Tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen valintaperusteet
Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa. Yhteishakuun eivät kuulu erikoistumisopinnot, vieraskielinen aikuiskoulutus, vieraskielinen ylempään AMK-tutkintoon johtava koulutus, ESR-rahoitteinen koulutus eikä työvoimapoliittinen koulutus.
Hakija voi esittää sekä AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa enintään neljä hakutoivetta. Opiskelijavalinnassa noudatetaan ammattikorkeakoulujen päättämiä valintaperusteita ja sitä hakutoivejärjestystä, jonka hakija on merkinnyt hakemukseensa.
Valtakunnallinen suomen- ja ruotsinkielisen tutkintoon johtavan koulutuksen yhteishaku ammattikorkeakouluihin toteutetaan 5.3.–3.4.2012. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16.15, jonka jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. Sähköisen hakulomakkeen voi täyttää hakuaikana osoitteessa www.amkhaku.fi.
HAKUKELPOISUUS TUTKINTOON JOHTAVAAN AIKUISKOULUTUKSEEN
Yleinen hakukelpoisuus tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin on todettu ammattikorkeakoululaissa (564/2009) ja se on kerrottu myös nuorten koulutuksen valintaperustesuosituksessa.
Hakijalla tulee lisäksi olla vähintään 18-vuotiaana hankittua työkokemusta vähintään kaksi vuotta (kaikki työkokemus otetaan huomioon). Työkokemuksen tulee olla hankittu hakuajan päättymiseen mennessä. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi. Vain sellainen työkokemus hyväksytään, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu.
Hakija ottaa tutkinto- ja työtodistusten ja mahdollisten lääkärintodistusten kopiot mukaan valintakokeeseen. Alkuperäiset todistukset tarkistetaan opiskelijaksi hyväksytyiltä.
Haussa käytetyn tutkinnon on oltava suoritettuna kevään haussa viimeistään 31.7. ja syksyn haussa viimeistään 31.12. Ulkomailla suoritetun tutkinnon on kuitenkin oltava valmis hakuajan loppuun mennessä, jos hakija ei ole EU- tai ETA-maan kansalainen.
Osoittaakseen hakukelpoisuutensa ulkomaisella tutkinnolla hakevan, joka ei ole EU-/ETA-maan kansalainen, on toimitettava kopio hakemuksensa perusteena olevasta tutkintotodistuksesta ja sen käännös (virallisen kääntäjän tekemä) suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 (9.10.2012 klo 16.15). Harkinnanvaraisessa valinnassa hakevan tulee toimittaa kopio todistuksista, joihin haluaa vedota, kaikkien hakutoiveina olevien ammattikorkeakoulujen hakutoimistoihin. Todistusjäljennösten on oltava perillä hakutoimistossa viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 (9.10.2012 klo 16.15).
Hakemuksen muuttaminen ja täydentäminen
Hakija voi muuttaa hakutoiveitaan ja niiden järjestystä hakuajan päättymiseen asti. Hakuajan päätyttyä hakutoiveita eikä niiden järjestystä voi muuttaa. Hakija voi viranomaisen kehotuksesta tai omasta aloitteestaan hallintolain (434/2003) 22 §:n edellyttämällä tavalla täydentää hakemustaan myös hakuajan päätyttyä kuitenkin enintään asetuksessa (1044/2009) tarkoitetun yhteishakurekisterin tietojen tallentamisen päättymiseen asti. Huom! Hakijan tulee kuitenkin aina täyttää yhteishakulomake. Pelkkien ennakkotehtävien ja/tai lisälomakkeiden palauttaminen ei riitä haun tekemiseksi. Opetusministeriön päätettyä yhteishaun aikataulusta vuodelle 2011 Opetushallitus antaa rekisterinpitäjän aikataulupäätöksen hakutoimistoille yhteishaun ja valintojen toteutusta varten.
Lisähaun järjestäminen
Aikuiskoulutuksen yhteishaussa (AMK-tutkinnot ja ylemmät AMK-tutkinnot) ei järjestetä valtakunnallista täydennyshakua. Satakunnan ammattikorkeakoulu järjestää itse lisähaut koulutuksiin, joihin on yhteishaussa jäänyt vapaita aloituspaikkoja.
AMK-tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen valintaperusteet
Ammattikorkeakoulu päättää kuhunkin koulutukseen pohjakoulutusvaatimuksen (jokin/jotkin/kaikki hakukelpoisuuden antavista pohjakoulutuksista, esimerkiksi merkonomi tai sairaanhoitaja (AMK)).
Valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset ja ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet, jos yhtenä valintaperusteena on ennakkotehtävän tekeminen. Vain hakuaikana palautettu ennakkotehtävä otetaan huomioon.
Satakunnan ammattikorkeakoulu käyttää amk-tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen opiskelijavalinnoissa pisteytysvaihtoehtoa A:
A. Valinta tehdään valintakokeesta, työkokemuksesta ja ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella.
| Valintakoe | 70 pistettä |
| Työkokemus | 20 pistettä |
| Tutkintoon johtavassa ammattikorkeakoulutuksessa* tai avoimessa ammattikorkeakoulussa samalla koulutusalalla suoritetut opinnot ** | 10 pistettä |
| Yhteensä | 100 pistettä |
* tutkinnon ei tarvitse olla valmis
** erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta ei hyväksytä
Opinnot tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä.
Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. Matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla valintakokeen kaikkien osioiden on lisäksi oltava hyväksytysti suoritettu.
Liiketalouden valtakunnallinen valintakoe on
23.5.2012 (syksyllä 31.10.2012) ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan valtakunnallinen valintakoe on
29.5.2012.
Työkokemus (koskee valintaperustevaihtoehtoja A ja B)
Hakukelpoisuuden antavan työkokemuksen ylittävästä saman koulutusalan työkokemuksesta saa pisteitä siten, että kaksi kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen. Työkokemuksen on oltava siltä koulutusalalta, jolle ollaan hakemassa. Poikkeuksena on merenkulkualan koulutus. Merikapteenin koulutukseen hyväksytään Merenkulkulaitoksen hyväksymä aluspalvelu merimiesrekisteriotteen mukaan ja puolustusvoimissa suoritettu aluspalvelu. Merenkulun insinöörin koulutukseen hyväksytään sekä Merenkulkulaitoksen hyväksymä aluspalvelu merimiesrekisteriotteen mukaan ja puolustusvoimissa suoritettu aluspalvelu että konepajapalvelu konepajassa, jossa valmistetaan tai korjataan voimakoneita tai paineastioita, taikka telakalla tai voimalaitoksessa koneistojen tai putkistojen asennustehtävissä (asetus 1256/1997). Pisteitä voi saada vain työkokemuksesta, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu. Poikkeuksena on käsi- ja taideteollisuusala, viestintä- ja kuvataideala, teatteri- ja tanssiala ja musiikkiala, joissa työkokemuksen asemesta voidaan hyväksyä vastaavan pituinen taiteellinen toiminta, jonka voi osoittaa esim. portfoliolla. Työkokemuksen tulee olla hankittu hakuajan päättymiseen mennessä.
Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi.
Ammattikorkeakouluopinnot (koskee vaihtoehtoja A ja B)
Ammattikorkeakoulussa suoritetuista saman koulutusalan opinnoista saa pisteitä seuraavasti:
| suoritetut opintoviikot/opintopisteet | pisteet |
| 2/3 | 1 |
| 4/6 | 2 |
| 6/9 | 3 |
| 8/12 | 4 |
| 10/15 | 5 |
| 12/18 | 6 |
| 14/21 | 7 |
| 16/24 | 8 |
| 18/27 | 10 |
Harkinnanvarainen valinta
Satakunnan ammattikorkeakoulu ei käytä harkinnanvaraista valintaa.
Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot
Tässä ryhmässä voivat hakea avoimessa ammattikorkeakoulussa vähintään 60 opintopistettä koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja suorittaneet (avoimen polun kautta hakevat). Avoimen polun hakijoilla ei tarvitse olla ammattikorkeakoululaissa määriteltyä hakukelpoisuutta.
Avoimen polun hakija täyttää hakulomakkeen yhteishaussa hakuaikana ja merkitsee pohjakoulutuksekseen avoimen ammattikorkeakoulun opinnot. Jos avoimen polun hakija on suorittanut vaadittavat 60 opintopistettä Satakunnan ammattikorkeakoulussa avoimen ammattikorkeakoulun opintoina
hakuajan päättymiseen mennessä, hänet valitaan opiskelijaksi ilman valintakoetta. Avoimen polun hakijalta voidaan edellyttää koulutusohjelmakohtaisen soveltuvuustestin suorittamista hyväksytysti ennen valintaa. Soveltuvuustesti arvioidaan hyväksytyksi tai hylätyksi. Koulutusohjelmaan valittavien avoimen polun hakijoiden määrää voidaan rajata, jolloin valinta toteutetaan opintomenestyksen perusteella.
Jos suoritukset ovat jostain muusta ammattikorkeakoulusta kuin Satakunnan ammattikorkeakoulusta, hakijan on toimitettava opintosuoritusote avoimen amk:n opinnoistaan
hakuajan päättymiseen mennessä Satakunnan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
Valinta tasapisteissä olevien välillä
Hakijat asetetaan tasapistetilanteessa paremmuusjärjestykseen seuraavin perustein:
1. hakutoivejärjestys
2. valintakoe
3. tutkintotodistus
4. työkokemuspisteet
5. ammattikorkeakouluopinnot
Jos edellä kuvatuilla perusteilla ei saada eroa tasapistetilanteessa olevien välillä ja viimeisellä valintasijalla on kaikilta osin tasapisteissä useampia hakijoita, opiskelijoiksi valitaan kaikki viimeisellä valintasijalla kaikilla perusteilla tasapisteissä olevat hakijat.