Opiskelijat kertovat
Mikä kuvaisikaan paremmin opiskelua kansainvälisen kaupan koulutusohjelmassa kuin omien opiskelijoidemme tarinat. Miten koulutusohjelmaan alun perin päädyttiin? Millaista opiskelu on ja mitä odotuksia opiskelijoilla on tulevaisuuden suhteen?
KIINA HURMASI KANSAINVÄLISEN KAUPAN OPISKELIJAN
Tulevaisuuden talousmahti Kiina on tehnyt pysyvän vaikutuksen Jaakko Hemminkiin. Kuume tarttui SAMKin kansainvälisen kaupan koulutusohjelmassa Raumalla opiskellessa, kun opiskelijavaihto vei tutustumaan lähietäisyydeltä Aasiaan.
– Neljä kuukautta Kiinassa muutti käsitykseni kansainvälisestä kaupasta.
Hemminki kehuu vaihto-ohjelmaa. SAMK auttoi sopivan partnerikoulun etsimisessä, käytännön asioiden hoidossa ja valmisti kulttuurisiin eroihin. Kiinaan ihastunut Hemminki asuu ja työskentelee tällä hetkellä Kiinassa.
– Vaihto-opiskeluaikani ansiosta työskentelen parhaillaan Kiinassa. Kulttuuriin ja toimintatapoihin liittyvät opinnot ovat edelleenkin avuksi.
Nykyisessä työssä auttavat koko kansainvälisen kaupan koulutusohjelman antamat tiedot ja taidot, joista Hemminki poimii esimerkkinä mielenkiintoiset keskustelut hyvien opettajien kanssa sekä tarpeellisen analyyttisen ajattelun oppimisen.
PIKKUKYLÄSTÄ SUUREEN MAAILMAAN
Kansainvälisyydestä ja ulkomailla työnkentelystä kiinnostunut Le Hoang Viet halusi opiskelemaan kansainvälistä kauppaa SAMKiin. Koulutusohjelma vaikutti mielenkiintoiselta ja mikä tärkeintä, se tarjosi kansainvälisyyttä ja mahdollisuuksia.
– Koulutuspaikkaa hakiessani tiesin, että haluan lähteä ulkomaille. Kansainvälinen kauppa oli hyvin Kiina -läheinen, joten hain opiskelemaan sitä.
Opintojen aikana Kiinan Shanghaihin kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon lähtenyt Le Hoang Viet huomasi maailman vievänsä mukanaan. Vaihto pidentyi neljään kuukauteen ja uraputki Konecranesilla aukesi työharjoittelun sekä opinnäytetyön kautta.
– Jäin suoraan työharjoittelusta Konecranesille töihin ja tein heille opinnäytetyöni. Opinnäytetyö oli markkinointitutkimus Vietnamiin tulevan uuden konttorin pohjaksi.
Viitisen vuotta Kiinan Shanghaissa oleskellut, Konecranesin Business managerina toimiva Le Hoang Viet kertoo kansainvälisen kaupan koulutusohjelman edesauttaneen häntä. Etenkin Cross-cultural -opinnot tukivat ulkomaille lähtöä. Opinnoissa käytiin läpi Kiinan historiaa sekä liike-elämää. Kotlerin teoria antoi valmiudet ihmisten lähestymiseen.
– Kotlerin teoriasta opin, mitä eroa on Aasialla ja Länsimailla. Kulttuurit ovat erilaisia ja niillä on suuri merkitys. Tämä merkitys on ymmärrettävä tullakseen toimeen ihmisten kanssa.
Le Hoang Viet voi ehdottomasti suositella Kansainvälisen kaupan koulutusohjelmaa.
– Maailma on nykyään hyvin kansainvälinen, pelkkä Suomessa oleminen ja opiskelu ei riitä avamaan todellista kuvaa, kertoo Kankaanpäässä opintojen aikana asunut Le Hoang Viet.
KIINNOSTUS KIINAAN POTKAISI URAN KÄYNTIIN
Kiinasta ja ulkomailla työskentelystä kiinnostunut Harri Sippola päätti tehdä haaveistaan totta ja haki opiskelemaan SAMKiin kansainvälisen kaupan koulutusohjelmaan Liiketoiminta Raumaan. Kiinnostus Kiinaan oli herännyt jo Harrin asuessa siellä.
– Olen asunut Kiinassa ja suunnittelin työskenteleväni siellä tulevaisuudessa. Tiesin, että kansainvälinen kauppa tarjoaa mahdollisuuden lähteä harjoitteluun Kiinaan, joten hain opiskelemaan sitä.
Harri suoritti työharjoittelunsa kansainvälisesti toimivalle suomalaiselle yritykselle Kiinassa ja lähti sinne vielä vaihtoonkin. Kiinassa tuli vietettyä yhteensä vuoden verran. Kansainvälisen kaupan koulutusohjelmassa oli mukana paljon hyviä opettajia, joiden suhtautuminen asioihin teki vaikutuksen.
– Koulutusohjelma tarjosi hyvät eväät reissuun.
Kiinassa olo aukaisi Harrille todellisen uraputken. Tutustuminen Satakunnan elinkeinoelämän väkeen sekä juttu Satakunnan Kansassa auttoivat Harria kuin huomaamatta tutustumaan Porin seudun kehittämiskeskuksen henkilökuntaan. Posek:lla oli alkamassa hanke, jossa tarvittiin Kiinan-osaajaa.
– Kiinasta pois tulon jälkeen pääsin Posekille töihin Kiina-projektiin. Kävin parin vuoden aikana kymmenisen kertaa Kiinassa.
Posek:lla kolme vuotta työskennellyt Harri on edennyt urallaan projektipäälliköksi ja toimii tällä hetkellä luovien alojen aluekehittäjänä paikallisen aluekehityksen parissa. Kiinan projektit ovat jääneet vähemmälle, mutta yhteydet sinne päähän ovat edelleenkin hengissä.