AMK Väyläopinnot
Toisen asteen ammatillista perustutkintoa SATAEDUssa ja WinNovassa suorittavat opiskelijat voivat suorittaa samanaikaisesti opintoja SAMKissa ja DIAKissa. Opiskelijalla on mahdollisuus tutustua AMK-opiskeluun ja myöhemmin hyödyntää suorituksensa, mikäli hän jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa valmistumisensa jälkeen. Opintoja kutsutaan väyläopinnoiksi. Väyläopintojen yhtenä tavoitteena on kannustaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden jatko-opintoja korkeakouluissa.
Opintoihin ilmoittautuminen
Syksyn 2013 opintoihin ilmoittautuminen päättyy 15.6.2013
Kevään 2014 opintoihin ilmoittautuminen päättyy 5.11.2013.
Huom! Aikoihin saattaa tulla muutoksia.
Ilmoittautumislomake
SAMKin koko tarjontaan voi tutustua SoleOPS-ohjelman kautta.

Peruutusehdot
Osallistumisen voi peruuttaa kustannuksitta kaksi viikkoa ennen koulutuksen ilmoitettua alkamispäivää. Peruminen tehdään kirjallisesti tai sähköpostitse koulutusta järjestävän oppilaitoksen yhdyshenkilölle (ks. yhteystiedot lopussa). Sairaustapauksissa peruutusilmoitukseen liitetään lääkärintodistus. Mikäli opintoihin ilmoittautunut ei peru osallistumista ja jää saapumatta koulutukseen, SAMK/ DIAK perii opintomaksun kokonaisuudessaan. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin sekä voi peruuttaa koulutuksen esim. vähäisen osallistujamäärän takia.
Opintojaksot täytetään pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä.
SAMK tarjoaa väyläopintoja seuraavan kerran lukuvuonna 2013-2014
Opiskelu alkaa SAMKissa aikaisintaan viikolla 34. Syksyn 2013 opintojaksoselosteet tallennetaan SoleOPSiin viimeistään elokuussa. Silloin ilmoitetaan myös opintojaksojen tarkemmat toteutuskoodit, joiden perusteella jokainen opiskelija löytää oman opintojakson.
Lisätiedot:
Marja-Leena Blomroos
lehtori, opetussuunnitelmaprosessin koordinaattori
p. 044 710 3827