Opiskelijat kertovat
JANNE JA MARIA | SAMPO

KANKAANPÄÄ KOULUTTAA PERUSTEELLISESTI
Kuvataiteilijatyöpari Janne Nabbin ja Maria Teerin suhdetta voisi kutsua symbioottiseksi. Kaksikko on jo seitsemän vuoden ajan opiskellut ja tuottanut taidetta yhdessä. Yhteistyön hedelmistä ovat nauttineet niin taiteen ystävät kuin kriitikotkin.
– Tapasimme Limingan taidekoulussa vuonna 2004. Saman vuoden aikana kirkastui lopullisesti ajatus kuvataiteesta ammattina. Limingan taidekoulun jälkeen halusimme jatkaa yhteistä opiskelu-uraa.
SAMKin kuvataiteen kampus vaikutti kaksikosta kiinnostavalta. Kun kutsu opiskelemaan kolahti kummallekin, oli edessä enää vain muutto Kankaanpäähän ja työskentelyn aloittaminen.
Paikkakunnan ja kampuksen koko hurmasi taiteilijaparin. Viihteellisten virikkeiden vähäisyys piti luomishenkeä yllä ja yhteisöllisyys korostui opinahjon koon kautta.
– Opiskelijayhteisö oli tiivis, kuin iso perhe. Pienessä koulussa kaikista pidettiin hyvää huolta ja erityistarpeet huomioitiin.
Perusteellinen on sana jolla taiteilijapari kuvaa opintojaan SAMKissa useampaan otteeseen. Yhtälailla perin pohjin opetettiin materiaaleja ja tekniikoita kuin nykypäivän taiteilijalle elintärkeitä viestintä- ja yrittäjyystaitoja.
– Ulkomaalaisten vierailijoiden vetämät valinnaiset kurssit toivat uusia kiinnostavia näkökulmia ja työskentelymetodeja, joista on ollut iloa vieläkin.
Vuonna 2009 valmistuneella taidevaljakolla on ollut teoksia esillä gallerioissa Pukkilasta Luxemburgiin ja Helsingistä Manchesteriin. Kankaanpäätä kumpikin suosittelee varauksetta kuvataiteilijan uraa harkitseville.
KULUTUSKULTTUURIN KOMMENTAATTORI
Sampo Laaksosen sydän sykkii kiivaimmin kuvataiteelle ja sitäkin kiihkeämmin modernille maalaustaiteelle. Taiteilijaminänsä Sampo löysi SAMKin Kankaanpäässä, kaukana suurten kasvukeskusten kohinasta. Itseilmaisun tarve voitti ulkoiset tekijät, eikä muuttaminen pienempään kaupunkiin ollut ongelma.
Opetuksen alkupuolen painottuminen erilaisiin ilmaisutekniikoihin antoi Sampolle varmuutta tekijänä, mutta maalauksen suuntautumisvaihtoehtoon kuuluneet opinnot olivat kaikkein mieluisimpia tulevalle kuvataiteilijalle.
– Pidin maalauskursseja, joilla saimme työskennellä itsenäisesti. Näillä opintojaksoilla tehdyistä töistä saimme palautetta välikritiikeissä. Erään maalauskurssin yhteydessä jokaisen täytyi tehdä analyysi yhdestä kurssikaverin teoksesta. Pidin tuonkaltaista opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta tärkeänä.
Koulutuksen loppupuolta kohden opiskelijoille ja heidän valitsemalleen ilmaisutavalle annetaan tilaa. Näin opiskelijan on helpompi löytää oma identiteettinsä taiteilijana. Sampo suuntautui kohti sekatekniikkaa ja poptaiteesta vaikutuksensa saaneita tyylisuuntia.
Sampo käsittelee kriittisesti kulutuskulttuuria sen lopputuotteiden kautta. Hänen teoksissaan kertaalleen käytetty arkiesineistö sulautuu abstraktiin ilmaisuun.
– Kierrätän synnyttämääni kotitalousjätettä käyttäen sitä töissäni. Minulle jäte edustaa ihmistä: jokainen synnyttää jätettä ja jätteeksi päädymme lopulta itsekin.
Teokset hyödyntävät käsin kosketeltavasti materialistisen maailman ylijäämää assemblaasin, kollaasin ja installaation keinoin. Viitteitä onkin havaittavissa muun muassa dadaismiin ja ekspressionismin moderneihin muotoihin.