Opiskelijat kertovat
ELÄKELÄISESTÄ OPISKELIJAKSI
Eläkeikäinen Ulla Lampinen päätti vielä vanhemmalla iällä lähteä opiskelemaan kuvataiteen kalligrafian -tutkinnon. Tekstausoppia 1990-luvun puolivälissä opiskellut Ulla ei tyytynyt näihin oppeihin vaan kalligrafian peruskurssin ja jatkokurssien jälkeen suuntasi SAMKin tarjoamaan aikuiskoulutukseen.
– Totta kai se mietitytti, lähteekö kuusikymppisenä vielä tutkintoa suorittamaan. Mutta sitten ajattelin, että mikä ettei: tässä on vuosia jäljellä, silmät ja kädet toimivat.
Ulla suoritti opintoihin kuuluvan pakollisen työharjoittelun tekemällä tilaustöitä, esiintymällä Kalligrafiayhdistyksen tapahtumissa, työskentelemällä apulaisopettajana ja osallistumalla kalligrafiakoulutuksen kehittämiseen. Opinnäytetyössä taas toteutui kauan muhinut ajatus pelikorteista, jotka liittyvät neljään vuodenaikaan.
– Korteilla voi pelata kaikenlaisia korttipelejä ja samalla lukea, mitä kortit kertovat. Minua on viehättänyt se monitasoinen symboliikka, mikä pelikortteihin liittyy ja näen merkkien pysyvyydessä jotain samaa ikiaikaisuutta kuin kirjaimissakin.
Kalligrafiaan suuntautunut kuvataitelijan tutkinto tuli SAMKin tarjontaan vuonna 2007. Ensimmäisten opiskelijoiden joukossa aloittanut Ulla kiittelee opettajaansa Veiko Kespersaksia ja tämän kansainvälisiä kontakteja ja opettajia, jotka toivat oppimiseen uusia ulottuvuuksia ja rajattomia näköaloja. Tulevaisuutensa Ulla suunnittelee viettävänsä Kalligrafian parissa sekä opiskelemalla lisää taidetta.
– Teen kalligrafisia töitä ja osallistun Kalligrafiayhdistyksen toimintaan ja näyttelyihin. Lisäksi haluan opiskella lisää vesivärimaalausta ja ehkä myös taidehistoriaa.