Kuvataiteen koulutusohjelman ennakkotehtävät
Kuvataiteen koulutusohjelmaan valitaan taiteellisesti lahjakkaita ja taiteilijan ammattiin suuntautuneita, motivoituneita ja omasta kehittymisestään kiinnostuneita hakijoita. Koulutuksessa korostuvat sekä sisällölliset lähtökohdat, teoreettiset valmiudet että vankka tekninen osaaminen.
Kuvanveiston, maalauksen ja grafiikan lisäksi koulutus-ohjelmassa voi suuntautua esitystaiteeseen. Soveltuvuus eri osa-alueille huomioidaan valintaprosessissa.
Opiskelijoita kannustetaan kehittämään keskinäistä yhteistyökykyään ja suuntautumaan todellisuuden asettamiin haasteisiin realistisesti ja päämäärätietoisesti. Avoin ja kriittinen suhde yhteiskuntaan ja taiteen eri ilmiöihin kasvavat oman työskentelyn ja sen kautta muodostuvan vuorovaikutuksen myötä. Kuvataiteen monipuolinen koulutusohjelma valmentaa opiskelijoita vastaamaan yhteiskunnan muutosten myötä syntyneisiin taiteen haasteisiin.
ENNAKKONÄYTTÖTEHTÄVÄT:
Kuvataiteen ennakkonäyttö on vuonna 2012 hakukansio.
Hakukansion sisältö:
- Teokset 5-10 kpl (vähintään kaksi alkuperäisteosta)
- Saatekirje ½ - 2 sivua
Ennakkonäyttötehtävänä on hakukansio. Hakukansio on kokoelma taiteellisia töitä ja teoksia. Kansion tulee koostua vähintään viidestä ja enintään kymmenestä eri teoksesta (alkuperäisteoksia tai teosdokumentteja). Vähintään kahden halutulla tekniikalla toteutetun teoksen on oltava alkuperäisiä.
Hakukansion tulee sisältää myös ½ - 2 A4-liuskan pituinen teksti, jossa kuvailet teoksiasi ja kerrot motiivisi hakeutua taiteilijan ammattiin.
Hakukansiossa osoitat taiteellisen taitosi, mielenkiinnonkohteesi, pyrkimyksesi sekä luonteesi.
Ennakkonäyttö arvioidaan joko hyväksytyksi tai hylätyksi.
Puutteelliset hakukansiot johtavat ennakkonäytön hylkäämiseen.
Hakukansion teokset voivat olla
- Maalauksia, piirroksia, grafiikan vedoksia (alkuperäisteoksia tai teosdokumentteja)
- Veistoksia, installaatioita tai performansseja (valokuvia, väritulosteita, videoita tai äänitallenteita)
- Taidevalokuva-, mediataide-, verkkotaide- tai elokuvataideteoksia
- Julkaisuja tai tekstejä (kuten sarjakuvateokset, kuvitukset tai kaunokirjalliset teokset).
Opinnot ja hakeminen
Kankaanpään taidekoulussa annetaan opetusta maalauksessa, taidegrafiikassa, kuvanveistossa ja esitystaiteessa. Päätökset opintosuuntauksista grafiikan, maalauksen ja kuvanveiston suhteen tehdään toisen vuosikurssin alussa. Esitystaiteen opintoihin hakeutuvat voivat tehdä valinnan jo valintakurssilla.
Hakukansiosta huomioidaan
- Taiteellinen yleisilme
- Teosten idearikkaus ja omaperäisyys
Hakukansion muoto ja tekniset rajoitteet, toimitus ja palautus
- Hakukansio tulee toteuttaa fyysisesti max. A2 kokoiseen kansioon
- Videoformaatit: Windows media, Flash, quicktime, DVD. Yhden teoksen enimmäispituus 3 min, teokset toimitettava DVD- tai CD-levyllä!
- Teoskuvat: Kiinnitä huomiota kuvien laatuun!
- Web-sivujen tulee olla toiminnassa koko valintakoeperiodin (7.3. - 24.5.2012) ajan. Toimimattomia sivustoja ei huomioida arvioinnissa. Sivuston kokonaisuuden voi myös toimittaa DVD:llä tai CD:llä.
- Multimediateokset on toimitettava DVD- tai CD levyllä käyttöohjeistuksen kanssa.
- Liitä jokaiseen teokseen nimesi ja hakijanumerosi teoksen kääntöpuolelle tai DVD/CD-levyn kanteen.
HAKUOHJEET
SAMK, Kankaanpää, Kuvataide (koodi 0616). Kuvataiteen koulutusohjelma (koodi 045).
Täytä hakulomake osoitteessa www.amkhaku.fi hakuaikana 5.3.–3.4.2012 klo 16.15 mennessä. Tallennettuasi hakemuksen saat henkilökohtaisen hakijanumeron.
Myös ennakkonäyttötehtävien tulee olla perillä hakutoimistossa 3.4.2012 klo 16.15 mennessä.
· Liitä jokaisen työn yhteyteen nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja yhteishaun hakijanumero.
· Kirjoita lähetyskuoren vasempaan yläkulmaan nimesi ja hakijanumerosi.
· Älä lähetä suurikokoisia teoksia, kuten esim. veistoksia ja isoja maalauksia, vaan niiden sijaan valokuva teoksesta.
· Tehtävät tulee paketoida niin, että ne kestävät postituksen sekä usein toistuvan paketoimisen. Alkuperäisiä töitä ei tule lähettää rullattuna.
· Ennakkotöitä ei palauteta eikä säilytetä. Voit itse ottaa työt mukaasi valintakurssilta lähtiessäsi.
· Valintakurssille hyväksytyt saavat työnsä takaisin valintakurssin päätyttyä. Noutamattomia töitä säilytetään vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen ne hävitetään.
· Satakunnan ammattikorkeakoulu ei vastaa nimettömien töiden katoamisesta.
· Ennakkonäyttötehtävien postitusosoite:
Satakunnan ammattikorkeakoulu, Hakutoimisto, Tiedepuisto 4, 28600 PORI.
(Käynti Tiedepuisto 4, Teknologiakeskus Pripoli K-rakennus, 1. krs)
Valintakurssi on 21.5.–24.5.2012 Kankaanpäässä. Valintakurssille kutsutaan kaikki ennakkonäytön hyväksytysti suorittaneet hakukelpoiset hakijat.
Valintapisteiden enimmäispistemäärät: ensimmäinen hakutoive 5 p ja valintakoe 95 p. Tarkemmat valintaperusteet www.samk.fi/haku
Ennakkonäyttöön ja kuvataiteeseen liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä puhelimitse 044 710 6192 tai 044 710 6191 tai sähköpostitse
.
Hakuun liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä SAMKin hakutoimistoon puhelimitse (02) 620 3033 tai sähköpostitse
.