logistiikan yliopettajana. Hänellä on pitkä työkokemus myös muiden korkeakoulujen sekä teollisuuden palveluksessa.

Toimialajohtaja johtaa ja kehittää tekniikan ja merenkulun toimintaa. Anne Pohjus toimii myös Satakunnan ammattikorkeakoulun vararehtorina.
Tutkimus- ja innovaatiojohtajaksi on nimitetty materiaalitieteen tohtori, dosentti MATTI LÄHDENIEMI. Hän on toiminut SAMKin tekniikan ja merenkulun toimialajohtajana, muissa johtotehtävissä sekä kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijaryhmissä.

Tutkimus- ja innovaatiojohtajan vastuualueeseen kuuluvat erityisesti TKI-verkostojen ja innovatiivisten palveluprosessien kehittäminen, rahoituksen vahvistaminen, yrittäjyyden edistäminen sekä SAMKin tutkimusohjelma.
Nimitykset ovat voimassa 1.3.2012 alkaen.
Lisätietoja:
Toimialajohtaja Anne Pohjus, 044 710 3620
Tutkimus- ja innovaatiojohtaja Matti Lähdeniemi, 044 710 3210
--------
SAMK Viestintäpalvelut
